Wikipedia

Konginkangas

Suomen entinen kunta, nykyisin osa Äänekoskea
Tämä artikkeli kertoo entisestä Suomen kunnasta. Konginkankaan entisestä kuntakeskuksesta on artikkeli Konginkangas (taajama).

Konginkangas on Keski-Suomessa sijainnut entinen Suomen kunta. Konginkangas perustettiin vuonna 1895 erottamalla se Viitasaaren kunnasta. Se liitettiin 1. tammikuuta 1993 osaksi Äänekosken kaupunkia.

Konginkangas
Entinen kunta – nykyiset kunnat:
Äänekoski

vaakuna

sijainti

Sijainti 62°46′45″N, 025°48′23″E
Lääni Keski-Suomen lääni
Maakunta Keski-Suomen maakunta
Kuntanumero 274
Hallinnollinen keskus Konginkangas
Perustettu [1] kappeliseurakunta 1867,
kunta ja itsenäinen seurakunta 1895
– emäpitäjä Viitasaari
Liitetty 1993
– liitoskunnat Äänekoski
Konginkangas
– syntynyt kunta Äänekoski
Pinta-ala  km²  [2]
(1.1.1992)
– maa 298,6 km²
Väkiluku 1 586  [3]
(31.12.1992)
– väestötiheys 5,5 as./km²

Konginkankaan naapurikunnat olivat Kannonkoski, Konnevesi, Saarijärvi, Sumiainen, Vesanto, Viitasaari ja Äänekoski. Vuoteen 1969 naapurikuntiin kuului lisäksi Äänekosken maalaiskunta.

Liikenne muokkaa

Konginkankaan halki etelästä pohjoiseen kulkee valtatie 4 Jyväskylästä Ouluun. Tie kulki alun perin Konginkankaan kirkonkylän kautta, mutta uudelleen rakennettuna se ohittaa kirkonkylän sen länsipuolelta. Konginkankaan kirkonkylästä on matkaa Äänekosken keskustaan noin 20 kilometriä, Jyväskylään noin 60 kilometriä ja Ouluun noin 280 kilometriä. Jyväskylän lentoasemalle Tikkakoskelle kertyy vajaat 40 kilometriä.

Valtatiellä 4 Konginkankaan kohdalla sattui 19. maaliskuuta 2004 Suomen toistaiseksi vakavin tieliikenneonnettomuus, jossa paperirullia kuljettanut rekka ja linja-auto törmäsivät. Onnettomuudessa kuoli 23 ja loukkaantui 14 henkilöä.[4]

Historiaa muokkaa

Konginkankaan alueelta on tehty parikymmentä rautakauden aikaista löytöä, muun muassa kvartsiitista hiottu soikea kovasin. Myös lappalaisia on liikkunut alueella, mistä kertovat niin kutsutut lapinrauniot. Rautakaudella syntyi eränkäynti- ja kauppareitti Päijänteeltä Jyväsjärven ja Vehniän kautta Keiteleelle, ja myös Konginkangas sijoittui sen varteen. Eränkävijöillä ja kauppiailla oli tapana vetää veneensä Ala-Keiteleen Pyyrinlahden ja Keiteleen välisen kannaksen yli "konkia" pitkin, mistä pitäjän nimen kerrotaan saaneen alkunsa.[5]

Ensimmäiset vakituiset asukkaat tulivat Konginkankaan alueelle 1500-luvun puolivälin tienoilla Hämeestä, ja tämän jälkeen saapuneet uudisasukkaat olivat pääosin savolaisia. Konginkankaalla käytiin taisteluja nuijasodan aikana vuonna 1596, jolloin talonpojat voittivat huovit. Sama seutu joutui taistelunäyttämöksi myös isonvihan aikana vuonna 1714. Vuonna 1683 Konginkankaalla mainittiin olleen yhdeksän kantatilaa.[6]

Konginkangas oli pitkään jaettuna Saarijärven ja Viitasaaren pitäjille. Pyyrinlahden kylän talonpojat anoivat pitkien kirkkomatkojen vuoksi vuonna 1794 tuomiokapitulilta lupaa oman kirkon rakentamiseen ja oman papin palkkaamiseen, mutta anomus hylättiin. Useiden yritysten jälkeen saatiin vihdoin vuonna 1864 lupa oman saarnahuoneen rakentamiseen, ja se valmistui vuonna 1866. Konginkangas muodostettiin Viitasaaren kappeliseurakunnaksi vuonna 1867 ja ensimmäinen oma pappi saatiin vuonna 1874. Konginkankaan säästöpankki aloitti toimintansa vuonna 1890 ja nuorisoseura perustettiin vuonna 1907. Taidemaalari Akseli Gallen-Kallela vietti kesän 1904 Konginkankaalla, ja täällä hän maalasi tunnetut taulunsa Väinämöisen venematka ja Keitele. Matoniemellä sijainnut Niemelän torppa siirrettiin vuonna 1909 Seurasaaren ulkomuseoon Helsinkiin.[6]

Konginkankaalle asutettiin jatkosodan jälkeen Sortavalan maalaiskunnan siirtoväkeä.[7]

Paikkakunnan perinteitä vaalii Konginkankaan Kotiseutukerho Kömin Kilta ry.[8] Eräänä hankkeenaan he dokumentoivat Konginkankaalla toimineen Suomen viimeisen miesten pukuja valmistaneen tehtaan Salmutex Oy:n toimintaa vuotta ennen kuin yritys joutui vuonna 2015 lopettamaan toimintansa.[9]

Nähtävyyksiä muokkaa

 
Konginkankaan kirkko.

