Kronoborgin työ- ja ojennuslaitos
Kronoborgin työ- ja ojennuslaitos oli Hämeenlinnassa vuosina 1840–1871 toiminut rangaistuslaitos. Laitokseen sijoitettiin pääasiassa irtolaisuudesta, mutta myös muista rikoksista tuomittuja miesvankeja. Tarkoitus oli työnteolla kouluttaa irtaimesta väestöstä tuottavia kansalaisia. Työ- ja ojennuslaitos toimi Linnanniemessä Hämeen linnan alueella.
Perustaminen muokkaa
Nopea väestönkasvu 1800-luvun alussa lisäsi tilattoman väen määrää Suomessa. Lisääntyneen irtolaisuuden katsottiin johtavan pahatapaisuuteen ja rikollisuuteen, minkä ehkäisemiseksi alettiin perustaa erityisesti irtaimen väestön säilöönottoon tarkoitettuja rangaistuslaitoksia.[1] Keisarillinen majesteetti määräsi 17. joulukuuta 1839 antamassaan säädöksessä työ- ja ojennuslaitoksen perustettavaksi Hämeenlinnaan. Entuudestaan vastaavanlaiset rangaistuslaitokset löytyivät Turusta ja Viipurista Laitokseen tuli sijoittaa Hämeen ja Uudenmaan läänien ojennusvangit, jotka olivat tähän asti olleet sijoitettuna Suomenlinnan ja Svartholman linnoituksiin.[2] Toiminta alkoi vuosien 1839 ja 1940 vaihteessa väliaikaisissa tiloissa Hämeen linnan pohjois- ja länsiosissa; loput linnasta oli varattu kruununvankilalle ja sotaväelle. Työ- ja ojennuslaitoksen nimi tuli aikaisemmin Hämeen linnasta käytetystä nimestä Kronoborg tai Kruunupori. Linnan tilat olivat kuitenkin liian ahtaat, joten uudelle vankirakennukselle oli tarvetta.[3]
Suomen senaatti päätti uuden vankilarakennuksen rakentamisesta 25. helmikuuta 1840. Rakennuksen suunnittelua johti arkkitehti Anders Fredrik Granstedt, joka esitti piirustukset ja kustannusarvion senaatille helmikuussa 1841. Suunnitelma hyväksyttiin Senaatissa 17. helmikuuta 1841. Rakennus pyrittiin toteuttamaan mahdollisimman kustannustehokkaasti, minkä vuoksi käytettiin vankityövoimaa. Valmista oli oltava 1. lokakuuta 1843. Senaatille ilmoitettiin elokuussa 1843, ettei rakennus tule valmistumaan määräajassa, minkä jälkeen rakentajat saivat lisäaikaa marraskuuhun 1844 saakka. Kuitenkin vasta joulukuussa 1844 sai maaherra ilmoittaa Senaatille rakennustöiden tulleen päätökseen. Uuden työ- ojennuslaitosrakennuksen ensimmäiseen kerrokseen tuli kahdeksan makuusalia, joista puolet oli 12 hengelle ja puolet 15 hengelle. Makuusalit sisälsivät vessakopin, kamiinan, penkkejä ja yhteisvuoteen. Ainoat valonlähteet olivat kaksi pientä ikkunaa kussakin makuusalissa. Salien keskellä oli kaksi ruokasalia ja vartioiden tiloja. Rakennuksen keskellä oli keittiö ruokavarastoineen, taloudenhoitajan huone seka lisää vartioiden tiloja. Pihalle rakennettiin erillinen talousrakennus, jossa oli vessoja, talli ja navetta. Työtilat sijaitsivat linnan läntisessä kehämuurissa.[4] Päärakennuksen toisessa kerroksessa oli kirjanpitäjän, johtokunnan ja päällysmiehen työhuoneet sekä vahtimestarin ja päällysmiehen asunnot.[5]
Toiminta muokkaa
Heti uuden työ- ja ojennuslaitosrakennuksen valmistuttua sinne siirrettiin Suomenlinnasta 100 vankia. Laitokseen sijoitetuissa vangeissa oli: 1) Irtolaisia eli vailla laillista elinkeinoa olevia. 2) Varkaudesta tuomittuja, joiden oli työllä korvattava varastettu omaisuus. 3) Vähintään neljä kertaa juoppoudesta tuomittuja. 4) Ne, jotka olivat sotilaspalveluksen välttääkseen vahingoittaneet itseään. Suurin vankiryhmä olivat irtolaiset (75–90%), kun sotilaspalvelua vältteleviä oli vain muutamia. Kronoborgiin otettiin ainoastaan miesvankeja – naisvangit jäivät vanhoihin kehruuhuoneisiin. Vangit jaettiin kahteen toisistaan erillään pidettävään luokkaan sen mukaan, olivatko he ensikertalaisia vai jo aikaisemmin rangaistuksia kärsineitä. Hyvällä käytöksellä tai ahkeralla työnteolla vanki saattoi päästä toiseen luokkaan ja näin saada suuremman korvauksen vankityöstä.[6][7]
