Leopold Steinbatz
Leopold Steinbatz (25. lokakuuta 1918 Wien, Itävalta - 15. kesäkuuta 1942 Vovtsansk, Neuvostoliitto) oli itävaltalaissyntyinen Saksan armeijan hävittäjä-ässä, joka saavutti ennen kuolemaansa yhteensä 99 ilmavoittoa toisen maailmansodan itärintamalla. [1]
| Leopold Steinbatz | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 25. lokakuuta 1918 Wien, Itävalta |
| Kuollut | 23. kesäkuuta 1942 (23 vuotta) Vovtsansk, Harkovan alue, Neuvostoliitto |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusmaa(t) |
 Saksa |
| Palvelusvuodet | 1937–1942 |
| Taistelut ja sodat | Toinen maailmansota |
| Sotilasarvo | Ylivääpeli |
| Kunniamerkit | Rautaristin ritariristi tammenlehvin ja miekoin |
| Joukko-osasto |
Luftwaffe, Jagdgeschwader 52 |
Steinbatz värväytyi Itävallan armeijaan 1937, mutta siirtyikin seuraavana vuonna natsi-Saksan armeijaan Anschlussin seurauksena. 1939 hänet siirrettiin Luftwaffeen, jossa hän pääsi lentäjäkoulutukseen. Steinbatz ei kerennyt sodan ensimmäisiin operaatioihin, mutta keväällä 1941 hän oli mukana Saksan sotakoneen vyöryessä Balkanille ja Kreetalle. Tuolloin hän lensi maatukikoneita. Ensimmäisen ilmavoittonsa hän sai vasta operaatio Barbarossan alkuvaiheissa kesällä 1941, kun Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon. Hän sai ensimmäisen pudotuksensa 1. elokuuta 1941. Helmikuussa 1942 hän sai ritariristinsä. Hänellä oli tuolloin 42 ilmavoittoa tilillään. 5. toukokuuta hän ampui alas jo 50. vastustajansa.[1]
Kesäkuun 15. päivään mennessä hän oli pudottanut yhteensä 99 konetta 300 taistelulennon aikana. Tuona päivänä hän oli palaamassa lennolta, kun puna-armeijan ilmatorjuntatykki osui hänen Messerschmitt Bf 109 F -koneeseensa. Steinbatz yritti päästä ulos, mutta ei onnistunut ja hänen koneensa putosi metsään. Kuollessaan hän oli alle 24-vuotias. Hänen ritariristiinsä myönnettiin miekat, jolloin hänestä tuli Saksan asevoimien ainoa aliupseeri, joka ne sai – tosin vasta kuolemansa jälkeen. Hänet ylennettiin postyymisti myös luutnantiksi.[1]
Lähteet muokkaa
- Spick Mike: Luftwaffen hävittäjä-ässät. Koala-kustannus, 1999. ISBN 952-5186-07-5. (suomeksi)
- ↑ a b c Gordon Williamson, Ramiro Bujeiro: Knight's Cross, Oak-leaves and Swords recipients, s. 12-13. Osprey Publishing, 2005. ISBN 1841766437.