Wikipedia

Kuvakirja

lastenkirja, joka sisältää sekä tekstiä että kuvia
 Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Täsmennys: Kuvakirjojen historia käsitellään vain suomalaisen kirjallisuuden näkökulmasta.

Kuvakirja on pääsääntöisesti alle kouluikäisille lapsille suunnattu kirja, joka sisältää sekä tekstiä että kuvia. Kuvakirjoiksi lasketaan yleensä myös samalle kohderyhmälle suunnatut kirjat, joissa tekstiä ei ole lainkaan. Kuvakirjojen voidaan ajatella olevan lastenkirjallisuuden alalaji. Tunnetuimpia suomalaisia kuvakirjailijoita ovat mm. Tove Jansson ja Mauri Kunnas.

Kuvakirjoja

Kuvakirjakuvituksen tarpeellisuus ja haitallisuus muokkaa

Lastenkirjojen kuvittamisen hyödyllisyydestä ja haitallisuudesta on keskusteltu pitkään. Kuvituksen haitallisuutta perustellaan sanomalla kuvituksen häiritsevän lukijan omaa tulkintaa tarinasta. Satututkija Bruno Bettelheimin mukaan kirjan kuvitus tukahduttaa lapselta mahdollisuuden käyttää omaa mielikuvitustaan.[1] Kuvituksen on myös arveltu sitovan katsojaa liikaa ja vieroittavan hänet tekstin ilmapiiristä.[2]

Kuvituksen hyödyllisyyttä perustellaan puolestaan sillä, että lukutaidottoman lapsen on helpompi seurata kuvitettua tarinaa. Kyky vastaanottaa kuvallista kieltä kehittyy ennen kirjoitetun kielen ymmärtämistä. Tämän vuoksi asioiden havainnollistaminen kuvien avulla on sitä tarpeellisempaa, mitä pienemmästä lapsesta on kyse.[3] Kuvitus myös ylläpitää lapsilukijan mielenkiintoa, ja siksi sillä on suuri vaikutus siihen, kuinka kauan lapsi kirjan parissa viihtyy.[4] Kuvituksen avulla voidaan turvallisissa puitteissa käsitellä myös vaikeita ja pelottavia asioita, kuten eksymistä tai jopa läheisen menetystä.[5] Kuvituksella on sanottu olevan myönteinen vaikutus myös lapsen lukemaan oppimisessa. Kuva auttaa lasta sanojen hahmottamisessa ja auttaa siten lasta ymmärtämään tekstiä.[6] Kuvituksen tarpeellisuutta tai haitallisuutta lapsilukijalle on kuitenkin vaikea näyttää toteen.

Kuvakirjan historia Suomessa muokkaa

Kuvakirjan ensiaskeleet muokkaa

Varsinaista kuvakirjaa Suomessa edelsivät kuvitetut lastenkirjat, joissa tekstiä oli elävöitetty muutamalla kuvalla. Ensimmäinen Suomessa ilmestynyt kuvitettu lastenkirja, jonka sekä kuvittaja että kirjoittaja olivat suomalaisia, oli Sakari Topeliuksen vuonna 1847 julkaisema satukokoelma Sagor. Kirjan mustavalkoisesta kuvituksesta vastasi hänen vaimonsa Emilie Topelius. Myöhemmin Topeliuksen kirjoja kuvittivat muun muassa taidemaalarit Berndt Godenhjelm ja Robert Wilhelm Ekman. Toinen tunnettu 1800-luvulla kuvitettuja lastenkirjoja julkaissut kirjailija oli Hugo von Becker, jonka teoksia kuvitti muun muassa Albert Edelfelt.[7]

Ensimmäiset Suomessa ilmestyneet varsinaiset kuvakirjat olivat käännöksiä. Tiettävästi ensimmäinen suomenkielinen kuvakirja oli Kaisa rouva ja hänen kissansa vuodelta 1865, joka perustui englantilaiseen lastenkamariloruun Old Dame Trot and Her Comical Cat. Kirja oli kuvitettu mustavalkoisilla kuparipiirroksilla.[8] 1860-luvun lopulla ilmestyi Suomessa myös saksalaisen Oskar Pletschin suomennettu teos Pienokaiset (1869), sekä myös saksalaisen Heinrich Hoffmannin teos Jörö-Jukka, jonka ensimmäinen suomennos ilmestyi vuonna 1869.

