Lavarunous on suullista ja kirjallista ilmaisua, jossa runoutta, laululyriikkaa ja esimerkiksi rap-tekstejä esitetään yleisölle.[1][2] Lavarunoutta esitetään tapahtumissa, joihin yleensä kuuluu open mic -osuus, jossa osallistujat voivat esittää omia runojaan.[1] Lavarunous voi edustaa tyyliltään esimerkiksi perinteistä runoutta, tarinankerrontaa, spoken wordia, stand up -komiikkaa ja laululyriikkaa sekä näiden yhdistelmiä.[2] Lavarunous-sanalle ei ole englanninkielistä vastinetta, mutta performance poetry, spoken word ja slam poetry ovat vastaavia esittävää runoutta tarkoittavia käsitteitä.[1] Lavarunouden yksi ilmenemismuoto on ollut Yhdysvalloissa 1950–1960-luvulla vaikuttanut beatrunous, jota luettiin usein jazzmusiikin säestämänä.[3]

Historiaa muokkaa

Runoutta on esitetty ja kuultu tuhansien vuosien ajan.[1] Lavarunoa terminä on tiettävästi käytetty ensimmäisen kerran 1990-luvulla, ja se on vakiintunut käyttöön 2000-luvulla.[1] Kuitenkin jo 1960-luvulla happeningeissa runoutta lausuttiin monitaiteellisissa performansseissa. M. A. Nummisen ensimmäinen spoken word -levy M.A. Numminen lukee ja laulaa runojaan julkaistiin vuonna 1970[1]. Ensimmäinen suomalainen runoäänite, jossa yhdistetään musiikkia ja runoutta on vuonna 1961 julkaistu Pentti Saarikosken lausuma ja Erkki Salmenhaaran säestämä Runoja.[1]

Lavarunoesiintymiset ovat tapahtuneet tyypillisesti ravintoloissa. 1990-luvulla Turun runoliikkeen myötä runoesiintymiset vakiintuivat myös baareihin.[1] Turun runoliikkeen toimintaan kuului säännöllisemmän live-runouskulttuurin edistäminen.[1] Liikkeen jäsenet järjestivät kiertueita käyden esiintymässä ympäri Suomea ja ulkomailla.[1]

Pohjois-Savon Kirjallinen Yhdistys järjesti vuonna 2000 Suomen ensimmäiset suomenkieliset poetry slam -kilpailut Kuopiossa, juontajana toimi Kauko Röyhkä. Tästä toiminnasta kehittyi myöhemmin Runopuulaaki-niminen kisailu, joka käytiin kansainvälisillä poetry slam -säännöillä.[1] Nykyään poetry slam -kilpailuja järjestetään useissa kaupungeissa ja Suomen mestaruuskisat järjestetään vuosittain.

Vuonna 2008 Helsinki Poetry Connection -kollektiivi (myös HPC) alkoi järjestää aiempaa säännöllisempiä ja osallistavampia runotapahtumia.[1] Näissä tapahtumissa oleellinen osa oli, ja on edelleen, open mic -osuus, jossa osallistujat pääsivät itse mikrofonin varteen.[1] Nykyään Helsinki Poetry Connection järjestää neljää säännöllistä tapahtumaa: Poetry Jamia, Ruusu Open Micia, HPC Goes Puistoa ja Nuorten Open Micia.[4] Helsinki Poetry Connection on järjestänyt myös lavarunotyöpajoja ympäri Suomea.[1] Lavarunoakatemia on Helsinki Poetry Connectionin vuonna 2019 käynnistämä lavarunouden koulutusohjelma ja performanssi.[4]

Poetry Slam muokkaa

Poetry Slam -kilpailut ovat yksi lavarunouden ilmenemismuoto.[1] Poetry Slamissa 5–15 runoilijaa esittävät runojaan ja tuomaristo pisteyttää esitykset. Kahden pudotuskierroksen jälkeen voittaja selviää finaalissa, jossa kisaa kolme runoilijaa.[1] Kilpailut järjestetään usein ravintolassa.[1]

Kukin esitys kestää enintään kolme minuuttia. Viisihenkinen tuomaristo arvostelee esitykset asteikolla 1–10. Ensimmäisellä kierroksella puolet runoilijoista pudotetaan pois pisteiden perusteella, kuten myöskin toisella. Loput jatkavat finaaliin, jossa voittaja selviää niin ikään tuomareiden pisteiden perusteella.[1]

Nykyään Poetry Slam -kilpailuja järjestetään säännöllisesti ainakin Helsingissä Ravintola Tenhossa.[5]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r Harri Hertell (toim.): Lavaruno-opas, s. 13. Savukeidas kustannus, 2017.
  2. a b Lukukeskus: Lukuviikko - Mun tarina. Oppituntivinkkejä lukuviikko.fi.
  3. Risto Rantala ja Kaarina Turtia (toim.): ”Beat”, Otavan kirjallisuustieto, s. 77. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-09209-X.
  4. a b Helsinki Poetry Connection ry Helsinki Poetry Connection ry. Viitattu 5.12.2019.
  5. Tenho Poetry Slam www.facebook.com. Viitattu 5.12.2019.

Kirjallisuutta muokkaa

  • Helsinki Poetry Connection: Lavarunous - Vallankumous! Helsinki: Enostone kustannus, 2019.
  • Harri Hertell (toim.): Lavaruno-opas. Helsinki: Savukeidas kustannus, 2017. ISBN 9789522681881.
  • Helsinki Poetry Connection: Lava-antologia. Helsinki: Poesia, 2013. ISBN 978-952-5954-83-8.
  • Rytkönen, Olavi (toim.): Parhaat lavarunot: Johdatus poetry slamiin, osa 1. Helsinki: Like, 2003. ISBN 952-471-248-2.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lavarunous.
Tämä kirjallisuuteen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.