Lindex on Lindex Groupiin kuuluva ruotsalainen vaatekauppaketju. Sillä on myymälöitä Pohjoismaissa, Baltiassa, Balkanilla, Keski-Euroopassa ja Lähi-idässä. Lindexin tuotevalikoimassa on naistenvaatteita, naisten alusvaatteita, lastenvaatteita ja meikkejä.[1]

Lindexin logo
Lindexin logo
Lindexin myymälä Aleksanterinkadulla Helsingissä

Vuodesta 2002 ketju on ollut vuosittain mukana Syöpäsäätiön Roosa nauha -kampanjassa. Syksyllä 2016 lanseerattuun mallistoon kuului rannekoru, jonka koko tuotto lahjoitetaan rintasyövän vastaiseen työhön.[2]

Historia muokkaa

Vuonna 1954 ruotsalaiset Ingemar Boman ja Bengt Rosell perustivat Fynd-nimisen alusvaatemyymälän Alingsåsiin Ruotsiin. Pian tämän jälkeen ostettiin Göteborgista Lindex-niminen yritys, joka antoi nimensä tuleville myymälöille. 1960-luvulla otettiin valikoimaan alusvaatteiden lisäksi myös naistenvaatteita, erityisesti jumppereita ja puseroita. Toiminta laajeni yhä, ja ensimmäinen Lindex-myymälä avattiin Norjaan.[3]

1970-luvulla Lindex laajensi Ruotsissa ja Norjassa. Valikoima laajeni ja Lindex tulee tunnetuksi myös hameista, naisten housuista sekä lastenvaatteista. 1980-luvulla laajentuminen saavutti huippunsa. Sisäänostorutiinit muuttuivat paljon, kun lähes kaikki tekstiilituotanto siirrettiin ulkomaille. Lindex kokeili uusia markkinoita, kuten Tanskaa, Isoa-Britanniaa ja Suomea, mutta 1980-luvun lopussa liiketoiminta keskittyi Ruotsiin, Norjaan ja Suomeen. 1980- ja 1990-luvun vaihteessa Lindex oli muutamia vuosia päivittäistavarajätti ICA:n omistuksessa yhdessä Gulins-vaateketjun ja Ellos-postimyyntiyrityksen kanssa, mutta ICA luopui näistä pian ja keskittyi taas ruokakauppabisnekseen.[4] Vuonna 1993 Lindex avasi ensimmäisen tuotantokonttorinsa Hongkongissa ja alkoi tehdä tarkastuksia tehtailla, jotta varmistetaan, että tavarantoimittajat eivät käytä lapsityövoimaa. Yrityksen vaatimukset tavarantoimittajille kasvavat ja tavarantoimittajia koskeva menettelyohje syntyi. 1990-luvun lopulla yritys osti Fix-tuotemerkin, johon kuuluu lastenvaatteita.[3]

Lindex on 2000-luvulla ryhtynyt laajentamaan toimintaansa Itä-Eurooppaan avaamalla myymälöitä Baltian maissa ja Tšekissä. Vuonna 2007 Lindex avasi Ruotsissa verkkokaupan, jossa on myynnissä noin 70 prosenttia Lindexin valikoimasta naistenvaatteita, alusvaatteita ja lastenvaatteita.[3]

Suomalainen pörssiyritys Stockmann tuli Lindexin omistajaksi vuonna 2007. Stockmannin avulla avattiin ensimmäinen Lindex-myymälä Venäjälle, Pietariin vuonna 2008. Tämän lisäksi Lindex aloitti franchising-toiminnan Lähi-idässä, vuonna 2019 Lindexillä on franchising toimintaa 9 eri maassa. Lindexillä on yli 440 myymälää 18 maassa ja verkkokauppa EU:n alueella sekä Norjassa. [5]

Lähteet muokkaa

  1. Peltola, Heikki: Palveluloisto ja kiehtomisen aito taito. Kaupan keinot hyperkilpailussa, s. 92–93. Edita, 2007. ISBN 9789513749422.
  2. Lindex jälleen mukana Roosa nauha -kampanjassa: Pink Collection myymälöissä 6.10. alkaen Stockmann Group. Arkistoitu 26.10.2016. Viitattu 25.10.2016.
  3. a b c Historiamme virstanpylväät lindex.com. Arkistoitu 10.3.2011. Viitattu 24.1.2010.
  4. Ellos och andra sidoverksamheter ICA-historien. ICA. Viitattu 26.6.2018. (ruotsiksi)
  5. Lindex lyhyesti lindex.com. [vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla muokkaa