Lego on Lego Groupin valmistama maailmanlaajuisesti tunnettu rakennus- ja leikkikalusarja. Lego-palikoiden yläpinnan nupit käyvät yhteen pohjan onton putkirakenteen kanssa, ja yhteen liitetyistä palikoista voidaan koota monenlaisia rakennelmia joko pakkausten ohjeiden perusteella tai omaa mielikuvitusta apuna käyttäen. Palikat voidaan irrottaa toisistaan ja käyttää uudestaan taas uusissa rakennelmissa. Useimmat Lego-palikat valmistetaan ABS-muovista.

Erivärisiä ja -kokoisia Lego-palikoita.

Lego-palikat keksi tanskalaisen puusepän poika Godtfred Kirk Christiansen Tanskan Billundissa. Hän alkoi vuonna 1949 valmistaa isänsä Ole Kirk Christiansenin kanssa muovisia toisiinsa lukittautuvia palikoita.[1] Vuonna 1954 Legon vanhimmalle sarjalle keksittiin nimi, Lego System, joka on ajan kuluessa muuttunut Lego Cityksi. Nykyisin käytössä oleva kiinnitysjärjestelmä patentoitiin vuonna 1958,[2] minkä jälkeen palikoista tuli nopeasti hyvin suosittuja.

Sana Lego tulee tanskan kielen sanoista ”leg godt”, ”leiki hyvin”.[1]

Vuonna 2016 Lego äänestettiin Suomen neljänneksi arvostetuimmaksi tuotemerkiksi Markkinointi & Mainonta -lehden ja Taloustutkimuksen vuosittaisessa Brändien arvostus -kyselyssä.[3]

Vuonna 2023 Lego sai tunnustuksen maailman arvostetuimpana yhtiönä, maailmanlaajuiselta RepTrack tutkimukselta jossa kartoitetaan vuosittain sata merkittävintä yritystä.[4]

Historia muokkaa

Vuonna 1949 Ole Kirk Christiansen alkoi valmistaa poikansa Godtfred Kirk Christiansenin kanssa muovisia toisiinsa lukittuvia palikoita[1]. Ensimmäisissä palikoissa ei vielä ollut Lego-palikoille tunnusomaisia onttoja kiinnitysputkia.[2]

Ensimmäiset Lego-pyörät valmistettiin 1962. Pyörät kiinnitettiin 2×4-palikkaan, jossa oli reiät akseleita varten.[5] Ensimmäinen Lego-juna tuotiin markkinoille 1966. Samaan aikaan tuli myyntiin 4,5 voltin sähkömoottori, jolla junan sai liikkumaan omin voimin. Vuonna 1968 Tanskan Billundiin avattiin Legoland-huvipuisto. Vuonna 1969 sarjaa tuli täydentämään 12 voltin moottori.[1] Lego-ihmishahmot, minihahmojen edeltäjät tulivat myyntiin 1974. Niillä ei ollut liikkuvia jalkoja.[1]

Lego Technic tuli myyntiin 1977, ja nykyisin se on hyvin suosittu tuotesarja.[1] Lego-minihahmot tulivat kauppoihin 1978, ja nykyisin niitä on myyty yli kolme miljardia.[1] Ensimmäinen pullback-moottori tuli myyntiin vuonna 1982.[1]

Tuotteita ja tuotesarjat muokkaa

 
Lego-palikoista koottu kaupunki.

Päätuotteina Lego valmistaa monenlaisia rakennussarjoja, kuten esimerkiksi koottavia lentokoneita ja muita ajoneuvoja. Sarjoihin voi kuulua myös minihahmoja. Sarjat ryhmitellään palikoiden koon ja ominaisuuksia mukaan erilaisiin tuotesarjoihin eli pääteemoihin. Verkkokaupasta tai erityiskaupoista voi ostaa myös yksittäisiä Lego-palikoita.

Duplo muokkaa

 
Lego Duploja.

Duplo on Lego-yhtiön pienille lapsille tarkoitettu suurikokoinen tuotesarja. Duplo-palikoita on vaikea niellä, koska ne ovat kaksi kertaa niin pitkiä, leveitä ja korkeita kuin tavalliset Lego-palikat. Duplo- ja tavanomaisten Lego-palikoiden yhdistäminen on mahdollista. Duplo-sarjojen yleinen ikäraja on kahdesta vuodesta eteenpäin.

Lego System muokkaa

 
Lego-palikoiden mittasuhteet.
Pääartikkeli: Lego System

Lego System on Lego-yhtiön tärkein ja vanhin tuotesarja. Tähän tuotesarjaan kuuluvat useimmat Lego-sarjat kuten Lego City. Lego System -palikat ovat tavallisimpia Lego-palikoita. Lego System sarjojen ikärajat ovat yleensä kuudesta vuodesta ylöspäin. Lego System -tuotesarjaan kuuluvat myös Lego Pirates, Lego Star Wars ja Lego Space.

