Koloúmpo (kreik. Κολούμπο; myös Kolúmbo) on aktiivinen merenalainen tulivuori Egeanmerellä Kreikan alueella Santorínin saariryhmän koillispuolella.[1][2]

Koloúmpo
Κολούμπο
Tyyppi
aktiivinen merenalainen tulivuori
Sijainti
Korkeus merenpinnasta
500 m , syvyydessä −18
Purkautunut viimeksi
27. syyskuuta 1650
Kartta
Koordinaatit

Koloúmpo on osa Santorínin vulkaanista kompleksia yhdessä noin 20 pienemmän, saariryhmän koillispuolella sijaitsevan vedenalaisen tulivuoren kanssa. Se sijaitsee noin kahdeksan kilometriä koilliseen Santorínin pääsaaren Thíran Koloúmpoksen niemestä. Tulivuoren korkein kohta sijaitsee noin 18 metrin syvyydessä merenpinnasta. Vuoren kraatterin seinämien korkeus on noin 500 metriä ja sen kalderan halkaisija on noin 1,5 kilometriä.[1][2]

Koloúmpo purkautui rajusti 27. syyskuuta vuonna 1650.[3] Purkauksessa syntyneet pyroklastiset virtaukset levisivät läheisille Santorínin saarille, jolloin 70 ihmistä ja useita eläimiä kuoli. Purkaus synnytti tilapäisen kelluvan saaren, josta vuori on myös saanut uimiseen (κολυμπάω, kolympáo) viittaavan nimensä. Tämän jälkeen tulivuori romahti kalderaksi. Tämä synnytti tsunamin, joka kulkeutui 150 kilometrin päähän ja aiheutti tuhoja lähisaarille. Tämän jälkeen tulivuori ei ole purkautunut.[2] Vuonna 2006 tutkijat havaitsivat kuitenkin jäänteitä pyroklastisista virtauksista vuoren lähistöllä. Näiden virtausten arvioidaan jatkuneen käytännössä koko ajan vuoden 1650 purkauksen jälkeen.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Thera 2006 Expedition Summary NOAA - National Oceanic and Atmospheric Administration. Viitattu 29.8.2016.
  2. a b c Kolumbo Volcano Discovery. Viitattu 29.8.2016.
  3. Historic eruptive and major seismic events after the Minoan eruption (ca. 1640 BC), 197 BC-1950 The Kameni Islands. Viitattu 8.8.2016.