LTE

tiedonsiirtotekniikka

LTE (Long Term Evolution) on laajakaistaisen Internet-yhteyden käyttöön suunniteltu niin sanottu neljännen sukupolven (4G) langaton tiedonsiirtotekniikka, joka toimii myös 900:n ja 1800:n megahertsin taajuista mikroaaltosäteilyä suurienergisemmällä 2600 megahertsin mikroaaltosäteilyllä. Tiedonsiirtolaitteena käytetään tällöin nettikkua tai älypuhelinta, jota kutsutaan myös 4G-puhelimeksi, vaikka se käyttää puheluihin 2- tai 3G-verkkoa.[1] LTE-verkko otettiin kaupalliseen käyttöön vuonna 2010.

Standardoinniltaan LTE on 3GPP-järjestön Release 8 -määrityksiin sisältyvä laajennus[2].

Datan siirto muokkaa

LTE on ensimmäinen 3G-tekniikka, jossa radioliikenteen suunta tukiasemasta päätelaitteeseen on toteutettu erilaisella radiotekniikalla kuin päätelaitteesta tukiasemaan. Datan siirto tukiasemasta päätelaitteeseen tapahtuu OFDM-tekniikalla ja päätelaitteesta tukiasemaan SC-FDMA-tekniikalla.

Data kulkee tukiasemasta päätelaitteeseen useita radioteitä pitkin eli niin sanotulla MIMO-tekniikalla, joka radiokanavan olosuhteista riippuen joko parantaa tiedonsiirron luotettavuutta tai mahdollistaa paljon tavallista suuremmat tiedonsiirtonopeudet. Standardi tukee monta erilaista tapaa MIMO:n hyödyntämiseen, joista paras valitaan tukiaseman ja päätelaitteen välillä vallitsevien kanavaolosuhteiden mukaan. Mahdollisia ovat mm. perustekniikkana käytetty luotettavuutta parantava tila-taajuus-koodaus (engl. Transmit diversity, käytännössä Space Frequency Block Code), tai olosuhteiden salliessa nopeuksia kasvattavat suljetun tai avoimen silmukan avaruudellinen limitys (engl. closed/open-loop spatial multiplexing) tai lähetyksen tehoa suuntaava säteenmuodostus (engl. beamforming). Lisäksi voidaan käyttää solun kokonaiskapasiteettia kasvattavaa MU-MIMOa (engl. Multi-User MIMO), jossa samaa aika-taajuus-resurssia käyttää monta eri käyttäjää.

Kenttäkokeissa on saatu tukiasemasta päätelaitteeseen 100 Mbit/s ja päätelaitteesta tukiasemaan yli 50 Mbit/s, etäisyyden ollessa 75 km.

Vahvuudet muokkaa

Long Term Evolutionin tulevaisuuden menestys tukeutuu vahvasti tekniikan yhteensopivuuteen nykyisten 3G-verkkojen kanssa ja datansiirtonopeuksiin. Vaikka kaupalliseen käyttöön tulevien sovellusten datansiirtonopeudet eivät vielä pitkään aikaan yllä Nokian ja Ericssonin demoissa saavutettuihin nopeuksiin (n. 150 Mbit/s), niin silti datansiirto tulee olemaan huomattavasti nykyisiä 3G-tekniikoita nopeampaa. LTE:ssä verkon arkkitehtuuria on myös yksinkertaistettu, mikä lyhentää viiveitä tiedonsiirrossa ja vähentää operaattorien kustannuksia. Lisäksi LTE:ssä on mahdollista luoda maantieteellisesti suurikokoisia soluja (jopa yli 100 km), ja toisaalta tiedonsiirto on mahdollista myös nopeasti liikkuvissa ajoneuvoissa (jopa 350 km/h).

LTE:n käyttöönottoa helpottaa myös sen joustavuus, sillä standardi tukee monia taajuusalueita, kaistanleveyksiä (1,4 MHz – 20 MHz) ja sekä FDD:tä että TDD:tä.

Aaltoalueita muokkaa

  • B1 2110,1 MHz – 2169,9 MHz
  • B3 1805 MHz – 1789,9 MHz
  • B7 2620 MHz – 2689,9 MHz
  • B20 791 MHz – 820,9 MHz | 832 MHz – 862,000 MHz
    • 791,000 MHz – 796,000 MHz | 832,000 MHz – 837,000 MHz, DNA Oyj
    • 796,000 MHz – 801,000 MHz | 837,000 MHz – 842,000 MHz, DNA Oyj
    • 801,000 MHz – 806,000 MHz | 842,000 MHz – 847,000 MHz, Telia Company AB
    • 806,000 MHz – 811,000 MHz | 847,000 MHz – 852,000 MHz, Telia Company AB
    • 811,000 MHz – 816,000 MHz | 852,000 MHz – 857,000 MHz, Elisa Oyj
    • 816,000 MHz – 821,000 MHz | 857,000 MHz – 862,000 MHz, Elisa Oyj

Yhteydet ovat full-duplexeja, toisin sanoen lähetys ja vastaanotto tapahtuvat eri taajuuksilla pareittain ja mahdollistavat kummallekin samanaikaisen lähettämisen.

  • B28 758 MHz – 802,9 MHz
  • B42 3400 MHz – 3599,9 MHzlähde?

Kilpailijat muokkaa

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta LTE.

 

Tämä tietotekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.