Kyöpelinvuori
Kyöpelinvuori on ollut suomalaisessa kansanperinteessä paikka, jonne kunniallisesti eläneet ”vanhatpiiat” pääsevät. Vuori on voitu tulkita lasiseksi, jolloin neitsyytensä menettäneet eivät ole kyenneet kipuamaan sen liukasta rinnettä. Vastaavia tarinoita hurskaille neitsyille tarkoitetuista paratiisivuorista on tunnettu myös katolisessa Keski-Euroopassa sekä Venäjällä.[1]
Sittemmin Kyöpelinvuori on yhdistetty noitasapattiuskomuksiin, mutta 1600-luvun noitavainojen aikaisissa asiakirjoissa nimeä ei vielä mainita. Ruotsin noitakertomuksissa sapattipaikkana oli Blåkulla, josta puhuttiin joskus Suomessakin, mutta useammin vain yleisesti vuoresta tai jostakin muusta myyttisestä paikasta.[1]
Noitauskomuksien osalta Kyöpelinvuori on yhdistetty Suomessa Isonkyrön Kuivilanvuoreen, mutta noitia siellä ei ole tiettävästi havaittu. Paikannimenä Kyöpelinvuori on yleisin Varsinais-Suomessa, Hämeessä, Satakunnassa ja Etelä-Savossa.[1]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Nenonen, Marko: Noitavainot Euroopassa – Myytin synty, s. 61–62. Jyväskylä: Atena Kustannus, 2006. ISBN 951-796-438-2.
Aiheesta muualla muokkaa
- Vilkuna, Kustaa: Vuotuinen ajantieto, s. 49–52. Helsinki: Otava, 1950 (26. painos 2010). ISBN 978-951-1-12544-0.