Hakusana ”ajuri” ohjaa tänne. Se voi tarkoittaa myös vuokra-ajuria tai Ajomiehen tähdistöä.

Laiteajuri (tai lyhyemmin ajuri, Microsoftin suomennoksissa laiteohjain tai ohjain) on ohjelmisto, joka ohjaa tietokoneen oheislaitetta. Ajuri tuntee toisaalta käytettävän laitteen yksityiskohdat ja toisaalta se toteuttaa käyttöjärjestelmäkohtaisen rajapinnan, jonka kautta käyttöjärjestelmä pystyy antamaan toimintapyyntöjä oheislaitteelle.

Vanhoissa järjestelmissä laiteajuri ohjasi hyvinkin yksityiskohtaisesti laitteen toimintaa. Tällöin oli myös tyypillistä, että ohjattavaa laitetta varten asennettiin erityinen laiteohjain, joka oli juuri tätä laitetta varten tehty elektroninen piirilevy tai joukko piirilevyjä. Ajurin lisääminen ja vaihto tarkoitti tällöin niin sanottua käyttöjärjestelmän generointia, mikä vaati tyypillisesti koneen pysäyttämisen, suhteellisen pitkän kääntämisprosessin ja korkeaa asiantuntemusta varsinkin kerrostettujen käyttöjärjestelmäytimien kohdalla.

Nykyjärjestelmissä suuri osa ajurin tehtävistä on siirtynyt itse oheislaitteessa olevalle suorittimelle, ja laitteistorajapinnan tietokoneeseen päin toteuttaa jonkin standardinmukainen liityntä, kuten esimerkiksi USB. Tällöin ajurin tehtäväksi jää tämän rajapinnan ohjaus. Myös ajurien asennus on muuttunut mutkattomaksi: ajuri voidaan asentaa tai poistaa käynnistämättä konetta uudelleen, ja varsinkin asennus tapahtuu usein automaattisesti.

Joissain käyttöjärjestelmissä ajureita voi pinota, eli yksi ajuri ohjaa toista. Tämä on yksi tapa mahdollistaa yhteisen laiterajapinnan, kuten USB:n kautta erilaisten laitteiden, kuten levyjen, langattoman verkkoyhteyden, näppäimistön tai hiiren ohjaus.

Lähteet muokkaa

  • Ilkka Haikala ja Hannu-Matti Järvinen: Käyttöjärjestelmät (luku 5). Talentum 2003. ISBN 951-762-837-4

Aiheesta muualla muokkaa