Lee Dorsey

Lee Dorsey oli yhdysvaltalainen soul- ja rhythm and blues -laulaja, jonka nimi liitetään New Orleansin musiikkityyliin^selvennä.

New Orleansiin hänet toi halu harjoittaa ammattinyrkkeilijän tointa. Urheilu-ura kuitenkin jäi, kun hän tapasi Allen Toussaintin ja tämän yhteistyökumppani Marshall Sehornin. Nämä olivat kehittelemässä New Orleansille tyypillistä soul-musiikin lajia, jossa keskeisinä elementteinä olivat piano ja puhallinsoittimet.

Dorseyn levytysura käynnistyi rock and roll -vaikutteisella kappaleella "Ya Ya", jonka Britanniassa levytti Petula Clark. Muita versioita ovat tehneet John Lennon (albumilla Walls and Bridges, 1974) ja Hurriganes (Jailbird, 1979). Kappale oli mukana myös elokuvassa American Graffiti.

Dorseyn tyyli on yksinkertainen ja rento, ja siihen sekoittui vaikutteita New Orleansin rikkaasta musiikkiperinteestä. Useiden kappaleiden sanat ovat novelty-tyyppisiä.

Hänen alkuperäinen levy-yhtiönsä Fire Records lopetti toimintansa ja hän siirtyi Amy / Mala-Bell -yhtymälle.

Muita varhaisia levytyksiä olivat sitten "Ride Your Pony", "Working in the Coal Mine", "Can You Hear Me?" ja "Confusion". Näiden myötä Dorsey sai lisänimen "Mr. T.N.T." "Working in the Coal Minen" on Suomessa levyttänyt nimellä "Työssä satamassa" E. Sarmo & Elite albumillaan Kaktuksenpiikkejä.

"Everything I Do Gonna Be Funky" on yksi monista Allen Toussaintin Dorseylle tekemistä kappaleista. Hän on sen itsekin levyttänyt, kuten myös Claudia Linnear.^[1]

Vuonna 1966 Dorsey sai Britannian listoille kappaleet "Get Out of My Life, Woman" ja "Holy Cow". Hän tekikin siellä kiertueen, jonka muita artisteja olivat Jerry Lee Lewis ja Cliff Bennettin Rebel Rousers. "Get Out of My Life, Woman" on ollut rap-artistien suosiossa. Sitä ovat samplanneet Nas albumin Illmatic kappaleella "Memory Lane (Sittin' in da Park)" ja Wu-Tang Clan albumin Wu-Tang Forever kappaleella "Maria".

Vuonna 1968 Britanniassa ilmestyi sitten Dorseyn Greatest Hits -kokoelma.

Vuonna 1970 ilmestyi albumi Yes We Can, joka oli äänitetty New Orleansissa Jazz City -studioilla. Sen oli jälleen tuottanut ja kappaleet kirjoittanut Allen Toussaint. Taustayhtyeenä oli kaupungin maineikas The Meters. Albumi ei menestynyt, mutta sillä olevia kappaleita versioivat The Pointer Sisters ("Yes We Can"), Robert Palmer ("Sneakin' Sally Thru the Alley") ja Ringo Starr ("Occapella"). Niinpä Polydor Records julkaisi albumin uudelleen vuonna 1976. Muita albumin kappaleita ovat "Riverboat" ja "Tears, Tears and More Tears".^[2]

Vuonna 1976 Lee Dorsey vieraili Southside Johnny & The Asbury Jukesin ensimmäisellä albumilla ja osoitti olevansa "kiven kovassa vedossa".^[3]

Lähteet muokkaa

Lee Dorsey LP Greatest Hits (Music for Pleasure, Sounds Superb SPR 90045). Roger St. Pierren laatima kansiteksti.

Viitteet muokkaa

↑ Jussi Niemi: ALLEN TOUSSAINT Toussaint (Vogue LDM 30301). (Levyarvostelu) Soundi, 1976, 2. vsk, nro 3, s. 20. Tampere: T:mi Soundi.
↑ Cliff White: LEE DORSEY: Yes We Can (Polydor). New Musical Express, 10.4.1976, s. 21. Lontoo: IPC Magazines. ISSN 0028-6362.
↑ Jussi Niemi: SOUTHSIDE JOHNNY & THE ASHBURY JUKES I Don't Want to Go Home (Epic PE 34180). (Levyarvostelu) Soundi, 1976, 2. vsk, nro 7 (18), s. 21. Tampere: T:mi Soundi.

Aiheesta muualla muokkaa

Kun soul tuli Suomeen Lee Dorsey esiintyi Helsingin Kulttuuritalolla 20.10.1967

Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.

[1] Jussi Niemi: ALLEN TOUSSAINT Toussaint (Vogue LDM 30301). (Levyarvostelu) Soundi, 1976, 2. vsk, nro 3, s. 20. Tampere: T:mi Soundi.

[2] Cliff White: LEE DORSEY: Yes We Can (Polydor). New Musical Express, 10.4.1976, s. 21. Lontoo: IPC Magazines. ISSN 0028-6362.

[3] Jussi Niemi: SOUTHSIDE JOHNNY & THE ASHBURY JUKES I Don't Want to Go Home (Epic PE 34180). (Levyarvostelu) Soundi, 1976, 2. vsk, nro 7 (18), s. 21. Tampere: T:mi Soundi.

[1]

[2]

[3]