Laune

Lahden kaupunginosa

Laune on Lahden 24. kaupunginosa, joka sijaitsee kaupungin eteläisessä osassa.[2] Alue on kuulunut Hollolaan, josta se liitettiin 1933 Lahteen. Nykyään Launeen kaupunginosan naapureina ovat Hennalan, Asemantaustan, Kerinkallion, Nikkilän, Renkomäen ja Jokimaan kaupunginosat.[2]

Laune
Salinkallion koulu Launeella.
Salinkallion koulu Launeella.
Kaupunki Lahti
Suuralue Launeen suuralue
Koordinaatit 60.9552°N, 25.6359°E
Kaupunginosa nro 24
Väkiluku 6 185[1] (2017)
Lähialueet Hennala, Asemantausta, Kerinkallio, Nikkilä, Renkomäki ja Jokimaa

Vuonna 2017 Launeen kaupunginosaa vastaavan Lahden Launeen tilastoalueen väkiluku oli 6 185.[1][3] Muun muassa Ali-Juhakkala, Patomäki ja Patoniitty ovat osa Launeen kaupunginosaa.[2] Laune muodostaa osan Launeen suuralueeseesta, joka on 26 361 asukkaallaan (2017) Lahden väkirikkain suuralue.[1][3]

Nimensä alue on saanut tunnetusta Launeen lähteestä. Launeen lähteen ympäristöön alkoi asutus tihentyä 1920-luvulla. Nimen Laune taustalla saattaa olla muinaissaksalainen, kelttiläinen tai gootinkielinen sana, joka merkitsee iloista [4]. Launeen lähteen lähellä oleva kumpu oli muun muassa juhannusjuhlien suosittu paikka. Lähde peitettiin 1909, ja sen paikalle rakennettiin vesipumppuasema, jonka ympäristö on Lahden kulttuurihistoriallinen suojelukohde.

Kaupunginosan ydinalueen muodostaa 1940- ja 1950-luvuilla rakennettu omakotialue. Kaupunginosan palveluja ovat muun muassa terveysasema (Eteläinen lähiklinikka, Launeenkatu 74),[5] päiväkoteja (mm. Launeen päiväkoti), neuvola, Launeen kirkko,[6] Launeen koulu (keväällä 2019 väliaikaistiloissa; sis. Salinkallion koulu)[7] ja Launeen kirjasto (Aurakatu 11).[8] Lisäksi Laune on tuttu lahtelaisille kuluttajille kauppakeskittymästään. Launeen eteläosassa toimii Sylvia-koti päiväkoteineen ja steinerpedagogista erityisopetusta tarjoavine kouluineen (Kyläkatu 140).[9]

Launeelle liikennöidään myös monia Lahden bussilinjoja.

Muuta muokkaa

Lahden Laune muokkaa

1980-luvulla Mallasjuoma mainosti kivennäisvettä, jonka raakavesi oli soraharjun suodattamaa pohjavettä. Tästä kivennäisvedestä, Lahden Launeesta, tuli valtakunnallinen käsite.lähde?

Uskonnolliset yhteisöt muokkaa

Launeella on esikoislestadiolaisten suuri linnamainen rukoushuone ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Launeen seurakunnan kirkko sen itäpuolella.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b c Katja Karevaara: Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2017 (pdf) (Sivulla 13 kaupunginosien ja suuralueiden väkiluvut 2017, sivulla 14 väestön ikäjakaumaa kaupunginosittain) 13.12.2018. Lahden kaupunki, lahti.fi. Viitattu 17.3.2019. [vanhentunut linkki]
  2. a b c Lahden karttapalvelu: Laune (Kartan valikoista karttapohjaa vaihtaa ja valikosta voi hakea erilaisia palveluja, kuten esimerkiksi kouluja) Lahden kaupunki, lahti.fi. Viitattu 17.3.2019.
  3. a b Lahti. Tilastolliset kaupunginosarajat 2016 (pdf) Lahden kaupunki, lahti.fi. Viitattu 17.3.2019. [vanhentunut linkki]
  4. Laune. Paikannimet (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Arkistoitu kopioLähiklinikat Lahti Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä, phhyky.fi. Arkistoitu 5.8.2020. Viitattu 17.3.2019.
  6. Launeen kirkko. Launeen seurakunta; Tapparakatu 22, 15700 Lahti Lahden seurakuntayhtymä, lahdenseurakunnat.fi. Viitattu 17.3.2019.
  7. Launeen koulu Lahden kaupunki via peda.net. Viitattu 17.3.2019. [vanhentunut linkki]
  8. Launeen kirjasto (Aurakatu 11) Lahden kaupunki via finna.fi. Viitattu 17.3.2019.
  9. Arkistoitu kopioSylvia-kodin koulu ja päiväkoti sylvia-koti.fi. Arkistoitu 5.4.2019. Viitattu 17.3.2019.

Aiheesta muualla muokkaa