Työ- ja ojennuslaitokseen vanki sijoitettiin joko läänin kuvernöörin, hallintoviranomaisen tai tuomioistuimen päätöksellä. Vankeuden kesto oli puolesta vuodesta viiteen vuoteen, mutta rangaistusaikaa voitiin jatkaa niin kauan, että vanki löysi laillisen toimeentulon.[8] Irtolaisuudesta ja juoppoudesta laitokseen otetut pääsivät yleensä lyhyemmällä tuomiolla, kun varastettua tavaraa hyvittävät puolestaan viettivät laitoksessa pidempiä aikoja.[9] Työnhakua varten vanki sai tarvittaessa lomaa. Vangin oli tarkoitus olla vapautuessaan lakia kunnioittava ja ahkera työtätekevä kansalainen. Valtion kannalta jopa tärkeämmäksi tavoitteeksi tuli vankityöstä saatu taloudellinen hyöty. Vangit valmistivat kustannustehokkaasti muun muassa vaatteita ja muita tekstiilejä valtion tarpeisiin.[8] Laitoksen vankeja voitiin vuoteen 1846 asti käyttää myös yksityisten toimijoiden töihin. Työvoiman ylitarjonta kuitenkin takasi elinkeinoelämälle halpoja työntekijöitä myös ilman vankiloita.[1] Vangit työskentelivät monissa käsityöläisammateissa kuten peltiseppänä, räätälina ja sukankutojana. Laitoksen ulkopuolella Kronoborgin ojennusvankeja käytettiin Helsinki–Hämeenlinna-rautatien rakentamiseen sekä Hämeenlinnan kaupungin katu- ja puistotöihin.
Rangaistuslaitoksen toimintaa johti kuusihenkinen johtokunta, jonka puheenjohtaja oli läänin kuvernööri. Näin ollen työ- ja ojennuslaitoksen hallinto oli vahvasti sidottu lääninhallintoon. Kahden vuoden välein puolet johtokunnasta erotettiin arvalla ja paikat täytettiin uudelleen. Entinen jäsen voitiin valita uudelleen ja usein näin myös toimittiin.[10] Kukin johtokunnan jäsen valvoi laitosta vuorollaan ja oli velvoitettu käymään siellä kahdesti viikossa.Virkamiesroolissa henkilökuntaan kuuluivat saarnaaja, lääkäri, sihteeri ja kirjanpitäjä. Työntekijäpuolella laitosta pyörittivät päällysmies, kaksi vahtimestaria ja 6–22 vaginvartijaa. Päällysmies oli käytännössä laitoksen johtaja. Kummallakin vahtimestarilla oli vastuullaan oma vankiosasto. Heidän vastuullaan oli riittävän vartioinnin järjestäminen, osaston siisteys ja aamu- ja iltarukoukset. Kurinpidollista valtaa laitoksessa käyttivät vartijat, jotka toimivat myös vankien työnohjaajina.[11]
Ojennuslaitoksen vankien täytyi herätä kesällä neljältä ja talvella viideltä. Aamutoimiin oli varattu aikaa tunti ennen töiden alkua. Töitä tehtiin klo. 19:00 asti, mutta päivän aikana oli kaksi 2–3 tunnin ruokataukoa. Lauantai oli pyykki- ja saunapäivä ja varattu siivoamiseen ja muuhun paikkojen kunnostukseen. Sunnuntaisin vietettiin jumalanpalvelusta, jonka jälkeen oli katekismuskuulustelu. Sunnuntai-ilta tuli viettää hengellistä kirjallisuutta lukien.[12]
Vangeilta odotettiin sopivaa käytöstä; meluaminen, räyhääminen ja väkivalta oli kielletty. Lisäksi rikoksista puhumista ei suvaittu. Sääntöjen rikkojia voitiin rankaista varoituksella, vapaa-ajan menetyksellä, eristyksellä, pimeällä kopilla, kepillä kurittamalla tai vankiluokan alentamisella, joista kolme viimeistä vaati johtokunnan suostumuksen. Henkilökunnalta kuitenkin odotettiin hyväntahtoisuutta vankien käsittelyssä, koska tarkoituksena oli laskea vapauteen työkykyisiä ja -haluisia kansalaisia.[13]
Työ- ja ojennuslaitoksen loppu muokkaa
Ajan myötä yhteiskunnan suhtautuminen irtolaisiin ja muihin epäsopivaa elämää viettäviin muuttui siten, ettei Kronoborgin kaltaisille laitoksille ollut enää yhtä suurta tarvetta. Työvankeutta alettiin soveltaa muunlaisiin lainrikkojiin, kun vankilajärjestelmää alettiin ajatella uudelleen.[14] Suurin osa Kronoborgin työ- ja ojennuslaitoksen vangeista siirrettiin vuonna 1869 Luostan työlaitokseen Nurmekseen. Luostassa vankeja käytettiin työvoimana kaivoksissa ja kanavien sekä rautatien rakentamisessa. Myöhemmin vangit osallistuivat soiden kuivattamiseen, mikä toimi esimerkkinä myöhemmille suovankiloille. Poikkeustapauksissa vankityövoimaa annettiin yhä yksityisten toimijoiden palvelukseen. Luostan työlaitos lakkautettiin 1880.[15]
Kronoborgin työ- ja ojennuslaitos lakkautettiin virallisesti jo 1869, mutta käyttännössä toimina loppui vasta syksyllä 1871, kun viimeisetkin ojennusvangit oli siirretty Luostaan ja Pantsarlahden työlaitokseen Viipuriin. Vapautuneet tilat tulivat uuden Hämeenlinnan rangaistuslaitoksen käyttöön.[16]
Lähteet muokkaa
Kirjallisuus muokkaa
- Katermaa, Aino, Kronoborg ja sen ojentolaiset. Teoksessa: Kiuasmaa, Kyösti (toim.), Yksilö ja yhteiskunnan muutos: juhlakirja Viljo Rasilan täyttäessä 60 vuotta 22.1.1986. Tampereen yliopisto: Tampere, 1986.
