Wikipedia

Kreikkalainen antologia

Kreikkalainen antologia (lat. Anthologia Graeca, joskus myös Anthologia Palatina) on kokoelma kreikkalaista runoutta, enimmäkseen epigrammeja, klassiselta ja bysanttilaiselta ajalta.

Kreikkalainen antologia
Anthologia Graeca
Kreikkalaisen antologian bysanttilainen käsikirjoitus Codex Palatinus graecus 23 800-luvun lopulta tai 900-luvun alusta, Heidelbergin yliopiston kirjasto.
Kreikkalaisen antologian bysanttilainen käsikirjoitus Codex Palatinus graecus 23 800-luvun lopulta tai 900-luvun alusta, Heidelbergin yliopiston kirjasto.
Alkuperäisteos
Kirjailija useita
Kieli muinaiskreikka
Genre runouden antologia
Julkaistu 1. vuosisata eaa.–1300-luku
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Historia muokkaa

Vaikka Egyptistä on löydetty papyruksia, jotka sisältävät katkelmia runokokoelmista, kreikkalaisen runouden varhaisin varsinainen antologia oli Meleagros Gadaralaisen Anthologia. Se sisälsi runoja sekä häneltä itseltään että 46 muulta runoilijalta, mukaan lukien Arkhilokhos, Alkaios, Anakreon ja Simonides. Johdannossaan Meleagros kuvaa järjestäneensä runot teoksen nimen mukaisesti ikään kuin kukkaseppeleeksi. Sanasta ”antologia” on sittemmin tullut synonyymi kirjoituskokoelmille.

Meleagroksen antologia oli niin suosittu, että siihen tehtiin myöhemmin lisäyksiä. Filippos Thessalonikelaisen ja Agathiaan versioiden esipuheet ovat säilyneet osana antologiaa. Konstantinos Kefalos toimitti standardilaitoksen teksteistä (Palatine MS) 900-luvulla. Hän lisäsi uusia kokoelmia: Straton Sardislaisen 100-luvulla kokoamia homoeroottisia säkeitä, kirkoista löydettyjä kristillisiä epigrammeja, kokoelman Diogenianoksen kokoamia satiirisia ja humoristisia epigrammeja, Khristodoroksen kuvauksen bysanttilaisen Zeuksippoksen kylpylän gymnasionin patsaista sekä kokoelman piirtokirjoituksia kyzikoslaisesta temppelistä.

Maksimos Planudes toimitti myös laitoksen Kreikkalaisesta antologiasta. Hän sekä lisäsi joitakin runoja että poisti sopimattomina pitämiään kohtia. Hänen antologiansa oli pitkään ainoa, joka läntisessä Euroopassa tunnettiin. Ensimmäinen painettu laitos kokoelmasta ilmestyi vuonna 1494 Johannes Laskariksen toimittamana. Vuonna 1606 Claudius Salmasius löysi heidelbergiläisestä kirjastosta laajemman kokoelman, joka perustui Kefaloksen laitokseen. Tämä julkaistiin kuitenkin vasta vuonna 1776, kun R. F. P. Brunck sisällytti sen teokseensa Analecta veterum Poetarum Graecorum (1772–1776).

Ensimmäinen kriittinen laitos oli Friedrich Jacobsin tekemä (13 osaa, 1794–1803; uudistettu 1813–17). J. F. Dübnerin Didotin Bibliothecassa julkaistu laitos (1864–1872) sisälsi Antologia Palatinan, siihen kuulumattomat Planudeen antologian epigrammit, muista lähteistä kerättyjä osia sisältävän liitteen, latinankielisen suorasanaisen käännöksen sekä Hugo Grotiuksen runomittaisen latinankielisen käännöksen.

Sisältö muokkaa

 
Van Boschin ja van Lennepin viisiosainen laitos Kreikkalaisesta antologiasta (1795-1822). Sisältää Hugo Grotiuksen latinankielisen tekstin Maksimos Planudeen antologiasta sekä Henri Estiennen (Henricus Stephanus) toimittaman vastaavan kreikankielisen tekstin.