Ensimmäinen kokonaan kotimainen kuvakirja ilmestyi vuonna 1875 sekä suomeksi että ruotsiksi. Kirja oli nimeltään Lapsien elämästä (Ur lifvets vår). Toinen 1870-luvulla ilmestynyt kuvakirja oli Sakari Topeliuksen Barnens sommar på landet, jonka kuvitti taidemaalari Alexandra Frosterus-Såltin. Se ilmestyi 1878, mutta käännettiin suomeksi vasta 1882 nimellä Lasten kesäinen elämä. Kummassakin teoksessa vallitsi maalaisidylli, ja lapset leikkivät pulleina ja onnellisina[9]

Tunnettuja lastenkirjakuvittajia ennen sotia muokkaa

Tunnetuimmat suomalaiset lastenkirjakuvittajat 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä olivat Rudolf Koivu ja Martta Wendelin, joita on kutsuttu ruotsalaisten John Bauerin ja Elsa Beskowin suomalaisvastineiksi.[10]

Taidemaalariksi kouluttautunut Martta Wendelin aloitti kuvittajan uransa WSOY:n kirjankustantamossa vuonna 1919. Wendelin kuvitti muun muassa Anni Swanin ja Mary Marckin nuortenkirjoja, viihderomaaneja sekä satukirjoja kuten Sakari Topeliuksen Lukemisia lapsille -sarjaa.[11] Kuvitustaiteessaan Wendelin vahvisti arkkityyppisiä ihanteita äideistä ja heidän enkelimäisistä lapsistaan, kodista ja isänmaasta.[12]

Rudolf Koivun keskeisiä kuvitusaiheita olivat paitsi pehmeä suomalainen luonto, myös itämainen eksotiikka.[13] 40-vuotisen uransa aikana hän kuvitti yli sata kirjaa, muun muassa monien kotimaisten klassikoiden, kuten Sakari Topeliuksen, Anni Swanin, Jalmari Finnen, Arvid Lydeckenin ja Larin-Kyöstin tekstejä. Rudolf Koivun itse kirjoittamia satuja julkaistiin ainakin Joulupukki-lehdessä.[14]

1940- ja 1950-luku muokkaa

1940-lukua on pidetty anniltaan köyhänä Suomen kirjallisuushistoriassa. Sotavuodet madalsivat julkaisukynnystä ja kaunokirjallisuuden taso oli aiempaa heikompi. Tästä huolimatta 1940-luvulla käytiin jo tärkeää keskustelua lastenkirjallisuuden merkityksistä, tavoitteista ja sisällöistä.[15]

1950-luvulla lastenkirjailijat halusivat jättää Topeliuksen kirjallisen perinnön taakseen ja luoda kirjallisuutta, joka vastasi vallitsevia oloja paremmin. Sodat ja niitä seurannut yhteiskunnallinen muutos synnyttivät tarpeen aivan uudenlaiselle lastenkirjallisuudelle. Elintason nousu ja lapsiluvun kasvu edistivät myös kiinnostusta lapsille suunnattua kirjallisuutta kohtaan. Vuonna 1952 Tammi alkoi julkaista alun perin amerikkalaista kuvakirjasarjaa Little Golden Books nimellä Tammen kultaiset kirjat. Värikylläiset ja teemoiltaan eksoottiset kirjat viehättivät haaleaan painojälkeen tottuneita suomalaislapsia.[16]

1960- ja 1970-luku muokkaa

Tove Janssonin Kuinkas sitten kävikään ja Kuka lohduttaisi Nyytiä? merkitsivät modernin ilmaisun läpimurtoa suomalaisessa kuvakirjatuotannossa. Janssoniakin modernimpaa ilmettä suomalaiseen kuvakirjaan toi Oili Tanninen, jonka tekniikka perustui keinotekoiseen värimaailmaan ja humoristisiin tussipiirustuksiin. Määrältään 1960-luvun kuvakirjatuotanto oli kuitenkin vaatimatonta ja vain muutaman tekijän varassa.[17]

1970-luvulla kuvakirjojen teemat siirtyivät yhä enemmän vastaamaan suomalaisen lapsen arkitodellisuutta.[18] Esimerkkeinä tällaisista kirjoista voidaan mainita Maikki Harjanteen Minttu- ja Vanttu-kirjat ja Camilla Mickwitzin Jason- ja Emilia-kirjat. 1970-luvulla kuvitusuransa aloittivat myös kolme kansainvälisesti tunnettua suomalaiskuvittajaa, Kaarina Kaila, Pekka Vuori ja Hannu Taina.

