Liejuputkimadot
Liejuputkimadot eli amerikanmonisukasjalkaiset (Marenzelleria) on Spionidae-heimoon kuuluva nivelmatosuku,[2] jonka jäseniä on havaittu Itämeressä 1990-luvulta alkaen. Uusimpien molekyylibiologisten tutkimusten mukaan ne voidaan erotella kolmeen Itämeressä esiintyvään lajiin amerikanmonisukasmato (Marenzelleria viridis), Marenzelleria neglecta ja Marenzelleria arctia; kahta jälkimmäistä on tavattu myös Suomen aluevesiltä.[3] Lajeista kaksi ensimmäistä on kotoisin Pohjois-Amerikasta ja kolmas arktiselta merialueelta, ilmeisesti Venäjän suurten jokien suualueilta. Eri liejuputkimatolajien erottaminen toisistaan on hyvin hankalaa, ja niitä käsitelläänkin useimmiten lajiryhmänä.[4]
| Liejuputkimadot | |
|---|---|
.jpeg) Amerikanmonisukasmato (Marenzelleria viridis) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Nivelmadot Annelida |
| Luokka: | Monisukasmadot Polychaeta |
| Lahko: | Spionida |
| Heimo: | Spionidae |
| Suku: |
Marenzelleria Mesnil, 1896 |
| Lajit[1] | |
|
|
| Katso myös | |
Tuntomerkit muokkaa
Liejuputkimadot ovat isokokoisia, suurimmillaan noin 10–12 senttimetrin mittaisia matoja, joilla on noin 250-jaokkeinen, sukasellinen ruumis. Verrattain kehittymättömässä, kiilamaisessa tai kolmiomaisessa päässä on 0–4 pientä silmää. Pään sivuilta lähtee kaksi ohutta, pitkää aistinlonkeroa, jotka katkeavat herkästi; pään päällä on kaksi jäniksenkorvaa muistuttavaa lyhyempää uloketta. Eläinten väri voi vaihdella punaisesta vihreään tai ruskeaan.[3][5]
Levinneisyys, elinympäristö ja ekologia muokkaa
Ensimmäiset liejuputkimadot havaittiin eteläisellä Itämerellä vuonna 1985 ja Suomenlahdella vuonna 1990. Viimeisen vuosikymmenen aikana liejuputkimadot ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti koko Itämeren alueella, ja nykyisin niiden levinneisyys kattaa jo koko merialueen.[4] Jopa muutaman kymmenen senttimetrin syvyyteen kaivautuvat, kuollutta orgaanista ainesta syövät monisukasmadot ovat erittäin tehokkaita leviämään ja hyödyntämään monia eri syvyyksiä ja ympäristöoloja. Matalilla, hapekkailla pohjilla niiden osuus pohjaeläinyhteisöistä on pieni.[3]
Liejuputkimadot ovat murtovesien lajeja; valtamerten rannikoilla niiden elinympäristöä ovat pehmeäpohjaiset jokisuistot.[4] Madot pärjäävät erittäin vähähappisissa pohjan olosuhteissa. Niitä tavataan myös itäisellä Suomenlahdella, jossa yli 30 metriä syvät pohjat ovat monin paikoin muuten vailla pohjaeläimiä.[3] Liejuputkimatoyksilöiden lukumäärä neliömetriä kohden voi olla erittäin suuri: Viron rannikolla on paikoitellen satoja yksilöitä neliömetrillä[6], Puolassa määrä voi olla jopa 30 000 yksilöä.[7] Koska ne esiintyvät laajoilla alueilla hyvin runsaina, niiden on pelätty syrjäyttävän Itämeren luontaisia pehmeiden pohjien lajeja; tutkimusnäyttöä tällaisesta ei kuitenkaan ole saatu.[4]
Viimeaikaisissa tutkimuksissa liejuputkimatojen on todettu runsaina esiintyessään vähentävän fosforin pidättymistä sedimenttiin ja pahentavan siten rehevöitymistä.[8] Ne parantavat sedimentin happitilannetta kaivamalla ilmastoituja käytäviä pohja-aineksen sekaan ja sekoittavat sedimenttiä kaivamistoiminnallaan, jolloin sedimentin hapekas kerros ulottuu syvemmälle, mikä parantaa muiden eliöiden elinmahdollisuuksia. Toisaalta pohjan sekoittaminen ja hapettaminen voi saada liikkeelle sinne kerääntyneitä ravinteita ja ympäristömyrkkyjä[4]. Toimintaa kutsutaan bioturbaatioksi.
Lisääntyminen muokkaa
Liejuputkimadot ovat yksineuvoisia ja lisääntyvät vain suvullisesti; toukan kehitys aikuiseksi kestää 4–12 viikkoa veden lämpötilasta riippuen. Liejuputkimadot tulevat sukukypsiksi vuoden ikäisinä ja elävät noin kolmivuotiaiksi. Useimpien muiden monisukasmatojen toukkien tavoin liejuputkimatojenkin toukkavaihe on vedessä vapaasti uiva. Amerikanmonisukasmadon toukka vaatii vähintään viiden promillen suolapitoisuuden kehittyäkseen aikuiseksi.[3][4]
Lähteet muokkaa
- ↑ Catalogue of Life: 2011 Annual Checklist catalogueoflife.org. Viitattu 15.4.2021. (englanniksi)
- ↑ Släkte: Marenzelleria dyntaxa.se. Viitattu 15.4.2021. (ruotsiksi)
- ↑ a b c d e Marenzelleria-monisukasmadot luontoportti.com. Viitattu 15.4.2021.
- ↑ a b c d e f Vieraat liejuputkimadot vieraslajit.fi. Viitattu 15.4.2021.
- ↑ Laji.fi: Liejuputkimadot – Marenzelleria laji.fi. Viitattu 15.4.2021.
- ↑ Vesiluontokurssi – johdanto > Galleria > Marenzelleria suurisininen.fi. Arkistoitu 15.4.2021. Viitattu 15.4.2021.
- ↑ Havsborstmask (Marenzelleria spp.) frammandearter.se. Arkistoitu 24.1.2011. Viitattu 15.4.2021. (ruotsiksi)
- ↑ Economic effects of the invasive worm Marenzelleria spp. in the Baltic Sea pub.epsilon.slu.se. Viitattu 15.4.2021. (englanniksi)