Kouluratsastus
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Kouluratsastus on ratsastuslaji, jossa ratsukko eli hevosen ja ratsastajan yhdistelmä pyrkii suorittamaan sileällä radalla ennaltamäärätyt liikesarjat mahdollisimman tarkasti ja laadukkaasti siten, että ratsastajan ja hevosen vuorovaikutus on eleetöntä ja katsojan silmään lähes näkymätöntä. Kouluratsastus on yleinen FEI:n alainen kilparatsastuslaji ja myös olympialaji.
Kouluratsastusta pidetään eurooppalaisessa ratsastusperinteessä kaiken ratsastuksen perustana, ja jonkintasoinen kouluratsastusharjoittelu (jota etenkin esteratsastajat usein kutsuvat ”sileällä työskentelyksi”) onkin osa lähes jokaisen ratsukon työskentelyä. Kouluratsastuksen tavoitteena on FEI:n kilpailusääntöjen mukaan tehdä hevosesta ”joustava, irtonainen ja notkea sekä toisaalta luottavainen, tarkkaavainen ja eteenpäinpyrkivä niin, että se on miellyttävä ratsastaa”. Näiden tavoitteiden kannalta on tärkeää, että hevonen käyttää liikkuessaan koko lihaksistoaan oikeaoppisesti kantaen suurimman osan painosta takajaloillaan. Kouluratsastusliikkeet eivät näyttävyydestään huolimatta ole itsetarkoituksellisia ”temppuja”, vaan lajin tavoitteisiin nähden hyödyllisiä harjoituksia. Oikein suoritettuina ne myös osoittavat, että tavoitteisiin on päästy.
Kouluratsastusharjoittelun tavoitteena on hevosen hienovarainen ja täsmällinen hallinta kaikissa askellajeissa sekä hevosen lihaksiston ja liikkeiden kehittyvä voima, notkeus ja symmetrisyys. Nämä tavoitteet ovat hyödyllisiä myös muiden ratsastuksen lajien kannalta.
Peruspiirteet muokkaa
Kouluratsastuksen kansainvälinen nimi pohjaa ranskankieliseen verbiin dresser ’kouluttaa’. Useimmissa eurooppalaisissa kielissä lajin nimi juontuu tästä sanasta, esimerkiksi englannin ja ranskan dressage, saksan Dressurreiten ja ruotsin dressyr. Myös suomeksi lajia on vanhastaan kutsuttu myös ”dresyyriksi”.
Kouluratsastus tapahtuu tasamaalla. Askellajeista käytössä ovat käynti, ravi ja laukka kaikissa tempoissa (koottu, keski- ja lisätty). Lisäksi esitetään pysähdys ja tervehdys (aina ohjelman alussa ja lopussa) sekä joskus peruutus.
Eri askellajeissa esitettäviä liikkeitä ovat muiden muassa pohkeenväistö, avotaivutus, sulkutaivutus ja muut hevosen notkeutta lisäävät liikkeet. Vaativimmilla tasoilla esitetään muun muassa laukkapiruetteja (eli käännöksiä laukassa takajalkojen ympäri) puolikkaina ja kokonaisina, piaffea eli erittäin koottua ravia paikalla, passagea eli liitoravia sekä laukanvaihtoja sarjoina esimerkiksi joka toisella tai joka askeleella. Vapaaohjelmissa saatetaan esittää myös sellaisia epävirallisempia liikkeitä kuin piruetti piaffessa tai espanjalainen käynti. Itse askellajien ja liikkeiden lisäksi niiden välisiin siirtymisiin kiinnitetään suurta huomiota.
Kouluratsastuskilpailuiden helppojen luokkien ohjelma ratsastetaan 20 × 40 metrin kentällä, vaativien ja vaikeiden luokkien ohjelmat sekä kansainväliset ohjelmat 20 × 60 metrin kentällä. Kentän reunoilla on valkoiset matalat kouluaidat. Etenkin kansainvälisissä kilpailuissa ratsastetaan nykyisin monenlaisten ohjelmien lisäksi myös kür-luokkia, joissa kilpailijat esittävät luokan vaikeustasoa vastaavan vapaaohjelman musiikin tahtiin. Olympialaisissa ja mestaruuskilpailuissa finaali ratsastetaan kürina. Kouluratsastusohjelmassa on lukuisia arvostelukohtia, joista 3–5 tuomaria antaa pisteitä asteikolla 0–10 (10 erinomainen, 9 erittäin hyvä, 8 hyvä, 7 melko hyvä, 6 tyydyttävä, 5 välttävä, 4 heikko, 3 melko huono, 2 huono, 1 erittäin huono ja 0 ei esitetty). 9 katsotaan jo poikkeuksellisen hyväksi pistemääräksi, ja täyttä kymmentä pistettä annetaan hyvin harvoin. Eri liikkeiden lisäksi pisteitä jaetaan yleisarvosanoina myös hevosen liikkeiden laadusta, hevosen kuuliaisuudesta sekä ratsastajan istunnasta ja apujen käytöstä. Yhteenlasketut pisteet ratkaisevat voittajan. 80 prosentin osuutta tietyn ohjelman korkeimmista mahdollisista yhteispisteistä pidetään eräänlaisena haamurajana, jota kovin moni ratsastaja ei huipputasollakaan ylitä.