Kuvakirjoille ja -kirjailijoille myönnettäviä palkintoja Suomessa muokkaa

Rudolf Koivu-palkinto muokkaa

Rudolf Koivu -palkinto on Rudolf Koivun elämäntyön kunniaksi vuodesta 1949 jaettu palkinto, joka jaetaan lasten- ja nuortenkirjan kuvittajalle. Palkinto jaetaan nykyisin joka toinen vuosi. Palkinnon saaneisiin kuvittajiin kuuluvat muun muassa Tove Jansson, Mauri Kunnas, Kristiina Louhi ja Mika Launis. Useimmin palkinto on myönnetty kuvittaja Erkki Tantulle, joka sai palkinnon vuosina 1952, 1956, 1967 ja 1969.

Suomalainen kuvakirja -palkinto muokkaa

Suomen Nuorisokirjailijat ry. jakoi Suomalainen kuvakirja -palkintoa vuosina 1982–1999. Vuosina 1989–1992 palkinto jaettiin nimellä Lasten Oman Kirjakerhon kuvakirjapalkinto. Viimeisen, vuonna 1999 jaetun Suomalainen kuvakirja -palkinnon sai Pekka Vuori teoksestaan Korvatunturi.

Kieku, Kaiku ja Kukko -palkinnot muokkaa

Kuvittajat ry jakaa Kieku, Kaiku ja Kukko -kuvittajapalkinnot joka toinen vuosi tunnustuksena ansioituneille kuvittajille. Kieku-palkinto myönnetään elämäntyöstä, Kaiku-palkinto annetaan kuvittajatulokkaalle ja Kukko-palkinto oppimateriaali- ja tietokirjakuvittajalle. Palkinnon saaneita kuvakirjan kuvittajia ovat mm. Oili Tanninen, Marika Maijala sekä Aino Havukainen ja Sami Toivonen.[19]

Tirlittan-palkinto muokkaa

Suomen Kirjailijaliitto on jakanut Tirlittan-palkintoa vuodesta 1993. Palkinto myönnetään uudistavasta, yllättävästä tai muuten merkittävästä lasten- ja nuortenkirjasta. Palkinto jaetaan vähintään joka toinen vuosi. Tirlittan-palkinnon saaneisiin kuvakirjailijoihin kuuluvat muun muassa Maikki Harjanne ja Lea Pennanen.

Finlandia Junior -palkinto muokkaa

Finlandia Junior -palkinto on Suomen Kirjasäätiön vuonna 1997 perustama palkinto, joka myönnetään vuosittain ansiokkaalle lasten- tai nuortenkirjalle. Finlandia Junior -palkinnon saaneita kuvakirjoja ovat muun muassa Tyttö ja naakkapuu (Riitta Jalonen ja Kristiina Louhi, 2004) sekä Tatun ja Patun Suomi (Aino Havukainen ja Sami Toivonen, 2007).

Arvid Lydecken -palkinto muokkaa

Suomen nuorisokirjailijat ry jakaa Arvid Lydecken -palkinnon vuosittain korkeatasoisesta suomen- tai ruotsinkielisestä lastenkirjasta. Palkinnon rahoittaa Kustannusosakeyhtiö Tammi. Palkinto on myönnetty muun muassa Camilla Mickwitzin kuvakirjalle Jason muuttaa maasta (1979).

Kaarina Helakisa -palkinto muokkaa

Otavan Kirjasäätiö myöntää Kaarina Helakisa -palkintoa ensisijaisesti lasten- ja nuortenkirjallisuuden tekijöille tunnustuksena ansiokkaasta työstä suomalaisen kirjallisuuden hyväksi. Palkintoa on jaettu vuodesta 1999. Palkinnon saaneita kuvakirjailijoita ovat Kristiina Louhi (2001), Mauri Kunnas (2003), Maikki Harjanne (2004) sekä Aino Havukainen ja Sami Toivonen (2006).

