Kumulaatio
Kumulaatio eli juttujen yhtyminen tarkoittaa, että samassa oikeudenkäynnissä tutkitaan ja ratkaistaan useita kanteita yhdessä. Tällä pyritään saavuttamaan oikeudenkäynnin päämäärä mahdollisimman nopeasti ja vähin kustannuksin (prosessiekonomia) sekä välttämään ristiriitaiset tuomiot. Kumulaatio esiintyy useassa muodossa sekä riita-asioiden että rikosasioiden oikeuskäsittelyssä. Kumulaatio edellyttää, että kanteet on nostettu samassa tuomioistuimessa ja tämä on toimivaltainen käsittelemään yhdistetytkin kanteet. Kumulaation edellytyksenä on yleensä myös se, että kanteet on nostettu ennen oikeudenkäynnin valmistelun päättymistä.[1]
Kumulaatio riita-asiassa muokkaa
Siviiliprosessissa eli oikeudenkäynnissä riita-asiassa kumulaation muotoja ovat
- Objektiivinen kumulaatio, jossa sama kantaja on nostanut useita eri kanteita samaa vastaajaa kohtaan. Kanteet käsitellään yhdessä, jos ne on esitetty samanaikaisesti ja niillä on sama peruste eli niillä on yhteinen oikeustosiseikasto. Samanaikaisuus tarkoittaa, että kanteiden nostamisen välinen aika on lyhyt, mutta kanteiden vireillepanon ei tarvitse tapahtua samalla haastehakemuksella.[1]
- Subjektiivinen kumulaatio, jossa joko kantaja- tai vastaajapuolella on useita henkilöitä. Tällöin kanteet käsitellään yhdessä, jos ne on pantu vireille samanaikaisesti ja jos niillä on sama peruste. Samanaikaisuus ja sama peruste tulkitaan kuten edellisessä kohdassa.[1]
- Pääkanteen ja vastakanteen kumulaatio, jossa jutun alkuperäinen vastaaja panee vireille kanteen alkuperäistä kantajaa vastaan. Vastakanteen tulee koskea samaa asiaa tai liittyä samaan yhteyteen kuin pääkanne tai sen on koskettava kuittaukseen käytettävää saatavaa.[1]
- Pääväliintulo, jossa kahden riitapuolen väliseen oikeudenkäyntiin tulee ulkopuolinen henkilö esittämään oman vaatimuksensa. Kolmannen asianosaisen on nostettava kanne toista tai molempia alkuperäisiä asianosaisia vastaan. Lisäksi kolmannen on vaadittava kumulaatiota.[1]
- Kumulaatio silloin, kun kolmas henkilö pelkää, että häntä vastaan nostetaan kanne kahden riitapuolen oikeudenkäynnin jälkeen. Tällöin kolmas henkilö panee vireille kanteen toista tai molempia asianosaisia vastaan. Uusi ja alkuperäinen kanne voidaan käsitellä samassa oikeudenkäynnissä (oikeudenkäymiskaari, 4/1734, 18:5.2).[1]
- Kumulaatio silloin, kun vastaaja nostaa takautumis- tai vahingonkorvauskanteen kolmatta tahoa vastaan sen vuoksi, että hän pelkää häviävänsä alkuperäisen jutun (oikeudenkäymiskaari 18:5.1). Menettelyä käytetään usein velottaessa takaajalta pääomaa. Tällöin takaaja nostaa takautumiskanteen takaamaansa päävelallista vastaan.[1]
- Harkinnanvarainen kumulaatio, jossa tuomioistuin päättää yhdistää jutut, koska menettely vaikuttaa tarkoituksenmukaiselta (oikeudenkäymiskaari 18:6.1). Kaikki muut riita-asian kumulaation muodot kuuluvat pakollisen kumulaation piiriin eli tuomioistuimen on käsiteltävä kanteet yhdessä, jos edellytykset täyttyvät. Vaikka edellytykset eivät täyttyisikään, voi tuomioistuin käyttää harkinnanvaraista kumulaatiota, jos se edistää asioiden selvittämistä. Tuomioistuin voi käsitellä jutut myös erikseen tai jopa erottaa harkinnanvaraisina kumuloimansa jutut (oikeudenkäymiskaari 18:6.2).[1]
Kumulaatio rikosasiassa muokkaa
Rikosasian oikeudenkäynnissä pääsääntönä on, että saman syytetyn eri rikoksista saamat syytteet käsitellään yhdessä (laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa, 689/1997, 4:3). Samoin kumuloidaan eri syytettyjen samasta rikoksesta saamat syytteet (689/1997, 4:4). Lisäksi jos asian selvittämiselle on eduksi, voidaan eri syytettyjen eri rikoksia koskevat syytteet käsitellä yhdessä (689/1997, 4:5). Kumulaatiomahdollisuudet lisääntyivät, kun Suomessa 1990-luvun alkupuolella siirryttiin yhtenäisrangaistusjärjestelmään.[1]
Adheesioprosessiksi kutsutaan oikeudenkäyntiä, jossa rikosasian yhteyteen kumuloidaan yksityisoikeudellinen vaatimus. Juttujen yhdistämisen edellytyksenä on se, että kanteet perustuvat yhteiseen tosiseikastoon (689/1997, 3 luku).[1] Oikeudenkäyntimenettelyn selkeä pääsääntö on, ettei riita-asiaa ja rikosasiaa yhdistetä. Tätä kutsutaan erillisyys- eli separaatioperiaatteeksi. Tästä pääsäännöstä voidaan poiketa, kun toimitaan adheesioperiaatteen mukaisesti.[2]