Yksilösuorituksiin perustuvien kouluratsastuskilpailujen lisäksi ratsastetaan, joskin harvemmin, sekä näytöksinä että kilpailuina kahden ratsukon vapaaohjelmia (Pas de Deux), joskus isommankin ratsukkomäärän niin kutsuttuja katrilleja. Ohjelmat perustuvat tällöin eri ratsukoiden liikesarjojen samanaikaisuuteen ja symmetriaan.
Klassinen kouluratsastus muokkaa
Klassisen kouluratsastuksen juuret ulottuvat Kreikkaan aikaan noin 430–355 eaa., jolloin Ksenofon kirjoitti ratsastuksesta taiteena ja tieteenä. Ksenofonin oppeja alkoivat noudattaa parituhatta vuotta myöhemmin renessanssiajan ratsastajat, joiden alulle panemaa ratsastusta nimitetään nykyään klassiseksi kouluratsastukseksi. Nykyinen kouluratsastus kilpailulajina perustuu klassiseen kouluratsastukseen.
Korkea kouluratsastus muokkaa
- Pääartikkeli: Korkea kouluratsastus
Korkea kouluratsastus keskittyy nykyisin Itävaltaan vuonna 1572 perustettuun Espanjalaiseen ratsastuskouluun Wienissä sekä ranskalaiseen Saumurin Cadre Noir -ratsastuskouluun, jonka pääasiassa käyttämä hevosrotu on englannintäysiverinen tai angloarabi, Wienissä käytetään raskastekoisempia barokkihevostyyppisiä lipizzanhevosia.
Korkea kouluratsastus erottuu klassisesta kouluratsastuksesta siten, että vain korkeassa koulussa esitetään hevosen tekemiä hyppyjä ilmaan. Ainoat muut korkean koulun liikkeet, joita ei esitetä klassisessa kouluratsastuskilpailussa, ovat espanjalainen askel sekä pas d'école, liitokäynti (kirjaimellisesti ”koulunkäynti”), jota esittää ainoastaan Cadre Noirin komendantti.
Korkean kouluratsastuksen hyppyliikkeet kehitettiin alun perin ratsuväen käyttöön taistelussa. Niiden tarkoituksena oli muun muassa mahdollistaa hallitut käännökset ahtaissa tilanteissa ja pitää vihollisen jalkamiehiä loitolla, joskin on epäselvää onko niillä koskaan ollut käytännön merkitystä taisteluissa. Muita korkean kouluratsastuksen liikkeitä eli piaffea, passagea ja levadea esitettiin jo Ksenofonin aikaan. 1600-luvun kouluratsastuksessa esitettiin seitsemää erilaista hyppyä ilmaan, mutta nykyisin liikkeistä esitetään vain kolmea tärkeintä: levade, courbette ja capriole.
Hevosen ja ratsastajan varusteet muokkaa
Kouluratsukon varusteiden tulee kilpailuissa olla eurooppalaisen perinteen mukaiset sekä yksinkertaiset, siistit ja tyylikkäät. Erotuksena esimerkiksi lännenratsastuksen tietyissä lajeissa suositusta tyylistä kouluratsastuksessa hevosen koristelemista tai huomiota herättävien varusteiden käyttämistä ei pidetä sopivana. Harjoitusvarusteiden ulkonäöllä ei juuri ole väliä, mutta kilpailuvarusteet määräytyvät tarkkojen sääntöjen ja perinteiden mukaisesti.
Hevosen kouluratsastuskilpailuvarusteet ovat yleensä mustaa tai tummaa nahkaa. Satulahuopa on aina valkoinen, samoin yleensä mahdolliset suitsien somisteet esimerkiksi otsapannassa. Useimmiten käytetään erityisesti kouluratsastusta varten kehitettyä kouluratsastussatulaa, jossa on syvä istuin ja suorat ohuet siivet. Säännöt eivät kuitenkaan vaadi tietynlaisen satulan käyttöä. Kilpailuissa käytetään melkein aina kankisuitsia, joskin helpon tason kilpailuissa sallitaan yleensä myös nivelsuitsituksen käyttö. Hevonen pyritään tuomaan radalle erittäin puhtaana ja siistinä ja kaikin puolin edustavan näköisenä. Harja on yleensä ohennettu ja lyhennetty nyppimällä ja kilpailuissa letitetty ja kääritty pieniksi sykeröiksi; myös häntä saatetaan osaksi letittää.