Konginkankaan tasavartista, puista ristikirkkoa vuodelta 1866 pidetään viimeisenä kansanrakentajien rakentamana kirkkona Suomessa. Konginkankaan vanha keskusta on merkittävä rakennettu ympäristö. Kirkkomaisemaan liittyy myös vuonna 1856 käyttöön vihitty Konginkankaan hautausmaa sekä viljamakasiini, joka on toiminut kotiseutumuseona vuodesta 1956.

Kansakoulutien varressa on kolme kansakoulua eri aikakausilta. Konginkankaan kirkonkylän puukoulu eli ”uusi kansakoulu” valmistui 1936. Samalla tontilla sijaitsevat nuorisotalo Vaparina toimiva vanha puukoulu vuodelta 1890 sekä päiväkotina toimiva matala tiilinen koulurakennus 1970-luvun alkupuolelta ja 2007 valmistunut uusi ala-aste. Konginkankaan koululaitos on Keski-Suomen vanhin, sillä se on perustettu 1867.

Kylät ja osa-alueet muokkaa

Konginkankaalla on kolme henkikirjakylää: Kalaniemi, Konginkangas ja Pyyrinlahti.[10]

Konginkangas kuuluu Äänekosken kaupungin tilastollisessa osa-aluejaossa Konginkangas-nimiseen suuralueeseen, jossa vuonna 2013 oli 1 428 asukasta. Suuralue jakautuu kahteen tilastoalueeseen, jotka ovat Konginkankaan kirkonkylä ja Konginkankaan haja-asutusalue. Kirkonkylän tilastoalueeseen kuuluu vain samanniminen pienalue Konginkankaan kirkonkylä, jossa oli 514 asukasta. Haja-asutusalueesta muodostuva tilastoalue jakautuu neljään pienalueeseen:[11]

Konginkankaan asukasluku on laskenut jonkin verran, sillä vuonna 2000 asukkaita oli 1 576 ja vuonna 2008 alueella asui 1 500 henkeä.[12]

Tunnettuja konginkankaalaisia muokkaa

Konginkangas on tunnettu elokuvaohjaaja Mikko Niskasen pitkäaikaisena asuinkuntana, jonne hän rakensi tukikohdakseen Käpykolon. Muita tunnettuja konginkankaalaisia ovat muiden muassa taiteilijat Eila Minkkinen ja Simo Hannula sekä Niskasen elokuvissa esiintyneet Sulo Hokkanen (Sulo Kokki) ja Ilmari Piilonen.

Populaarikulttuurissa muokkaa

Konginkangas mainitaan Juha Vainion sanoittamassa kappaleessa ”Hyvää huomenta Suomi” ja Juice Leskisen sanoittamassa kappaleessa ”Kun rumba loppuu”. Kumpikin maininta liittyy paikkakunnan sijaintiin nelostien varrella.

Ruokakulttuuri muokkaa

Konginkankaan pitäjäruoiksi nimettiin 1980-luvulla muikkutirri ja halakoperunat.[13]

Lähteet muokkaa

  • Konginkankaan kirja. Toim. Jorma Keränen, Gummerus 1978. JYY:n kotiseutusarja, ISSN 0448-0961; n:o 14.
  • Tarmio, Hannu; Papunen, Pentti ja Korpela, Kalevi (toim.): Suomenmaa: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos. 4, Kokkola – Lestijärvi. Porvoo: WS, 1971.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Suomenmaa 4 (1971): s. 21
  2. ↑ Suomen tilastollinen vuosikirja 1992 (PDF) (sivu 60) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastokeskus. Viitattu 26.4.2016.
  3. ↑ Väkiluku kunnittain ja suuruusjärjestyksessä 31.12.1992 (PDF) Tilastokeskus. Viitattu 15.3.2019.
  4. ↑ Raskaan ajoneuvoyhdistelmän ja linja-auton yhteentörmäys valtatiellä 4 Äänekosken Konginkankaalla 19.3.2004. Helsinki: Onnettomuustutkintakeskus, 2005. Tutkintaselostus A 1/2004 Y. ISSN 1239-5315. ISBN 951-836-164-9. Tutkintaselostuksen verkkoversio (viitattu 24.2.2009). (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. ↑ Tarmio ym. (toim.), 1971, s. 20.
  6. ↑ a b Tarmio ym. (toim.), 1971, s. 21.
  7. ↑ Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1951, s. 129. Helsinki: Otava, 1950.
  8. ↑ Konginkankaan Kotiseutukerho Kömin Kilta ry konginkangas.fi. Viitattu 14.5.2017.
  9. ↑ Kömin Kilta 15.4.2016. Konginkangas.fi: Yle Uutiset Keski-Suomi. Viitattu 15.6.2017.
  10. ↑ Suomenmaa 4 (1971): s. 17
  11. ↑ Ruuska, Tuula: Väestömäärän kehitys kunnan osa-alueittain 2009-2013 (PDF) 16.5.2014. Äänekosken kaupunki. Viitattu 7.6.2014.
  12. ↑ Konginkankaan väestötarkastelua tarkemmin (PDF) (sivu 2) 4.12.2009. Konginkankaan kyläyhdistys ry. Viitattu 7.6.2014.
  13. ↑ Kolmonen, Jaakko (toim.): Kotomaamme ruoka-aitta: Suomen, Karjalan ja Petsamon pitäjäruoat, s. 89. Helsinki: Patakolmonen, 1988. ISBN 951-96047-3-1.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Konginkangas&oldid=22012655”