Wikipedia

Lehtoukonhattu

putkilokasvilaji

Lehtoukonhattu (Aconitum lycoctonum, syn. Aconitum lycoctonum ssp. septentrionale) on Euraasian lehtojen näyttävä kasvi, jonka lajikkeita ja sukulaislajeja viljellään myös koristekasvina. Lehtoukonhattu on Suomessa rauhoitettu laji.[1] Muiden ukonhattulajien tapaan lehtoukonhattu on hyvin myrkyllinen kasvi.[2]

Lehtoukonhattu
Lehtoukonhattu kuvattuna C. A. M. Lindmanin teoksessa Bilder ur Nordens Flora (1917–1926).
Lehtoukonhattu kuvattuna C. A. M. Lindmanin teoksessa Bilder ur Nordens Flora (1917–1926).
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Ranunculales
Heimo: Leinikkikasvit Ranunculaceae
Suku: Ukonhatut Aconitum
Laji: lycoctonum
Kaksiosainen nimi

Aconitum lycoctonum
L.

Katso myös

  Lehtoukonhattu Wikispeciesissä
  Lehtoukonhattu Commonsissa

Ulkonäkö ja koko muokkaa

Monivuotinen lehtoukonhattu kasvattaa vankan, 100–200 cm korkean ja tahmeakarvaisen varren. Kasvin juurakko on mukulamainen. Aluslehdet ovat pitkäruotisia, varsilehdet lyhytruotisia ja aivan ylhäältä ruodittomia. Karvaiset lehdet ovat suurikokoisia; lehden lapa on jopa 40 cm leveä. Lehtilapa on 3–5-jakoinen tai -osainen; lehtiliuskat ovat toistamiseen liuskaisia sekä iso- ja terävähampaisia. Lehtoukonhatun kukinto on melko tiheä, 20–50 cm pitkä päätteinen ja useimmiten haaraton terttu. Isot ja vastakohtaiset kukat ovat tummansinivioletteja. Verhiö on teriömäinen ja viisilehtinen. Kukan kypärämäinen verholehti, josta kasvi on saanut nimensä, on kooltaan 15–25 × 3–8 mm. Terälehdet ovat muuttuneet mesilehdiksi. Näistä kaksi ylintä ovat kierrekärkisinä mesikannuksina verholehden sisällä; muut mesilehdet ovat hyvin pieniä tai puuttuvat kokonaan. Lehtoukonhattu kukkii Suomessa kesä-heinäkuussa. Kustakin kukasta kypsyy kolme 11–17 mm pitkää tuppiloa, joissa on noin 3 mm:n pituisia siemeniä.[3]

 
Lehtoukonhattuja Kiteellä.
 
Lehtoukonhatun lehtiä.
 
Lähikuva kukasta.
 
Lehtoukonhatun hedelmä muodostuu kolmesta tuppilosta.
 
Hedelmiä ja siemeniä (Aconitum lycoctonum subsp. vulparia)

Suomessa lehtoukonhattua muistuttavat puutarhakarkulaisina joskus tavattavat lähilajit tarhaukonhattu (Aconitum x stoerkianum) ja aitoukonhattu (Aconitum napellus ssp. lusitanicum).[3]

Suomessa kasvavan lehtoukonhatun taksonomisesta asemasta on ollut erilaisia käsityksiä. Sitä on pidetty eri lajina (Pohjolan ukonhattu, A. septentrionale) tai keskieurooppalaisen keltaukonhatun alalajina (A. lycoctonum ssp. septentrionale). Keski-Euroopassa tavattavat lehtoukonhattulajit kuitenkin poikkeavat Suomessa kasvavasta muun muassa kukkien keltaisen värin osalta.[4]

Levinneisyys muokkaa

Lehtoukonhatun päälevinneisyysalue ulottuu Luoteis-Venäjältä ja Ukrainan pohjoisosista Siperiaan ja Keski-Aasiaan. Lisäksi sitä kasvaa Kölivuoristossa Norjan ja Ruotsin etelä- ja keskiosissa. Suomen lähialueilla lehtoukonhattu kasvaa Kuolan niemimaalla, Laatokan luoteisrannan lehtokeskuksessa ja Äänisen alueella. Nykyisen Suomen alueella lehtoukonhattua tavataan harvinaisena vain itärajan tuntumassa Kiteellä ja Tohmajärvellä. Lajin muut esiintymät Keski- ja Etelä-Suomessa ovat peräisin koristekasveista.[5][6]

Elinympäristö muokkaa

Lehtoukonhattu kasvaa runsasravinteisissa, melko valoisissa kosteissa tai tuoreissa lehdoissa. Suomessa Kiteen ja Tohmajärven esiintymiä ovat aikaisemmin tuhonneet rehevien lehtojen raivaaminen pelloiksi. Nykyisin kasvupaikkojen suuri uhka on niiden kuusettuminen ja puronvarsien tuhoaminen.[5][7] Paikallisesti lehtoukonhattua saattaa esiintyä myös viljelykarkulaisena.[3]

Lehtoukonhatun tehokkaaseen pölyttämiseen pystyvät vain muutamat kimalaislajit, kuten Euroopan ainoa selvästi yhteen ravintokasviin erikoistunut kimalaislaji ukonhattukimalainen (Bombus consobrinus). Myös ukonhattukimalainen on Suomessa uhanalainen.[5]

Käyttö muokkaa

Myrkyllisen lehtoukonhatun juuresta on aikaisemmin tehty myrkkyä syöpäläisten torjumiseen.[6] Se on myös perinteinen puutarhojen koristekasvi.[3]

Myrkyllisyys muokkaa

Kaikki lehtoukonhatun osat ovat hyvin myrkyllisiä, ja myrkytysoireet vaativat sairaalahoitoa. Sen myrkylliset aineosat ovat alkaloideja: akoniitti ja akonitiini. Pienikin määrä aiheuttaa vatsaoireita, mutta kuolema seuraa aineen aiheuttamasta sydämen vajaatoiminnasta. Kasvi maistuu pahalta joten myrkytyksiä ei juuri tapahdu vahingossa.[8][9] Myrkyllisyyteen viittaa myös lajin tieteellinen nimi lycoctonum ("sudenmyrkky"), joka johtuu kreikan sanoista lykos, susi ja ktonos, murha.[6]

Lähteet muokkaa

  • Hakalisto, Sirkka: Lehtoukonhattu. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Ryttäri, Terhi & Kettunen, Taina. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 45.
  • Kotilainen, Mauno: Suuri kasvikirja, osa II. Toim. Jaakko Jalas. Helsinki: Otava, 1965.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Tampere 1982.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit www.ympäristö.fi. 4.4.2008. Valtion Ympäristöhallinto. Viitattu 31.7.2008.
  2. ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 69–70.
  3. ↑ a b c d Retkeilykasvio 1998, s. 69.
  4. ↑ Kotilainen 1965, s. 367–369.
  5. ↑ a b c Hakalisto 1997, s. 45
  6. ↑ a b c Den virtuella floran: Nordisk stormhatt (Aconitum lycoctonum) (myös levinneisyyskartat) Den virtuella floran. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 30.10.2011. (ruotsiksi)
  7. ↑ Suomen ympäristökeskus[vanhentunut linkki]
  8. ↑ Aconitum lycoctonum, wolfsbane The Poison Garden. Viitattu 30.11.2011.
  9. ↑ Suomen terveyskasvit 1982, s. 276, 326.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lehtoukonhattu&oldid=21997708”