Palkittuja suomalaisia kuvakirjasarjoja muokkaa

Aino-sarja (Kristiina Louhi) muokkaa

Kuvittaja, lastenkirjailija ja graafikko Kristiina Louhi on kirjoittanut Aino-lastenkirjasarjaa vuodesta 1984. Sarjasta on ilmestynyt yksitoista osaa vuoteen 2011 mennessä. Aino-kirjojen aiheet nousevat erilaisista arkisista ongelmatilanteista. Aino-sarjan ensimmäisessä osassa Aino on 2-vuotias, mutta kasvaa sarjan edetessä koululaiseksi. Aino-kirjoja on käännetty yli kymmenelle kielelle.[20] Euroopassa kirjojen vastaanotto on ollut innostuneinta Saksassa, jossa päähenkilöä kutsutaan Lenaksi.[21]

Tunnustuksena sarjasta Louhi on saanut muun muassa Rudolf Koivu -palkinnon vuonna 1989, Suomalaisen kuvakirjapalkinnon vuonna 1994, Kaarina Helakisa -palkinnon vuonna 2001 sekä Suomen tietokirjailijat ry:n tietoteospalkinnon Tietopöllö-palkinnon vuonna 2002.

Jason-sarja (Camilla Mickwitz) muokkaa

Camilla Mickwitzin Jason-kirjat kertovat Jasonin ja hänen yksinhuoltajaäitinsä Kaarinan arkipäivän iloista ja ongelmista. Kirjasarjassa on kolme osaa: Jasonin kesä (1976), Jason muuttaa maasta (1978) ja Jason (1980). Kirjoista on otettu uusintapainoksia vielä 2000-luvullakin.

Mickwitz kertoi Jasonin tarinan ensimmäisen kerran animaatioelokuvina. Jasonin kesä valittiin vuonna 1975 Hollywoodin televisiofestivaaleilla parhaaksi animaatioelokuvaksi. Palkinto herätti myös kirjakustantamoiden mielenkiinnon ja Jasonista tehtiin myös kirjasarja.[22]

Mickwitzin Jason muuttaa maasta voitti Arvid Lydecken -palkinnon vuonna 1979, ja sai Finlandia Junior -raadilta kunniamaininnan vuonna 1977.

Tatu ja Patu -sarja (Aino Havukainen ja Sami Toivonen) muokkaa

Aino Havukainen ja Sami Toivonen kirjoittavat ja kuvittavat sarjakuvamaiset Tatu ja Patu -kirjansa yhdessä. Tatu ja Patu lähestyvät arkipäiväisiä ilmiöitä ihmetellen ja selittävät kohtaamiansa ilmiöitä omalla, persoonallisella tavallaan.

Havukainen ja Toivonen ovat saaneet sarjasta Kaarina Helakisa -palkinnon vuonna 2006, Finlandia Junior -palkinnon vuonna 2007, sekä Lasten ja nuorten tietokirjapalkinto Tietopöllön vuonna 2010. Kirjasarjan oikeuksia on myyty tähän mennessä Alankomaihin, Albaniaan, Japaniin, Kiinaan, Latviaan, Liettuaan, Ranskaan, Ruotsiin, Saksaan, Serbiaan, Tanskaan, Turkkiin, Unkariin ja Venäjälle. Vuonna 2009 Tamperelainen Ahaa Teatteri teki teatterisovituksen kirjasta Tatun ja Patun outo loma.[23]

Minttu-sarja (Maikki Harjanne) muokkaa

Maikki Harjanteen Minttu-kuvakirjasarja on ilmestynyt vuodesta 1978. Minttu-kirjoissa korostetaan yhdessäolon ja yhdessä tekemisen merkitystä, sukupolvien välistä vuorovaikutusta, sekä etsitään positiivisia ratkaisumalleja arkipäivän konflikteihin. Harjanteen tuotanto korostaa myös vihreitä arvoja sekä naisen ja miehen välistä tasa-arvoa.[24] Minttu on kirjasarjan alussa kolmivuotias, mutta kasvaa sarjan edetessä. Vanhimmillaan Minttu on esikouluikäinen.

Vuoteen 2012 mennessä Minttu-kirjoja on ilmestynyt lähes 40 kappaletta. Minttu-sarjassa on keskenään hyvin erilaisia kirjoja: pienikokoisista, vain vähän tekstiä sisältävistä kirjoista suurikokoisempiin, tietopainotteisiin kirjoihin. Harjanne on julkaissut myös lukuisia Minttu-sarjakuvia.[25] Minttu-kirjoja on suomen lisäksi julkaistu myös norjaksi, ruotsiksi, saksaksi ja tanskaksi.[26]

