L’Humanité

ranskalainen päivälehti

L’Humanité on ranskalainen, kommunistinen päivälehti, joka perusti vuonna 1904 sosialistijohtaja Jean Jaurès. Lehti on ollut keskeinen osa Ranskan kommunistisen puolueen toimintaa ja organisaatiota vuosina 1920–1994. Vaikka lehti edelleenkin on läheisessä yhteydessä kommunistiseen puolueeseen, se on kuitenkin avannut sivujaan muillekin vasemmistolaisille ajatusvirtauksille.

L’Humanité
Lehtityyppi päivälehti
Julkaisija Société nouvelle du journal l'Humanité
ISSN ISSN 0242-6870
Levikki 51 800 (2006)
Perustettu 1904
Päätoimittaja Patrick Le Hyaric
Sitoutuneisuus kommunistinen ja ekososialistinen
Kotikunta Saint-Denis
Kotimaa Ranska
Sivukoko Berliner
Ilmestymistiheys päivittäin
Kieli ranska
Aiheesta muualla
OCLC
www.humanite.fr

Historia muokkaa

Ennen ensimmäistä maailmansotaa muokkaa

Kun L’Humanité ilmestyi ensimmäisen kerran 18. huhtikuuta 1904, oli sillä alaotsikkona ”sosialistinen päivälehti”, joka kertoi perustajan halusta yhdistää kaikki ranskalaiset sosialistit yhteiseen toimintaan. Näin lehden tehtävä oli toimia kapitalismin vastaisen taistelun kohottajana.

Lehden ensimmäisessä numerossa Jaurès loi lehden toiminnalle kaksi keskeistä periaatetta: ensinnäkin etsiä laajalti luotettavaa informaatiota, jota kaikki älyllisesti vapaat ihmiset voivat lukea ja ymmärtää sekä muodostaa itsenäisesti näkemyksensä maailmasta ja toiseksi taloudellinen riippumattomuus.

Lehti ja lehden tavoitteet olivat menestys, sillä ranskalaiset sosialistit yhdistyivät vuonna 1905. Alkuaikoina lehden toimituksessa työskenteli useita aikakauden merkittäviä poliitikoita: Aristide Briand, Léon Blum ja Henry de Jouvenel. Myöhemmin vuonna 1911 lehdestä tehtiin sosialistipuolueen virallinen äänenkannattaja.

Lehden kymmenen ensimmäistä toimintavuotta olivat kuitenkin taloudellisesti vaikeita. Vaikka alussa oli lehdestä otettu 140 000 kappaleen painos, niin jo 1905 levikki oli painunut vain 15 000 kappaleen suuruiseksi. Levikki kuitenkin lähti nousuun ja oli vuonna 1912 80 000 kappaletta.

Vuonna 1914 kaksi merkittävää tapahtumaa järkyttivät koko lehteä. Ensinnäkin lehden kustantajan ja päätoimittajan Jean Jaurèsin murha, jonka teki nationalisti Raoul Villain 31. heinäkuuta 1914 sekä 2) Ensimmäisen maailmansodan syttyminen.[1]

Ensimmäinen maailmansota muokkaa

Syttynyt sota ja päätoimittajan murha leimasivat sota-aikaa myös lehden toimituksessa. Lisäksi tuli suurena muutoksena lehden linjaukseen sosialististen johtajien liittyminen ”pyhään liittoon”.

Jaurèsin seuraaja päätoimittajana oli Pierre Renaudel, joka omaksui sotaan myönteisesti suhtautuvan linjan. Tämän hän teki puolustaakseen tasavaltalaisia arvoja. Lehdellä oli näin edessään kolme suurta haastetta:

  • Valtiollinen sensuuri
  • Partisaanien toiminta, sillä lehden linjaa määrittelivat sodalle myönteiset sosialistit
  • Säännöstelystä johtuvat taloudelliset vaikeudet.

Lopulta lokakuussa Pierre Renaudel syrjäytettiin ja korvattiin [Marcel Cachin]]illa. Toimenpide teki selkeän eron lehden sosialistien ja pyhän liiton politiikan välille.