Kouluratsastajan kilpailuasu on hyvin muodollinen. Aivan pienimuotoisissa, alemman tason tai lapsi- tai junioriratsastajien kilpailuissa ei välttämättä vaadita muuta kuin siisti ratsastusasu mielellään vaaleiden ratsastushousujen kanssa. Aivan alimpia tasoja lukuun ottamatta ratsastajan on käytettävä kannuksia. Pitkän tukan on oltava kiinni siististi; usein käytetään hiusverkkoa.
Helpon tason muodolliseen kilpailuasuun kuuluvat ratsastuskypärä, ratsastussaappaat kannuksin, vaaleat ratsastushousut, vaaleat käsineet ja musta tai tummansininen tyylikäs ratsastustakki (kilpailutakki), jonka alla on vaalea pusero. Kaulassa on plastron tai solmio. Vaaleat asusteet ovat käytännössä yleensä valkoisia.
Vaativa A -tasolta alkaen ratsastaja voi pukeutua ratsastustakin sijasta frakkiin. Ratsastuskypärä on tapana korvata vaativissa luokissa knallilla tai frakin kanssa silinterillä, mutta turvakypärän käyttö on sallittua kaikilla tasoilla.
Kouluratsastuskilpailuissa voi verryttelyalueella käyttää raippaa ja hevosella jalkasuojia, mutta apuohjat ovat kiellettyjä. Suoritusalueella ei sallita näistä mitään. Hajamieliset kouluratsastajat tulevatkin toisinaan hylätyksi ratsastettuaan vahingossa radalle raippa kädessä. Kuolaimille on kilpailuissa tiukat säännöt ja rajat, joita myös valvotaan. Varsinkin isoissa kilpailuissa jokaisen ratsukon suitsitus kuolainta myöten tarkastetaan suorituksen yhteydessä.
Kouluratsastus maailmalla ja Suomessa muokkaa
Kouluratsastuksen ehdottomat kärkimaat ovat lajia jo pitkään hallinnut Saksa sekä Hollanti. Myös Yhdysvallat, Espanja ja Ruotsi ovat menestyneet hyvin. Lajin tunnetuimpiin nimiin kuuluvat hollantilaisratsastajat Anky van Grunsven ja Edward Gal sekä saksalaiset Ulla Salzgeber, Isabell Werth ja Nicole Uphoff-Becker.
Suomessa kouluratsastus on esteratsastuksen ohella suosituin ratsastuksen laji. Suomalaisista kouluratsastajista menestynein on Kyra Kyrklund, joka on 1970-luvulta lähtien tehnyt huipputason kansainvälistä kilpailu-uraa saavuttaen muun muassa hopeaa vuoden 1990 maailmanmestaruuskilpailuissa, maailmancupin finaalin voiton vuonna 1991 ja kolme viidettä sijaa olympialaisissa vuosina 1980, 1988 ja 1992. Melko menestykkäästi ovat kansainvälisellä tasolla kilpailleet myös muiden muassa Marko Björs, Elisabeth Ehrnrooth, Jenny Eriksson, Maarit Raiskio, Tutu Sohlberg, Kimmo Sulkala ja Heidi Svanborg sekä suomalaistunut norjalainen Janne Bergh. Eriksson, Sohlberg ja Raiskio saavuttivat yhdessä Kyrklundin kanssa vuoden 1988 olympialaisten joukkuekouluratsastuksessa kuudennen sijan, mitä pidettiin Suomen kaltaiselta pieneltä kouluratsastusmaalta erinomaisena saavutuksena. Tämä on kuitenkin toistaiseksi ainoa kerta, kun Suomella on ollut olympialaisissa kouluratsastusjoukkue.
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- Elwyn Hartley Edwards: Hevosten maailmalähde tarkemmin?
Aiheesta muualla muokkaa
- Kouluratsastuksen Kannatusyhdistys ry
- Kouluratsastusluokkien vaatimustasot (Arkistoitu – Internet Archive)
- Kouluratsastusuutisia (Arkistoitu – Internet Archive)
- Ylen Elävä arkisto: Hevonen koulussa (kouluratsastusta käsittelevä ohjelma vuodelta 1937)