Harjanne palkittiin Kaarina Helakisa -palkinnolla vuonna 2004 ja Suomen Kirjailijaliiton Tirlittan-palkinnolla vuonna 2011.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • (toim. Maria Laukka): Satujen saari. Suomalaista lastenkirjataidetta 1847–1960. Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutti, 1985. ISBN 951-99684-8-2.
  • Pieni suuri maailma. Suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden historia. Tammi. ISBN 951-31-2636-6.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Bettelheim, Bruno: Satujen lumous, merkitys ja arvo, s. 59. Suomentanut Mirja Rutanen. Helsinki: WSOY, 1984. ISBN 951-0-22368-9.
  2. ↑ Kuutamokeikka ja muita teitä tekstien kiehtovaan maailmaan, s. 33. Erno Vesterinen: Otsikko = Kuvan suhde tekstiin – Rudolf Koivun sadunkuvituksissa. Helsinki: Äidinkielen opettajain liitto, 2001.
  3. ↑ Anja Hatva: Kuvittaminen, s. 115–116. Helsinki: Rakennustieto, 1993. ISBN 951-682-274-6.
  4. ↑ Kuvittaen – Käyttökuvan muotoja, merkityksiä ja mahdollisuuksia, s. 23. Aira Huovinen: Yksi kuva, tuhat sanaa? – Satukuvan merkitys lapselle. Lapin yliopistopaino, 2003. ISBN 951-634-857-2.
  5. ↑ Avaa lastenkirja, s. 152. Elisse Heinimaa: Kuvakirjat lapsen ja aikuisen maailmassa. Helsinki: Lasten keskus, 2001. ISBN 951-627-344-0.
  6. ↑ Anja Hatva: Kuva – hyvä renki, huono isäntä. Porvoo: Urex, 1987. ISBN 951-99781-4-3.
  7. ↑ Helena Peedu: Suomalaisen lastenkirjakuvituksen varhaisvaiheita, teoksessa: Satujen saari, s. 7–13
  8. ↑ Kuivasmäki: Kaisa-rouva ja hänen seuralaisensa suomalaisessa lastenkamarissa. Kuvakirjan alkutaival 1865–1900, teoksessa: Satujen saari, s. 23–24
  9. ↑ Kuivasmäki: Kaisa-rouva ja hänen seuralaisensa suomalaisessa lastenkamarissa. Kuvakirjan alkutaival 1865–1900, teoksessa: Satujen saari, s. 27
  10. ↑ Laukka: Suomalaisen lastenkirjankuvituksen kehitys, teoksessa: Pieni suuri maailma, s. 103
  11. ↑ Tuusulan Kuvitustaiteen museo: Martta Wendelin (Arkistoitu – Internet Archive)
  12. ↑ Laukka: Suomalaisen lastenkirjankuvituksen kehitys, teoksessa: Pieni suuri maailma, s. 110
  13. ↑ Laukka: Suomalaisen lastenkirjankuvituksen kehitys, teoksessa: Pieni suuri maailma, s. 70
  14. ↑ Rudolf Koivu: Taiteilija
  15. ↑ Päivi Heikkilä-Hattunen: 1940- ja 1950-luvun klassikot, teoksessa: Pieni suuri maailma, s. 166
  16. ↑ Päivi Heikkilä-Hattunen: 1940- ja 1950-luvun klassikot, teoksessa: Pieni suuri maailma, s. 168
  17. ↑ Laukka: Suomalaisen lastenkirjankuvituksen kehitys, teoksessa Pieni suuri maailma, s. 122–123
  18. ↑ Satua ja totta. Suomalaisia ja ruotsalaisia lastenkirjakuvituksia, s. 33. Sisko Ylimartimo: Värin tunnetta ja tunteen väriä suomalaisessa kuvakirjassa. Helsingin Taidemuseo, 2005. ISBN 951-8965-56-0.
  19. ↑ Kuvittajat Ry. Kieku, Kaiku ja Kukko. (Arkistoitu – Internet Archive)
  20. ↑ Kirjailijat: Kristiina Louhi. WSOY
  21. ↑ (Toim. Ismo Loivamaa): Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita. Helsinki: BTJ kirjastopalvelu, 2004. ISBN 951-692-574-X.
  22. ↑ Animaatioblogi Eläköön kuvat: Camilla Mickwitz.
  23. ↑ Kirjailijat: Aino Havukainen ja Sami Toivonen, Otava
  24. ↑ (toim. Ismo Loivamaa): Kotimaisia lastenkirjankuvittajia. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu Oy, 2002. ISBN 951-692-516-2.
  25. ↑ Minttu-kirja opettaa ja viihdyttää. Pohjalainen
  26. ↑ Kirjailijat: Maikki Harjanne. Otava

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kuvakirja&oldid=21974798”