Kuuma piste

vulkaanisesti aktiivinen alue
(Ohjattu sivulta Kuuma kohta)
Hakusana ”hot spot” ohjaa tänne. Sanan muita merkityksiä käsitellään täsmennyssivulla.

Kuuma piste eli kuuma kohta (engl. hot spot) on paikka Maan kuoressa, missä havaitaan pitkäaikaista tulivuoritoimintaa suunnilleen samassa kohdassa. Tulivuoritoiminta ei selity laattatektonisella mekanismilla, ts. laattojen reunojen keskinäisellä toiminnalla.

Kuuman pisteen kaavio.

Kuuma piste pysyy paikallaan, kun taas litosfäärilaatta sen päällä liikkuu vuosimiljoonien kuluessa. Kuumassa kohdassa tapahtuu kivisulan eli magman nousua Maan vaipasta ylöspäin kuorikerroksen alaosaan – kuuman kohdan alla on pluumi. Tällöin Maan kuoreen syntyy ainakin 100–200 km leveä kilpitulivuori. Kuuman kohdan ikä on kymmeniä miljoonia vuosia.

Kuumia kohtia on havaittu yhteensä noin 50.

Kartalla 45 tunnistettua kuumaa pistettä.

Havaijisaaret ovat syntyneet yksi toisensa jälkeen valtamerilaatan ylittäessä kuuman kohdan. Emperor-Havaijin kuuma piste aktivoitui 70 miljoonaa vuotta sitten. Mauna Loa ja Kilauea ovat nuorimpia saariryhmän tulivuoria.

Kuuma piste on synnyttänyt myös Marshall-Ellice-tulivuoriketjun. Kuuma piste on osallistunut Islannin tulivuoritoimintaan. Merkittävimpiä ovat Havaijin lisäksi Réunion, Yellowstone, Galápagossaaret ja Islanti. Vähemmän aktiivisia ovat esimerkiksi Azorit, Bermuda, Bouvet’nsaari, Ascension, Jan Mayen, Saint Helena ja Tristan da Cunha.

Marsissa on valtavan suuria kuumien kohtien synnyttämiä tulivuoria, esimerkiksi Olympus Mons. Koska Mars muistuttaa jäätynyttä alku-maata, kuumat kohdat lienevät Maan nuoruudessa olleet nykyistä aktiivisempia.

Lähteet muokkaa