Kuoppakyyt
Kuoppakyyt eli kuoppakäärmeet eli kalkkarokäärmeet (Crotalinae) on kyykäärmeiden (Viperidae) heimoon kuuluva alaheimo, joka sisältää 260 lajia hyvin myrkyllisiä käärmeitä.[2][3] Aiemmin kuoppakyitä on pidetty myös omana heimonaan. Toisinaan koko ryhmää kutsutaan kalkkarokäärmeiksi, mutta kalistinhäntäisiä varsinaisia kalkkarokäärmeitä ovat vain kalkkarokäärmeiden (Crotalus) ja kääpiökalkkarokäärmeiden (Sistrurus) suvut. Varsinaisten kalkkarokäärmeiden levinneisyys on Amerikan mantereella, mutta kuoppakyitä tavataan myös Aasiassa ja Itä-Euroopassa.[3][4]
| Kuoppakyyt | |
|---|---|
.jpg) Myanmarinpuukyy (Trimeresurus popeiorum) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Matelijat Reptilia |
| Lahko: | Suomumatelijat Squamata |
| Alalahko: | Käärmeet Serpentes |
| Heimo: | Kyykäärmeet Viperidae |
| Alaheimo: |
Kuoppakyyt Crotalinae Oppel, 1811[1] |
| Synonyymit | |
|
|
| Katso myös | |
Kuvaus muokkaa
Kuoppakyiden koko vaihtelee 30-senttisistä käärmeistä neljä metriä pitkäksi kasvavaan surukukuun (Lachesis muta). Useilla lajeilla on myrkyllisyydestä kertova varoitusväri, ja varsinaisilla kalkkarokäärmeillä on hännässään varoittava helistin.[5]
Kuoppakyyt ovat saaneet nimensä niiden sierainten ja silmien välissä kummallakin puolella päätä sijaitsevista aistikuopista.[3][4] Aistikuoppa koostuu kahdesta kammiosta, joiden välissä on läpinäkyvä kalvo. Etukammio aukeaa melko selvästi käärmeen pään sisään, ja siihen johtava aukko näkyy usein sierainaukkoja paremmin. Kuoppakyitä kutsutaankin joissain paikoissa ”nelisieraimisiksi”. Sen sijaan takakammion aukko on yleensä piilossa ja sijaitsee aivan silmän edessä.[3] Läpinäkyvässä kalvossa on paljon aistinhermoja, joiden ansiosta käärme aistii infrapunasäteilyä samaan tapaan kuin ihmissilmä näkee valoa. Siten kuoppakyyt voivat saalistaa tasalämpöisiä eläimiä, vaikka ne eivät näkisi silmillään mitään.[3][4][5] Samaa aistia käärme käyttää arvioidakseen sopivia paikkoja auringossa paistatteluun ja viilentymiseen.[5]
Levinneisyys ja elinympäristö muokkaa
Kuoppakyitä tavataan pääasiassa Pohjois- ja Etelä-Amerikassa sekä Aasian etelä- ja kaakkoisosissa.[4] Lisäksi yksi laji, halyskäärme (Gloydius halys), elää Uralin ja mahdollisesti myös Volgan suistossa Itä-Euroopassa.[4][6] Toisin kuin varsinaisisia kyykäärmeitä (Viperinae), kuoppakyitä ei tavata lainkaan Afrikassa.[3]
Useimmat kuoppakyyt elävät kuivilla aroilla tai kalliomaastossa, mutta jotkut elävät viidakoiden puissa, vedessä tai veden läheisyydessä. Monet lajit pärjäävät kylmässäkin ilmastossa, esimerkiksi himalajanmokkasiinikäärme (Gloydius himalayanus) tulee toimeen 2000–4000 metrin korkeudessa jäämassojen tuntumassa.[4]
Lisääntyminen muokkaa
Suurin osa kuoppakyistä synnyttää eläviä poikasia, jolloin munat kuoriutuvat jo emon ruumiissa.[3][4][5] Vain surukuku ja muutamat muut lajit munivat.[3][4] Poikasten synnyttäminen on käärmeille edullista, sillä emon sisällä munat ovat suojassa pedoilta ja alhaisilta lämpötiloilta.[4][5] Luultavasti tämän ansiosta kuoppakyyt pärjäävät kylmissä seuduissa ja ovat voineet levittäytyä laajalle alueelle.[4]
Ravinto muokkaa
Kuoppakyyt ovat ruokavalioltaan melko vaihtelevaisia. Lajista riippuen ne syövät nisäkkäitä, lintuja, linnunmunia, sammakoita, kaloja, muita käärmeitä, kilpikonnia sekä hyönteisiä ja niiden toukkia. Ne kuitenkin suosivat tasalämpöisiä ravintoeläimiä.[4]
Suvut muokkaa
Alaheimoon kuuluu 22 sukua:[2]
- Vesimokkasiinit (Agkistrodon)
- Atropoides
- Bothriechis
- Bothrocophias
- Keihäskäärmeet (Bothrops)
- Calloselasma
- Cerrophidion
- Kalkkarokäärmeet (Crotalus)
- Deinagkistrodon
- Garthius
- Gloydius
- Kyömynenäkyyt (Hypnale)
- Lachesis
- Metlapilcoatlus
- Mixcoatlus
- Ophryacus
- Ovophis
- Porthidium
- Protobothrops
- Kääpiökalkkarokäärmeet (Sistrurus)
- Aasiankuoppakyyt (Trimeresurus)
- Tropidolaemus
Lähteet muokkaa
- ↑ Brands, Sheila J. (toim.): Subfamily Crotalinae. Teoksessa Systema Naturae 2000 The Taxonomicon. 20.12.2019. Zwaag, The Netherlands: Universal Taxonomic Services. Viitattu 1.9.2020. (englanniksi)
- ↑ a b Uetz, Peter & Freed, Paul & Hošek, Jiří (toim.): Crotalinae The Reptile Database. 2020. Reptarium. Viitattu 1.9.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h Palmén, Ernst & Nurminen, Matti (toim.): Eläinten maailma, Otavan iso eläintietosanakirja. 2. Iilimato–Leopardit, s. 544–545. Helsinki: Otava, 1974. ISBN 951-1-01422-6.
- ↑ a b c d e f g h i j k Koivisto, Ilkka (päätoim.): Kodin suuri eläinkirja. 3. Ju–Kirp, s. 126–134. Espoo: Weilin+Göös, 1979. ISBN 951-35-1706-3.
- ↑ a b c d e Buckley, Gabe: Pit Viper Biology Dictionary. 23.7.2020. Viitattu 1.9.2020. (englanniksi)
- ↑ Conant, Roger: Agkistrodon in Europe (Reptilia: Serpentes: Viperidae). Salamandra, 31.12.1981, 18. vsk, nro 3, s. 191–195. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 1.9.2020. (englanniksi)