Latgallia
Latgallia[1] (latv. Latgale, latgalliksi Latgola, saks. Lettgallen, puol. Łatgalia, ven. Латгалия, Latgalija) on yksi Latvian historiallisista kulttuurialueista. Se sijaitsee Latvian itäosassa. Latgallia on perinteisesti ollut katolilaista seutua, kun muu Latvia on pääosin luterilaista.
Latgallian suurimmat kaupungit ovat Daugavpils ja Rēzekne, joista jälkimmäistä pidetään Latgallian sydämenä. Alueella asuu paljon venäläisiä ja siellä on historiallinen puolalainen vähemmistö. Latgallia kuuluu Euroopan unionin köyhimpiin alueisiin.
Vuoden 2011 väestönlaskennassa Latgalessa oli 301 593 asukasta, joista latvialaisia oli 142 998, venäläisiä 115 388, puolalaisia 18 984, valkovenäläisiä 14 413, ukrainalaisia 3 825, liettualaisia 1 540 ja muita 4 445.
Maantiede ja luonto muokkaa
Latgalliaa sanotaan sinisten järvien maaksi, sillä alueella on tuhansia järviä. Suurimmat niistä ovat Lubāns ja Rāznas. Dridzis on Baltian syvin järvi (63 m). Latgalliassa on myös paljon suoalueita. Maasto on kumpuilevaa ja korkeimmat mäet ovat yli 300 metriä merenpinnan yläpuolella. Rāznan kansallispuisto edustaa alueen järviluontoa ja Luonnonpuisto Daugavas loki sen mutkittelevia jokia.[2]
Historia muokkaa
Latgalliaa asuttivat ensimmäisenä balttilaiset heimot. Kalparitaristo sai vallan alueella 1270. Vuonna 1559 Liivinmaan sodan jälkeen alue liitettiin Liettuan suuriruhtinaskuntaan ja 1569 siitä tuli Puola-Liettuan osa. Tänä aikana suuri osa väestöstä kääntyi katoliseen uskoon. Alueesta tällöin käytettiin nimeä Inflantia.
Vuonna 1772 Puolan ensimmäisen jaon yhteydessä Venäjän keisarikunta valloitti alueen, minkä jälkeen sitä hallittiin Vitsebskistä käsin osana Vitebskin kuvernementtia. Venäjä aloitti puolalaisia vastaan suunnatun venäläistämispolitiikan. Koska latgallit olivat ottaneet paljon vaikutteita puolalaisesta kulttuurista, koskivat nämä toimet myös heitä. Sorto loppui vasta 1904.
Latgalliaan liitettiin Abrenen eli Pytalovon alue Latvian itsenäistyessä vuonna 1918. Toisen maailmansodan loppuvaiheessa Latvia joutui uudelleen Neuvostoliiton haltuun ja Abrenen alueen itäosa siirrettiin osaksi Venäjän sosialistista federatiivista neuvostotasavaltaa. Latvia itsenäistyi uudelleen vuonna 1991 ja Latgallian alue oli vahvasti mukana itsenäisyyteen johtaneessa liikehdinnässä.
Latgallit ja juutalaiset muokkaa
Vanhin Latgalliassa puhuttu kieli on latgallin kieli, jonka puhujia kutsutaan latgalleiksi. Latgalli on ainoa Baltian kieli, jossa on säilynyt vokaalisointu. Neuvostoaikana kirjallisuuden julkaiseminen latgalliksi kiellettiin. Kielen elvyttäminen on ollut käynnissä suurimittaisena hankkeena vuodesta 2004 alkaen.
Latgallia oli myös jiddišiä puhuvien juutalaisten asuinalue. Länsi-Latviassa juutalaiset puhuivat saksaa tai hepreaa. Valtaosa Latgalen juutalaisista asui Daugavpilsissa. Itsenäisessä Latviassa he saivat täydet kansalaisoikeudet. Latvian juutalaisista noin 70 000 menehtyi natsien juutalaisvainoissa ja juutalaiskulttuuri hävisi alueelta lähes kokonaan. Juutalaisia menehtyi erityisesti Brigadeführer Franz Walter Stahleckerin johtaman Einsatzgruppe A -joukon teloituksissa, tuhoamisleireissä ja Kaiserwaldin eli Mežaparkin keskitysleirissä lähellä Riikaa.
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- Matkailusivusto Visit Latgale.
- Latvia Travel (Arkistoitu – Internet Archive). Latvian Tourism Development Agency.
- Latvian juutalaisten historiaa Jewishgen-sivustolla.
Viitteet muokkaa
- ↑ Kerkko Hakulinen ja Sirkka Paikkala: Pariisista Papukaijannokkaan, s. 108. Suomenkieliset ulkomaiden paikannimet ja niiden vieraskieliset vastineet. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2013. 978-952-5446-80-7. suomi
- ↑ Tero H. Savolainen: Sankarimatkailija Latvian maakunnissa, s. 145, 168, 188. Like, 2013. ISBN 978-952-01-0882-3.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Latgallia Wikimedia Commonsissa
