Wikipedia

Lauhahiipijä

perhoslaji

Lauhahiipijä (Thymelicus lineola) on Suomen pienin paksupääperhoslaji ja eräs Euroopan yleisimmistä päiväperhosista.

Lauhahiipijä
Uhanalaisuusluokitus
Suomessa:

Elinvoimainen [1]

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Eukaryootit Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset Heteroneura
Yläheimo: Päiväperhoset Papilionoidea
Heimo: Paksupääperhoset Hesperiidae
Alaheimo: Hesperiinae
Suku: Thymelicus
Laji: lineola
Kaksiosainen nimi

Thymelicus lineola
(Ochsenheimer, 1808)

Synonyymit
  • Adopaea lineola
Katso myös

  Lauhahiipijä Wikispeciesissä
  Lauhahiipijä Commonsissa

Koko ja ulkonäkö muokkaa

 

Punaruskea lauhahiipijä jää pienen kokonsa vuoksi helposti huomaamatta, sillä sen siipien kärkiväli on vain 25–28 mm. Siipien yläpinnat ovat ruskehtavan oranssit ja siipien ulkoreunat sekä takasiipien etureuna ovat mustanruskeat. Siipisuonet erottuvat tummina. Koiraalla on lisäksi etusiipien keskiosassa paksu mustanruskea viiru, jonka suomut erittävät naaraita houkuttavaa feromonia. Etusiipien alapinnat ovat oranssinruskeat ja takareunastaan tummemmat, takasiipien harmaanruskeat mutta takareunasta kellertävämmät. Tuntosarven kärjessä oleva koukkukärkinen paksuuntuma on alapinnaltaan musta.[2][3][4][5][6]

  •  
    Thymelicus lineola ♂
  •  
    ♂ △
  •  
    ♀
  •  
    ♀ △

Levinneisyys ja lentoaika muokkaa

Lauhahiipijän levinneisyys yltää Pohjois-Afrikasta Euroopan Venäjälle, Mongoliaan ja Siperian itäosiin. Euroopassa laji puuttuu oikeastaan vain Välimeren saarilta, Islannista, Irlannista ja Fennoskandian pohjoisosista. Se on myös levinnyt vieraslajina Yhdysvaltojen itärannikolle sekä laajalle alueelle Kanadassa.[3][7][8] Suomessa se on erittäin yleinen Oulu–Kajaani-linjan eteläpuolella, mutta pohjoisimmat havainnot ovat Rovaniemeltä. Hiipijät lentävät yhtenä sukupolvena kesäkuun loppupuolelta aina elokuun lopulle tai syyskuun alkuun saakka.[9][10]

Elinympäristö ja elintavat muokkaa

Suomessa lauhahiipijä on selvästi yleisin paksupää ja yksi kaikkein runsaimpia päiväperhosia. Valtakunnallisessa päiväperhosseurannassa 2013 lauhahiipijä oli Suomen viidenneksi yleisin päiväperhoslaji[11]. Myös muualla Euroopassa se on varsin tavallinen. Elinympäristöksi sille kelpaa miltei mikä tahansa runsaskukkainen ja -heinäinen niitty, keto tai tienvierus, mikä selittääkin lajin runsaslukuisuuden. Perhosten lento on nopeaa ja tapahtuu pyrähdyksittäin, mutta lauhahiipijä ei ole yhtä nopea lentäjä kuin useimmat muut paksupäät. Ravinnokseen aikuiset yksilöt käyttävät kukkien mettä, mutta koiraita voi tavata suurina ryhminä imemässä suoloja lätäköistä, kosteasta maanpinnasta tai eläinten jätöksistä. Lajilla on erikoinen lepoasento, jossa takasiivet ovat lähes vaakasuorassa ja etusiivet vinottain pystyssä niiden päällä.[3][7][12][10]

Naaras munii munat muutamien munien riveiksi heinien lehdille. Toukka kehittyy kuoriutumisvalmiiksi jo syksyllä, mutta kuoriutuu vasta keväällä. Näin ollen muna on talvehtiva elämänvaihe, mikä on päiväperhosten keskuudessa melko poikkeuksellista. Myöhemmin toukka sitoo ravintokasvin lehtiä suojakseen ja myös koteloituu yhteen sidottujen lehtien väliin.[3][12]

Lajin levittyä vahingossa timoteikuorman mukana Pohjois-Amerikkaan vuonna 1910[13] sillä ei ollut luontaisia vihollisia, mikä teki lauhahiipijästä paikoin merkittävän heinäkasvien tuholaisen. Euroopassa sillä tiedetään elävän ainakin 22 eri loispistiäislajia.[3]

Ravintokasvi muokkaa

Toukat syövät erilaisia heinäkasveja (Poaceae), esim. juolavehnää (Elymus repens) ja nurmilauhaa (Deschampsia caespitosa).[3][10]

Lähteet muokkaa

  1. ↑ Lauri Kaila, Marko Mutanen: Lauhahiipijä – Thymelicus lineola Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
  2. ↑ Lionel G. Higgins, Norman D. Riley, suom. Olavi Sotavalta: Euroopan päiväperhoset, s. 337. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1973. ISBN 951-30-2311-7.
  3. ↑ a b c d e f Nationalnyckeln till Sveriges flora och fauna. Fjärilar: Dagfjärilar. Hesperiidae – Nymphalidae, s. 144–145. ArtDatabanken, SLU, 2005. ISBN 91-88506-51-7.
  4. ↑ Svenska fjärilar (ruotsiksi)
  5. ↑ Suomen perhostutkijain seura: Heteropterus, Carterocephalus, Thymelicus, Hesperia ja Ochlodes -lajit (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. ↑ Norges sommerfugler (norjaksi)
  7. ↑ a b Tari Haahtela, Kimmo Saarinen, Pekka Ojalainen & Hannu Aarnio: Suomen ja Euroopan päiväperhoset, s. 38. Gummerus Kustannus oy, 2012. ISBN 978-951-20-8386-2.
  8. ↑ Canadian Biodiversity Information Facility (englanniksi)
  9. ↑ Perhosviki (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. ↑ a b c Pertti Pakkanen: Lauhahiipijä. Suomen Perhostutkijain Seura.
  11. ↑ Kimmo Saarinen: Valtakunnallinen päiväperhosseuranta 2013. Baptria, 2014, 39. vsk, nro 1, s. 6–15. Suomen Perhostutkijain Seura.
  12. ↑ a b Kimmo Silvonen, Morten Top-Jensen & Michael Fibiger: Suomen päivä- ja yöperhoset – maastokäsikirja, s. 114. BugBook Publishing, 2014. ISBN 978-87-993512-9-9.
  13. ↑ BugGuide (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lauhahiipijä&oldid=21901490”