Lasse Nordlund (s. 1965 Helsinki)[1] on suomalainen yhteiskunnallinen ajattelija, joka elää Suomen maaseudulla omavaraisesti valmistaen vaatteensa ja työkalunsakin itse sekä kooten ravintonsa pienviljelmältä ja lähiluonnosta.

Lasse Nordlund kesällä 2016

Nordlund eli nuoruuden Saksassa ja oli kiinnostunut fysiikan opiskelemisesta. Hän alkoi kuitenkin epäillä tavanomaisen elämän kestävyyttä ja mielekkyyttä ja päätti kokeilla elämää omavaraistaloudessa. Nordlund ryhtyi opiskelemaan kirjojen ja omien kokeilujen kautta tavaroiden valmistamista ja ravinnon hankkimista. Lopulta hän pystyi elämään Pohjois-Karjalan Valtimolla useiden vuosien ajan (1992–2004) täysin omavaraisesti. Nykyään hän elää perustamansa perheen kanssa, edelleen lähes omavaraisesti.

Nordlundin mukaan yksi ihminen tarvitsee noin viisi aaria viljelymaata elääkseen ilman lisäruoan ostamista. Tärkein ravintokasvi hänelle on ollut lanttu. Omavaraistaloudessa Nordlund käyttää sieniä 200 kiloa vuodessa ja marjoja noin saman verran. Karjan hän jätti pois, koska eläinten ylläpito (esimerkiksi rehunviljely) osoittautui liian aikaa vieväksi, jotta se olisi ollut mielekästä. Villa ja nahka ovat sen sijaan vaatteita ajatellen Nordlundin mukaan käteviä, koska ne kestävät paljon puuvillaa kauemmin. Nordlund väittää, että on pystynyt elämään vuosikausia ilman suolaa, vaikka aluksi suolan pois jättäminen aiheutti hänelle terveysongelmia. WC-paperin sijaan Nordlund käyttää kuivattua rahkasammalta.

Nordlundin kokeilun taustalla on hänen käsityksensä, että vain luontaistalouteen perustuva elämä on pitkällä aikavälillä materiaalisesti kestävällä pohjalla.

Syksyllä 2008 Palladium Kirjat julkaisi Nordlundin ja Maria Dorffin kirjoittaman teoksen Elämämme perusteista: Pohdintoja työstä, rahasta ja energiasta omavaraisen elämänkokemuksen valossa.

Dorffin ja Nordlundin perustama Omavaraopisto pyrkii tarjoamaan perustaidot omavaraisuuteen. Se toimii yhteistyössä Kainuun Opiston kanssa.[1]

Teos muokkaa

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa