Lúthien

Lúthien Tinúviel on fiktiivinen hahmo J. R. R. Tolkienin kirjassa Silmarillion. Lúthien on Keski-maan haltiakuninkaallinen. Lúthienin romanssi Berenin kanssa on kirjan keskeisimpiä tarinoita.

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Lúthien oli Elu Thingolin, Doriathin kuninkaan ja kuningatar Melian-maian tytär. (Tämä tekee Lúthienista puolhaltian.) Nimi ”Lúthien” tarkoittaa lumoojatarta. ”Tinúviel” tarkoittaa satakieltä, se on nimi, jonka Beren hänelle aluksi antoi.

Lúthien rakastui Bereniin, ihmiseen Bëorin huoneesta. Heidän suhteensa oli tuhoon tuomittu alusta alkaen: Lúthien ei ollut vain Beleriandin voimakkaimman ja mahtavimman haltiakuninkaan tytär, vaan myös maian, Melianin tytär. Beren oli kuolevainen ihminen, joka taisteli Mustaa Kuningasta, Morgothia vastaan. Doriathin valtakunta oli onnistunut toistaiseksi pysyttelemään erossa sodasta eristäytymällä Melianin loitsiman maagisen esteen, Melianin Vyön, taakse.

Thingol ei halunnut, että Beren naisi hänen tyttärensä, ja asetti ehdoksi mahdottoman tehtävän: Berenin piti tuoda Thingolille yksi Morgothin rautakruunun jalokivistä. Nämä jalokivet tunnettiin Silmarileina. Haltiaruhtinas Finrod Felagund kuoli pelastaessaan Berenin hengen. Lúthien ja Beren onnistuivat pakenemaan Sauronilta ja selvittivät tehtävän Valinorin koiran, Huanin avulla, mutta heidän paetessaan kauhea susi Carcharoth puri Berenin käden irti ja nielaisi Silmarilin. He kuitenkin pelastuivat, ja Thingol myöntyi lopulta heidän liittoonsa.

Ilo jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, kun Silmarilin poltteen hulluksi tekemä Carcharoth lähestyi Doriathia. Thingol ja Beren lähtivät sitä vastaan, mutta Carcharoth haavoitti Bereniä hänen suojatessaan Thingolia. Huan surmasi Carcharothin, mutta haavoittui itsekin kuolettavasti. Myös Beren menehtyi pian sen jälkeen, kun Silmaril oli leikattu ulos ihmissuden vatsasta.

Murheissaan Lúthien kuoli suruun ja meni Mandosin Saleihin, haltioiden tuonelaan. Siellä hän onnistui suostuttelemaan Mandosin palauttamaan hänet ja Berenin eloon. Ehtona oli, että he kuolisivat ihmisten kuoleman. Tämä oli ainoa kerta, kun Mandos liikuttui säälistä. Tämän jälkeen he asettuivat asumaan Ossiriandiin.

Lúthien ja Beren saivat pojan, Diorin, jota kutsuttiin nimellä Elúchil – Thingolin perijä. Thingol liitti silmarilin Nauglamíriin, kääpiöiden tekemään kaulakoruun, mutta ahneus sokaisi kääpiöt, ja he surmasivat Thingolin ja veivät kaulakorun. Beren hankki Nauglamírin takaisin, ja se annettiin Lúthienille. Hänen kauneutensa yhdistyi jalokiven loistoon, ja siksi Tol Galen oli kaunein paikka koskaan Valinorin itäpuolella. Lúthienin kuoleman jälkeen Nauglamír toimitettiin hänen pojalleen Diorille, mikä johti Doriathin tuhoon, kun Fëanorin pojat vaativat Silmarilia itselleen ja hyökkäsivät Doriathiin. Silmarilia he eivät kuitenkaan saaneet, vaan se päätyi Diorin tyttären, Elwingin, myötä tämän puolisolle Eärendilille. Berenin ja Lúthienin suku ei koskaan sammunut, vaan heidän jälkeläisiinsä lukeutuivat muun muassa Elrond ja Elros, ja kymmenien sukupolvien kautta myös Elendil, Isildur ja Aragorn.

Lúthien ja Berenin tarina on rinnastettavissa Aragornin ja Arwenin tarinaan kirjassa Taru sormusten herrasta.