Kuudes ristiretki
Kuudes ristiretki 1228 oli ristiretkistä ensimmäinen, jota ei järjestetty suoranaisesta paavin määräyksestä. Sen johtaja keisari Fredrik II lähti Brindisistä kohti Syyriaa. Diplomaattisin keinoin hän saavutti suurta menestystä ja valloitti Jerusalemin, Nasaretin ja Beetlehemin kymmenen vuoden ajaksi.
| Ristiretket |
|---|
| Ristiretket Pyhälle Maalle |
| Ensimmäinen ristiretki (1095–1099) |
| Toinen ristiretki (1147–1149) |
| Kolmas ristiretki (1187–1192) |
| Neljäs ristiretki (1202–1204) |
| Viides ristiretki (1217–1221) |
| Kuudes ristiretki (1228–1229) |
| Seitsemäs ristiretki (1248–1254) |
| Kahdeksas ristiretki (1270) |
| Yhdeksäs ristiretki (1271) |
| Pohjoiset ristiretket |
| Ristiretket vendejä vastaan (1100-luku) |
| Ristiretket Baltiaan (1200-luku) |
| Ristiretket Suomeen (1100- ja 1200-luku) |
| Muut ristiretket |
| Albigenssiristiretki (1209–1229) |
| Lasten ristiretki (1212) |
Fredrik II oli halunnut osallistua jo viidennelle ristiretkelle, mutta paavi ei huolinut häntä mukaan koska pelkäsi auktoriteettinsa kyseenalaistamista. Vuonna 1225 Fredrik nai Jerusalemin Isabellan, joka oli Jerusalemin kuningaskunnan nimellisen hallitsijan tytär. Tämän jälkeen Fredrikillä oli laillinen syy olla kiinnostunut kuningaskunnan valtaan palauttamisesta.
Fredrik lähti Brindisistä Syyriaan 1227 Gregorius IX:n ollessa paavina. Epidemian takia Fredrikin laivaston piti palata Italiaan. Ristiretkeläisvalan rikkominen antoi paaville syyn julistaa Fredrik kirkonkiroukseen. Tästä huolimatta Fredrik lähti uudelleen kohti Syyriaa, ja saapui Akkoon syyskuussa 1228.
Akkossa, joka oli Jerusalemin kuningaskunnan nimellinen pääkaupunki, oli erilaisia mielipiteitä Fredrikistä. Hänen oma armeijansa ja iso osa ylimystöstä tuki häntä, mutta patriarkka, Temppeliherrat ja monet tavalliset kansalaiset eivät häntä tukeneet. Tämä liittyi yleiseurooppalaiseen jakaantumiseen paavin ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan kannattajiin. Fredrik sai kuitenkin kaupungin yhtenäistymään.
Tämän jälkeen Fredrik siirsi kaikki kokoonsaamansa joukot Akkosta Jaffaan ilmaisten näin selvästi, että hänen aikomuksenaan oli hyökätä linnoittamattomaan Jerusalemiin. Egyptin sulttaani Al-Kamil tarjosi nopeasti sopimusta, josta Fredrik ei koskaan voinut kieltäytyä. Vuoden 1229 Jaffan sopimuksella Fredrik sai Jerusalemin, Betlehemin, Nasaretin ja muutamia muita pyhiinvaeltajain kunnioittamia paikkakuntia sekä pyhiinvaeltajien tien Jaffaan. Jerusalemia ei linnoitettu, koska muslimit saivat oikeuden valvoa Temppelivuorta ja sen moskeijoita. Lisäksi sovittiin kymmenen vuoden rauhasta. Näin Fredrik pääsi ratsastamaan Jerusalemiin kuninkaana (vaikkakin oli sijaishallitsija, sillä hänen alaikäinen poikansa oli perinyt Jerusalemin kruunun äidinisältään.) Maansa menettänyt paavi ei kyseistä sopimusta hyväksynyt, koska hänen mukaansa muslimeja vastaan piti taistella eikä tehdä heidän kanssaan kauppoja.[1]
Fredrikin esimerkin mukaisesti myöhemmätkin kuninkaat tekivät omia ristiretkiään odottamatta paavillista siunausta. Ranskan Ludvig IX teki kaksi ja Englannin Edvard yhden ristiretken.
Lähteet muokkaa
- ↑ Bertrand Russell: Länsimaisen filosofian historia poliittisten ja sosiaalisten olosuhteiden yhteydessä varhaisimmista ajoista nykyaikaan asti, 1. osa , s. 524, WSOY 1992, ISBN 951-0-17867-5