Lego Technic muokkaa

Pääartikkeli: Lego Technic

Vuonna 1977 Lego-yhtiö toi markkinoille edistyneemmille rakentajille suunnatun Lego Technic -sarjan. Siinä hyödynnetään reikä- ja ristitappeja ja se antaa mahdollisuuden myös sivusuunnassa rakentamiseen. Nykyisin Lego Technic -palikoiden avulla voi rakentaa muun muassa automaattisesti liikkuvia malleja ja tietokoneella ohjelmoitavia robotteja Lego Mindstormsin myötä. Lego Technic -sarjojen ikäsuositukset sijoittuvat välille 9–16.

Bionicle muokkaa

Pääartikkeli: Bionicle

Vuonna 2001 Lego julkaisi uuden tuotesarjan, Bioniclen. Bioniclet olivat aluksi osa Lego Technic -sarjaa, mutta Bionicle eriytyi omaksi sarjakseen vuonna 2002. Bionicle-hahmoja on noin sata kappaletta. Bioniclestä on myös tehty neljä elokuvaa, mutta vain ensimmäinen esitettiin teattereissa ja neljä viimeisintä julkaistiin suoraan DVD:lle. Bionicleen on pyritty luomaan saagoja. Sarja lopetettiin vuoden 2010 kesällä ja sen tilalle tuli Lego Hero Factory, joka lopetettiin vuonna 2015.

Lego Exclusives muokkaa

Lego Exclusives on sarja, jota myydään vain Legon omissa Lego Store -myymälöissä ja verkkokaupassa. Sarjaan kuuluu hyvin erilaisia tuotteita, myös aikuisharrastajille suunnattuja suurempia ja rakennustekniikoiltaan vaativampia paketteja.

Lego-lautapelit muokkaa

Pääartikkeli: Lego Games

Muuta muokkaa

Näiden lisäksi Lego-tuotemerkin alla julkaistaan erilaisia lauta- ja tietokonepelejä sekä erilaisia kulutustavaroita, kuten vaatteita, suolasirottimia ja säilytyspurkkeja. Nämä tuotteet eivät yleensä ole lähtöisin Legon omilta tehtailta, vaan alihankkijat valmistavat ne.[1]

Lego-teemapuistot muokkaa

Pääartikkeli: Legoland

Ensimmäinen Legoland, Lego-aiheinen teemapuisto, rakennettiin Tanskan Billundiin vuonna 1968. Muut Legolandit sijaitsevat Kaliforniassa, Saksassa ja Englannissa. Legolandit sisältävät kaikenlaista Legoihin liittyvää; Lego-kaupasta Legoista rakennettuihin taloihin saakka. Niissä on mm. minilandeja, joissa on esimerkiksi Legoista rakennettuja autoja ja rakennuksia. Legolandin alueella on lisäksi Legoista rakennettuja eläimiä ja ihmishahmoja.

Lego-tapahtumat muokkaa

Lego-aiheisia tapahtumia järjestetään ympäri maailmaa. Osa näistä on Lego Groupin itse järjestämiä, esim. Tanskan LEGO World, kun taas osa on erilaisten yhtiöiden ja yhdistysten järjestämiä tapahtumia. Tunnettuna brändinä Lego on mukana usein myös osana isompia tapahtumia, joko yhtiön tai harrastajien vaikutuksesta. Suurimpia tapahtumia ovat Yhdysvalloissa järjestettävä Brickfair[6] ja Berliinissä järjestettävä 1000steine-land[7]. Suomessa Lego on esillä muutamissa näyttelyissä vuosittain. Suurimmat näistä ovat Helsingissä järjestettävä Model Expo -tapahtuma[8] ja Pii Poo Oy:n järjestämä vuotuinen Lego-rakennustapahtuma pääkaupunkiseudulla.

Nykyisin myynnissä olevia teemoja muokkaa

Lakkautettuja teemoja muokkaa

Lego-harrastus muokkaa

Vaikka Lego-palikoita markkinoidaan ensisijaisesti lasten leikkikaluina, ovat ne –kuten muutkin rakennuslelut – kiinnostaneet aina myös vanhempia rakentajia. Internetin yleistyessä Lego-harrastajat kokoontuivat Usenetin keskusteluryhmiin keskustelemaan Lego-tuotteisiin liittyvistä asioista. Myöhemmin keskusteluryhmien paikalle syntyi sekä paikallisia keskustelupaikkoja (tunnetaan nimellä Lego Usergroup eli LUG) että kansainvälisiä harrastajien ylläpitämiä portaaleja kuten Eurobricks ja Bricklink. Suomen LUG, Palikkatakomo, perustettiin vuonna 2008.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f g h i Devereux, Joanna ym.: Suuri Lego-kirja. The Lego Group. Helsinki Media, 1999. ISBN 951-32-0809-5.
  2. a b isodomos.com (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Fazerin Sininen jatkaa yhä kärjessä - Tässä ovat Suomen arvostetuimmat brändit, Markkinointi & Mainonta 23.9.2016. Viitattu 2.5.2017.
  4. Vuoden 2023 maailman arvstetuin yhtiö
  5. isodomos.com (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. Brickfair-tapahtuman kotisivut brickfair.com
  7. 1000steine-land-tapahtuman kotisivut (Arkistoitu – Internet Archive) 1000steine.de
  8. Model Expo -tapahtuman kotisivut model-expo.com

Aiheesta muualla muokkaa