Lahjonta
Lahjonta on korruption muoto, jossa lahjova taho pyrkii antamallaan raha- tai muulla lahjalla vaikuttamaan lahjonnan kohteen käytökseen tai muuhun häneen liittyvään seikkaan. Euroopan unionin yleissopimuksen mukaan lahjonnalla: ”lahjuksen saamisen tai muun perusteettoman edun tai edun saamisen tai edes sen mahdollisuuden pyytämisellä, tai sen tarjoamisella, antamisella, vaatimisella tai hyväksymisellä joko suoraan tai välillisesti siten, että se vaikuttaa joko kohdehenkilön tehtävien asianmukaiseen suorittamiseen tai hänen esimerkiksi käyttäytymiseen, jota lahjuksen, perusteettoman edun tai muun edun saamisen mahdollisuudella vastaanottajalta edellytetään" tarkoitetaan siis lahjontaa”[1].
Lahjonta ei välttämättä aina ole laitonta, se voi myös olla hallinnollisia määräyksiä rikkovaa tai pelkästään epäeettistä.
Useimmissa maissa lahjomista oikeuslaitos pyrkii estämään lainsäädännöllä ja valvonnalla. Useimmat kehitysmaat ovat tässä kuitenkin epäonnistuneet ja niinpä lahjonta niissä on kuitenkin suhteellisen yleistä verrattuna länsimaihin.
OECD:n ulkomaisen lahjonnan ehkäisysopimus muokkaa
OECD:n lahjonnan ehkäisysopimus solmittiin vuonna 1997. Elokuussa 2009 sen oli allekirjoittanut 37 maata. Suomi allekirjoitti sopimuksen vuonna 1998 ja ratifioi sen 1999. Vuonna 2008 lain toimeenpano oli kuitenkin monissa maissa kesken. Eniten tapauksia tutkittiin vuonna 2008 Yhdysvalloissa, Saksassa, Ranskassa, Tanskassa ja Sveitsissä. Suomessa oli kolme tutkintaa vuonna 2008[2].
Lahjonta Suomen rikoslaissa muokkaa
Suomen rikoslaissa on useita rikosnimikkeitä lahjonnan muodoille.
- Vaaleissa äänensä myymällä tai toiselta äänen ostamalla syyllistyy vaalilahjontaan ja voidaan tuomita sakkoon tai enintään vuodeksi vankeuteen.[3]
- Lahjuksen antamiseen syyllistyy, jos pyrkii lahjomalla vaikuttamaan virkamiehen toimintaan palvelussuhteessa. Rikoksesta tuomitaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Tiettyjen ehtojen täyttyessä rikosta voidaan pitää törkeänä, jolloin maksimirangaistus on neljä vuotta vankeutta.[4] Virkamies, joka ottaa palvelussuhteeseensa liittyvän lahjuksen vastaan syyllistyy lahjuksen ottamiseen, josta voidaan tuomita vankeuteen sekä viralta pantavaksi. Lahjuksen ottaminen on rangaistavaa vain jos se on tahallista.[5]
- Jos lahjuksen ottamisen tunnusmerkit eivät täyty, mutta virkamies kuitenkin vastaanottaa lahjuksen sellaisella tavalla, joka on omiaan heikentämään luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen, voidaan hänet tuomita lahjusrikkomuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään puoleksi vuodeksi.
- Lahjuksen antamisesta kansanedustajalle voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Tässäkin tapauksessa törkeänä pidettävästä rikoksesta voidaan tuomita neljä vuotta vankeutta. Lahjuksen ottaja puolestaan syyllistyy lahjuksen ottamiseen kansanedustajana. Laillista vaalirahoitusta ei sellaisenaan pidetä lahjontana.[4]
- Lahjomiseen elinkeinotoiminnassa voi syyllistyä, jos lahjomalla pyrkii saamaan elinkeinotoiminnassa toimivan suosimaan itseään tai jotakuta muuta. Maksimirangaistus on kaksi vuotta vankeutta, törkeästä rikoksesta neljä vuotta.[6]. Lahjuksen ottaja syyllistyy vastaavasti lahjuksen ottamiseen elinkeinotoiminnassa.
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/2004/20040065/20040065_2 Finlex, Lahjontaa koskeva siviilioikeudellinen yleissopimus
- ↑ Global Corruption Report 2009 (Arkistoitu – Internet Archive), Corruption and the Private Sector, Transparency International elokuu 2009, s. 426-428
- ↑ Rikoslaki, luku 14: Rikoksista poliittisia oikeuksia vastaan Finlex. Arkistoitu 17.10.2015. Viitattu 16.7.2015.
- ↑ a b Rikoslaki, luku 16: Rikoksista viranomaisia vastaan Finlex. Arkistoitu 17.10.2015. Viitattu 16.7.2015.
- ↑ Helsingin poliisin viestintäjohtajalle ei lahjussyytettä – ei tiennyt, että vaalirahaa tuli poliisin suosimasta ravintolasta Ilkka-Pohjalainen. 4.5.2020. Viitattu 5.5.2020.
- ↑ Rikoslaki, luku 30: Elinkeinorikoksista Finlex. Arkistoitu 17.10.2015. Viitattu 16.7.2015.