Wikipedia

Laseeraus

kerrosmaalausta läpikuultavaksi ohennetuilla väreillä

Laseeraus (ransk. l'azur, asuurinsininen),[1] eli kuultovärimaalaus tai kuullotus on kerrosmaalausta, jossa käytetään läpikuultavaksi ohennettuja värejä.[2][3] Lasuuri tarkoittaa laseeraamalla maalattua maalausjälkeä.

Tizianin laseerausjälkeä maalauksessa Danae, 1553-1554. Syvä lakkapunainen saa hehkunsa maalauskerrosten alta hohtavasta pohjasta, samoin värihäilähdykset ja siirtymät on todennäköisesti toteutettu ohuilla lasuurikerroksilla. Öljy kankaalle 128 × 178 cm, Prado

Laseeratessa voidaan käyttää yhtä tai useampaa värikerrosta.[3] Päällekkäiset värit voivat yhdessä luoda halutun sävyn, tai kuultomaalauksella sävytetään aiemmin maalattua kerrosta.[2] Lasuurilla voidaan muuntaa värejä hienovaraisesti.[4]

Laseeratut värisävyt ovat syvempiä ja puhtaamman sävyisiä kuin peittävästi maalatut värit. Laseeraus vaatii aiottua väriä vaaleamman pohjavärin. Lasuuri voidaan levittää hyvin ohuesti siveltimellä tai rievulla, jolloin värillä voidaan käsitellä muotoa hyvin herkästi.[5]

Laseeraus taiteessa muokkaa

Laseerausta eli kuullotusta käytetään etenkin temperassa ja öljymaalauksessa,[3] mutta myös akvarellissa. Renessanssimaalarit sekoittivat usein värejä kuullottamalla,[6] muun muassa sfumatossa.

Rembrandt ja Tizian laseerasivat ohuita kuultavia värejä impastojen päälle. Reliefivaikutelma korostui, jos väri pyyhittiin maalauspinnan tekstuurin uurteisiin.[7] Tizian oli ensimmäinen, joka käytti öljymaalauksen tekniikoita monipuolisesti. Kermamaisen paksusti maalattujen valokohtien kontrastina oli läpikuultavien lasuurien syviä sävyjä.[8]

Laseeraamalla voi yhdistää sävyjä pehmeästi ja saada aikaan vaikutelmia, jotka eivät ole mahdollisia muilla maalaustekniikoilla. Esimerkiksi El Grecon maalausten kylmä valo ja erikoinen värinkäyttö on syntynyt ennen viimeisiä siveltimenvetoja lisätyillä sinisillä ja vihreillä kuullotuksilla.[5]

Laseerausta käyttivät paljon myös informalistit, jotka maalasivat laseeratun taustan päälle teräviä mustia viivoja.[9]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. ↑ Broby-Johansen, R.: Arkitaide – maailmantaide, Euroopan taiteen tyylin kehitys, s. 205. Helsinki: Tammi, 1977.
  2. ↑ a b Kiljunen, Veikko: Taidemaalarin materiaalioppi, s. 87. Helsinki: Kustannus Oy Taide, 1996. ISBN 951-608-004-9.
  3. ↑ a b c Taiteen pikkujättiläinen, s. 367. 3. painos. Porvoo: WSOY, 1995. ISBN 951-0-16447-X.
  4. ↑ Honour, Hugh & Fleming, John: Maailman taiteen historia, s. 733. Helsinki: Otava, 1992. ISBN 951-1-11486-7.
  5. ↑ a b Kumlien, Akke: Taidemaalauksen käsikirja, s. 124-125. Suomentanut Onni Oja. WSOY, 1962.
  6. ↑ Öljyvärimaalauksen perusteita Peda.net Verkkoveräjä 2010.05.17 (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. ↑ Hayes, Colin: Piirustus ja maalaus. Opas ja käsikirja, s. 64. Suomentanut Eeva Reed ja Markku Valkonen. Helsinki: WSOY, 1980.
  8. ↑ Honour, Hugh & Fleming, John: Maailman taiteen historia, s. 431. Helsinki: Otava, 1992. ISBN 951-1-11486-7.
  9. ↑ Hämäläinen-Forslund, Pirjo: Tervetuloa taidenäyttelyyn, s. 279. WSOY, 1996. ISBN 951-0-20630-X.
Maalaustekniikat
Sideaineen mukaan:
Maalauspohjan mukaan:
Värinlevitystavan mukaan:
Maalausjärjestyksen mukaan:
Maalaustyylin mukaan:
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Laseeraus&oldid=20722212”