- Letto-Vanamo, Pia & Ylikangas, Heikki, Hajapiirteitä laillisen vapaudenriiston ja sen toimeenpanon kehityksestä esiteollisena aikana. Teoksessa: Suominen, Elina (toim.), Suomen vankeinhoidon historiaa osa 1. Katsauksia vankeinhoidon kehitykseen. 1981.
- Marttinen, Seppo, Hämeenlinna vankilakaupunkina. Rikosseuraamusalan koulutuskeskus: Acta Poenologica, 2012.
- Soininen, Aarno, Kronoborgin työ- ja ojennuslaitos. Teoksessa Arx Tavastica nro 3. Hämeenlinnan historiallinen seura, 1975.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b Letto-Vanamo, Pia & Ylikangas, Heikki: Hajapiirteitä laillisen vapaudenriiston ja sen toimeenpanon kehityksestä esiteollisena aikana. Suomen vankeinhoidon historiaa osa 1: Katsauksia vankeinhoidon kehitykseen, 1981, s. 67.
- ↑ Soininen, Aarno: Kronoborgin työ- ja ojennuslaitos. Arx Tavastica, 1975, nro 3, s. 16–17. Hämeenlinnan historiallinen seura.
- ↑ Marttinen, Seppo: Hämeenlinna vankilakaupunkina, s. 40. Rikosseuraamusalan koulutuskeskus, 2012.
- ↑ Marttinen, Seppo: Hämeenlinna vankilakaupunkina, s. 40–44. Rikosseuraamusalan koulutuskeskus, 2012.
- ↑ Marttinen, Seppo: Hämeenlinna vankilakaupunkina, s. 56. Rikosseuraamusalan koulutuskeskus, 2012.
- ↑ Soininen, Aarno: Kronoborgin työ- ja ojennuslaitos. Arx Tavastica, 1975, s. 16–18. Hämeenlinnan historiallinen seura.
- ↑ Marttinen, Seppo: Hämeenlinna vankilakaupunkina, s. 39–45. Rikosseuraamusalan koulutuskeskus, 2012.
- ↑ a b Soininen, Aarno: Kronoborgin työ- ja ojennuslaitos. Arx Tavastica, 1975, nro 3, s. 18. Hämeenlinnan historiallinen seura.
- ↑ Marttinen, Seppo: Hämeenlinna vankilakaupunkina, s. 49. Rikosseuraamusalan koulutuskeskus, 2012.
- ↑ Soininen, Aarno: Kronoborgin työ- ja ojennuslaitos. Arx Tavastica, 1975, nro 3, s. 19. Hämeenlinnan historiallinen seura.
- ↑ Marttinen, Seppo: Hämeenlinna vankilakaupunkina, s. 45. Rikosseuraamusalan koulutuskeskus, 2012.
- ↑ Marttinen, Seppo: Hämeenlinna vankilakaupunkina, s. 46. Rikosseuraamusalan koulutuskeskus, 2012.
- ↑ Marttinen, Seppo: Hämeenlinna vankilakaupunkina, s. 46–47. Rikosseuraamusalan koulutuskeskus, 2012.
- ↑ Katermaa, Aino: Kronoborg ja sen ojentolaiset. Yksilö ja yhteiskunnan muutos, 1986, s. 59. Tampereen yliopisto.
- ↑ Letto-Vanamo, Pia & Ylikangas, Heikki: Hajapiirteitä laillisen vapaudenriiston ja sen toimeenpanon kehityksestä esiteollisena aikana. Suomen vankeinhoidon historiaa osa 1. Katsauksia vankeinhoidon kehitykseen, 1981, s. 68.
- ↑ Katermaa, Aino: Kronoborg ja sen ojentolaiset. Yksilö ja yhteiskunnan muutos: juhlakirja Viljo Rasilan täyttäessä 60 vuotta 22.1.1986, 1981, s. 51. Tampereen yliopisto.