Palatine MS., nykyisen tekstin arkkityyppi, on useiden eri aikoina eläneiden henkilöiden toimittama. Kokoelma on järjestetty seuraavasti (viitenä kirjana):

Tyyli muokkaa

Kreikkalaisen antologian epigrammit ovat peräisin pitkältä ajanjaksolta, ja ajan kuluessa niiden tyylissä on tapahtunut muutoksia. Tyylissä voidaan hahmottaa neljä kautta:[1]

  • Klassinen kreikkalainen tyyli, jota edustaa luonteenomaisimmin Simonides Keoslainen (n. 556–469 eaa.). Hän kirjoitti suuren osan epitafeista eli hautapiirtokirjoituksista, jotka ovat peräisin persialaissotien ajalta. Tyyli on korutonta ja arvokasta ja äärimmäisen uskollista epigrammien alkuperäiselle hengelle. Tältä ajalta säilyneet epigrammit on yleensä osoitettu todella eläneille henkilöille; kertomukset, kuvitelmat ja kirjalliset harjoitukset ovat hyvin harvinaisia.[1]
  • Aleksandrialainen tyyli. Tuolloin epigrammeina kirjoitettiin myös anekdootteja, satiireja ja rakkausrunoja. Epitafeja ja votiivikirjoituksia omistettiin kuvitteellisille henkilöille. Tyyli rikastui. Tuon ajan epigrammin parhaisiin edustajiin kuuluu Leonidas Taraslainen (n. 300–250 eaa.), viimeisiin Antipatros Sidoslainen noin 140 vuotta myöhemmin. Toisaalta samoin Aleksandriassa toiminut Kallimakhos jäljitteli menestyksekkäästi Simonideen vanhempaa korutonta tyyliä.[1]
  • Roomalainen tyyli. Monet tyylin edustajat olivat kuitenkin kotoisin valtakunnan itäosista, muun muassa Meleagros Gadaralainen Syyriasta. Hänen epigramminsa ovat usein eroottisia, ja niiden kielikuvat muistuttavat paljossa Laulujen laulua. Muihin tyylin edustajiin kuuluvat epikurolainen Filodemos, Zonas, sekä Markos Argentarios. Rooman keisariajan myöhempinä aikoina kehittyi satiirinen tyyli, jota edustivat muun muassa Lukillios ja Lukianos. Se vastaa usein nykyistä käsitystä epigrammeista ja on mielenkiintoinen myös sikäli, että siinä latinankielinen kirjallisuus on vaikuttanut kreikankieliseen. Palladas oli viimeinen tiukasti ottaen klassisen epigrammin edustajista.[1]
  • Bysanttilainen tyyli, joka kehittyi huippuunsa keisari Justinianuksen hovissa. Epigrammit ovat pitkälti aiempaa jäljitteleviä, mutta sisältävät myös omaperäistä ainesta ja uutta rikasta kieltä. Tyyliä edustaa muun muassa Agathias.[1]

Antologian runoilijoita muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Smith, William: ”Planudes: Literary History of the Greek Anthology”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology, s. 385. Osa III. Boston: Little, Brown and Company, 1849. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b c d e Anthology Encyclopaedia Britannica 11th ed. (1911). Encyclopaedia Britannica Company, Cambridge, Englanti..
  2. ↑ a b c Skinner, Marilyn B.; Scaife, Ross (toim.): Epigrams by Women from the Greek Anthology Diotima. Arkistoitu 6.6.2011. Viitattu 14.8.2009.

Kirjallisuutta muokkaa

Suomennoksia muokkaa

  • Hautojen lauluja. Hautarunoja mm. Kreikkalaisesta antologiasta. Suomennos ja selitykset Arto Kivimäki, Erkki Sironen, Pekka Tuomisto ja Sampo Vesterinen. Helsinki: Tammi, 2008. ISBN 978-951-31-3883-7.
  • Platon: Neljä runoa. (Platonin nimiin laitettuja runoja Kreikkalaisesta antologiasta. Suomeksi tulkinnut Mika Saranpää.) Niin & näin, 1994, nro 2, s. takakansi. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Runoja Kreikkalaisesta antologiasta. (Poiminut ja suomentanut Pentti Saarikoski.) Parnasso, 1976, nro 6, s. 329-336.
  • Runoja Kreikkalaisesta antologiasta II. (Poiminut ja suomentanut Pentti Saarikoski.) Parnasso, 1977, nro 1, s. 29-38.
  • Runoja Kreikkalaisesta antologiasta III. (Poiminut ja suomentanut Pentti Saarikoski.) Parnasso, 1977, nro 4, s. 204-212.
  • Saarikoski, Pentti: Jalkapolku. Runoja Kreikkalaisesta antologiasta. Helsinki: Otava, 1977. ISBN 951-1-04608-X.

Muita käännöksiä ja tekstilaitoksia muokkaa

  • Anthologia Graeca. Toimittanut ja saksantanut H. Beckby. München: Sammlung Tusculum, 1957-1958.
  • The Greek Anthology. Toimittanut kreikaksi ja englannintanut W. R. Paton. Lontoo - Cambridge, Mass.: W. Heinemann, 1916-1918.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Greek Anthology
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kreikkalainen_antologia&oldid=21029084”