Lennart Hyland

ruotsalainen tv-juontaja ja toimittaja

Lennart Hyland (24. syyskuuta 191915. maaliskuuta 1993) oli ruotsalainen tv-juontaja ja toimittaja, joka oli yksi suosituimmista ja tunnetuimmista persoonallisuuksista ruotsalaisen television historiassa. Hänen suurin menestyksensä oli Hylands hörna, joka oli alun perin radio-ohjelma ja joka siirtyi suosionsa takia vuonna 1962 SVT:lle, jossa sitä esitettiin vuoteen 1982 asti.[1]

Per Oscarsson ja Lennart Hyland.

Ura muokkaa

 
Hyland (kesk.) tekemässä Karusellen-radio-ohjelmaa vuonna 1951. Vieraina Georg Rydeberg ja Maj Nordvander.

Hyland aloitti toimittajana 16-vuotiaana paikallislehti Tranås-Postenissa, ja siirtyi pian värmlantilaiseen Karlskoga Tidningiin. Parin vuoden kuluttua hänet palkattiin kalmarilaiseen Barometerniin. Vuonna 1945 hän sai harjoittelijan paikan Ruotsin yleisradiosta, joka tuolloin oli nimeltään Radiotjänst. Hyland saavutti suosiota ohjelmillaan, joissa hän toimittajan ominaisuudessa meni työpaikoille kokeilemaan eri ammatteja. Hän myös haastatteli yhteiskunnan vähäosaisia, kuten kodittomia ja alkoholisteja, sekä selosti urheilutapahtumia yhdessä Sven Jerringin kanssa.[1]

Vuosina 1951–1954 Hyland juonsi Karusellen-radio-ohjelmaa, jossa vieraili niin tunnettuja kulttuurihenkilöitä kuin tuntemattomiakin ihmisiä. Ohjelma oli Hylandin todellinen läpimurto koko kansan keskuudessa. Vuonna 1954 ohjelma siirtyi television puolelle. Hylandin tunnetuimmaksi tv-ohjelmaksi muodostui kuitenkin Hylands hörna, jota hän juonsi vuosina 1962–1982. Ohjelma oli amerikkalaistyylinen talk show. Vuosina 1977–1980 hän juonsi niin ikään Yhdysvalloista mallinsa saanutta aamuohjelmaa Gomorron Sverige.[1]

Muuta muokkaa

Peter Karlssonin laulun sanat Den glider in ovat alun perin lähtöisin Hylandin suusta vuoden 1962 jääkiekon MM-kisoista, jolloin Nisse Nilsson teki voittomaalin Kanadaa vastaan (Den glider in i mål! Den glider in i mål!).[2]

Yksityiselämä muokkaa

Hyland syntyi Tranåsissa, Smoolannissa. Hänet on haudattu Tranåsiin.

Lähteet muokkaa

  1. a b c Lennart Hyland Nationalencyklopedin. Viitattu 12.7.2023. (ruotsiksi)
  2. Lindström, Johannes: VM-klassiker -62: ”Den glider in i mål” SVT Sport. 21.5.2021. Viitattu 12.7.2023. (ruotsiksi)
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.