”Kun päättyy työ”
Georg Ots
Singlen ”Kun päättyy työ” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Georg Ots
 Äänitetty  9. syyskuuta 1968
 Julkaistu 1968
 Tyylilaji iskelmä
 Kesto 03.01
 Levy-yhtiö CBS

Kun päättyy työ on Rauno Lehtisen säveltämä ja Juha ”Watt” Vainion sanoittama kappale, jonka virolainen Georg Ots levytti vuonna 1968.[1] Kappale on Otsin tunnetuimpia.

Ots levytti kappaleen 9. syyskuuta 1968.[1] Se julkaistiin singlenä, ja b-puolella oli niin ikään Vainion sanoittama[2]Uudelleen jos luokses tulla voisin”.[3] Kappale on julkaistu hänen kokoelmillaan, muun muassa 20 suosikkia -sarjan Ilta Volgalla -levyllä.[4] Lisäksi se julkaistiin Vainion kappaleita sisältävällä levyllä Juha Vainio: laulauntekijä ja laulaja.[5]

Multimediakonsulttien ja vierailevan solistin Helge Kontion esittämä versio kappaleesta sai kehuja sekä musiikin että 1970-luvun työläisrealismia henkivän videon osalta Levyraadissa toukokuussa 2005 ja sijoittui jakson kakkossijalle.[6] Viimeisimmän levytyksen kappaleesta on tehnyt Jope Ruonansuu, jonka versio julkaistiin Enkeleitä toisillemme – Herkimmät laulut -albumilla vuonna 2008.[7]

»Kun päättyy työ
Ja aikaa jää
Niin sitten voi kenties kaiken ymmärtää.»
(Laulun kertosäkeistö)

Lähteet muokkaa

  1. a b Hakutulos kappaleelle Kun päättyy työ Suomen äänitearkisto. Viitattu 27.4.2010. [vanhentunut linkki]
  2. Hakutulos kappaleelle uudelleen jos luokse tulla voisin Suomen äänitearkisto. Arkistoitu 2.3.2014. Viitattu 27.4.2010.
  3. Hakutulos levymerkille Cbs records 3649 (45) Suomen äänitearkisto. Viitattu 27.4.2010. [vanhentunut linkki]
  4. 20 suosikkia: Ilta Volgalla by Georg Ots rateyourmusic.com. Viitattu 27.4.2010. (englanniksi)
  5. Hakutulos levyn nimelle: Juha Vainio lauluntekijä ja laulaja Suomen äänitearkisto. Arkistoitu 12.6.2018. Viitattu 27.4.2010.
  6. Multimediakonsultit: "Kun päättyy työ" Levyraadissa 2005, YouTube. Viitattu 12.4.2014.
  7. Jope Ruonansuu kertoo Enkeleitä toisillemme -albumin tekoprosessista 18.8.2008. Edel Records Finland. Viitattu 27.4.2010. [vanhentunut linkki]
Tämä musiikkikappaleeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.