Sotien välinen aika muokkaa

Vuodesta 1920 tuli jälleen merkittävä muutosvuosi L’Humanité-lehden historiassa. Toursissa pidetyn puoluekokouksen aikana Ranskan sosialistipuolue hajosi, sillä kaksi kolmannesta valtuutetuista äänesti kommunistiseen internationaaliin liittymisen puolesta. Tämä ryhmittymä muuntui jatkossa Ranskan kommunistiseksi puolueeksi. Puolueen pää-äänenkannattaja seurasi enemmistön mukana, ja niin siitä tuli kommunistinen sanomalehti.

Lehden toimituspolitiikka muokkautui täysin kommunistisen puolueen tavoitteisiin, ja siitä tuli selvästi puoluetyön väline. 1930-luvulla perustettiin lehden tukikomitea, jonka tehtävänä oli auttaa lehteä myös taloudellisesti. Tällöin perustettiin myös L’Humanité-tapahtuma, joka eli voimakkaana kansantapahtumana eri puolilla Ranskaa.

Toinen maailmansota ja vastarintaliike muokkaa

Pääministeri Daladierin hallitus kielsi lehden julkaisemisen Molotov–Ribbentrop-sopimuksen solmimisen jälkeen 27. elokuuta 1939. Tämä kiellon vahvistivat myös Vichyn Ranska ja saksalaisen miehittäjät. Tämä kielto pakotti lehden ilmestymään kiellettynä ja maanalaisena aina vuonna 1944 tapahtuneeseen vapautukseen saakka, koska saksalaiset miehittäjät olivat pyynnöstä huolimatta kieltäneet edelleen lehden ilmestymisen vuonna 1940.[2] Tämä oli useiden kommunististen militanttien aloite, ja siellä oli myös kommunistisen internationaalin tuki.[3]

L’Humanité ilmestyi viiden vuoden ajan (383 numeroa, joita painettiin kutakin 200 000 kappaletta[4]), ja sillä oli merkittävä rooli vastarintaliikkeen taistelussa. Useat lehden toimittajat menehtyivät taistelussa natseja vastaan. Lehti julkaisi ensimmäisen vapaan numeronsa 21. elokuuta 1944 Pariisin vapautustaistelujen aikana.

Sotien jälkeinen aika muokkaa

Vuoden 1945 jälkeen lehti otti takaisin sotienvälisen ajan tehtävänsä toimia kommunistisen puolueen keskeisenä tiedotus-, uutis- ja agitaatiolehtenä.

Kylmän sodan aikana lehti oli linjaltaan neuvostomyönteinen. Marraskuussa 1956, kun kansainvälinen tilanne on erittäin kiristynyt, joukko äärioikeistolaisia militantteja hyökkäsi lehden ja kommunistisen puolueen keskuskomitean rakennukseen tarkoituksenaan polttaa talo. Hyökkäys johti kolmen ihmisen kuolemaan lehden henkilökunnan ja puolueväen puolustaessa rakennusta. Nykyisin L’Humanité on tiedettävästi ainoa ranskalainen sanomalehti, joka puolustaa kaikkialla maailmassa vapautusliikkeitä. Erityisesti kohteina ovat olleet Algerian vapaussota ja Vietnamin sota.

Lähteet muokkaa

  • La Une - l'Humanité - 1904–1998, Plon/l'Humanité, 1998, ISBN 2-259-18937-7
  • André Carrel; L'Huma, Messidor/l'Humanité, 1989.
  • Bernard Chambaz; L'Humanité, 1904–2004, Seuil, 2004.
  • Christian Delporte - Claude Pennetier - Jean-François Sirinelli - Serge Wolikow (toim.), L'Humanité de Jaurès à nos jours, Éditions du Nouveau Monde, 2004.
  • Roland Leroy (toim.), Un siècle d'Humanité, 1904–2004, Le Cherche Midi, 2004.
  • Alain Ruscio, La Question coloniale dans l’Humanité, 1904–2004, La Dispute, 2005.
  • Un sièccle d'Humanité. Jacques Roger ja Jean-Michel Vecchiet, dokumentti France Télévisions.

Viitteet muokkaa

  1. Tämä osio perustuu pääsääntöisesti tekstiin: Jean-Noël Jeanneney: [1]
  2. Roger Bourderon, La Négociation. Été 1940, Syllepse, Paris, 2001.
  3. «L’Humanité, le PCF et les autorités nazies», in Brûlures de l'histoire (FR3, 5 octobre 1993) INA [2].
  4. François Marcot, "Dictionnaire historique de la Résistance". Bouquins, 2006. s. 729.

Aiheesta muualla muokkaa