Kolmas afgaanisota
Kolmas afgaanisota käytiin vuonna 1919 Afganistanin ja Brittiläisen Intian välillä. Sota päättyi aselepoon ja myöhemmin solmittuun Rawalpindin sopimukseen 19. elokuuta 1919, jossa britit tunnustivat Afganistanin oikeuden itsenäiseen ulkopolitiikkaan. Sopimuksen allekirjoituspäivää juhlitaan nykyisin Afganistanissa maan itsenäisyyspäivänä.
| Kolmas afgaanisota | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| |||||||||
| Osapuolet | |||||||||
| Komentajat | |||||||||
|
Arthur Barrett | |||||||||
.svg){kind=small}
Tausta muokkaa
Afganistanin emiiri Aman Allah Khan oli noussut valtaan setänsä Nasr Allah Khanin kustannuksella. Konservatiivisesta ja ulkomaalaisvastaisesta sedästään poiketen Aman Allah oli yksi Afganistanin modernistisen siiven johtohahmoista. Aman Allah halusi nostaa Afganistanin täysivaltaiseksi kansakunnaksi ja nykyaikaistaa sen yhteiskunnan. Hän kannatti myös kovaa linjaa brittejä vastaan, jotka olivat toisen afgaanisodan aikana asettaneet rajoituksia Afganistanin ulkopolitiikalle. Brittien vastustaminen toi muuten uudistuksia ajaneelle emiirille kannatusta myös maan konservatiivisissa piireissä. Afgaanit vaativat rajoitusten poistamista, mutta Intian brittiläiset virkamiehet eivät olleet valmiita muutosten tekemiseen, eikä afgaanien uhkauksia otettu vakavasti. Aman Allah oli kuitenkin valmis jopa sotaan ja kolmas afgaanisota alkoi pienempimuotoisten kahakoiden jälkeen 6. toukokuuta 1919.[1]
Aman Allahin hyökätessä Intiaan ensimmäinen maailmansota oli juuri tullut päätökseensä. Sodan päättymisen takia Afganistan ei voinut odottaa tukea esimerkiksi Saksasta tai Osmaneilta brittejä vastaan, mutta toisaalta brittien taistelukyky ja tahto olivat heikentynet maailmansodan takia merkittävästi. Yleinen mielipide Britanniassa oli sodan vastainen ja Intiassa puolestaan kasvoi kansallismielinen liike. Näin heikentyneitä resursseja söivät myös sodan hävinneiltä osapuolilta vallattujen suurien alueiden hallinnon järjestäminen. Aman Allah saattoi omalta osaltaan tukeutua suureen kansansuosioon, minkä lisäksi häntä tuki imperialismin vastaiset bolševikit, jotka olivat ottaneet vallan Venäjällä.[1]
Sota muokkaa
Hyökkäävät afgaanit etenivät Indusjoen laaksoa kohti kulkeviin soliin, joita pitkin britit olivat aiemmin edenneet päinvastaiseen suuntaan aikaisempien afgaanisotien aikana. Afgaanien joukkoihin liittyi laškar-joukkoja rajan molemmin puolin, minkä lisäksi osa brittien puolisotilaallisista rajajoukoista asettui hyökkääjien puolelle. Afgaanien vaatimaton armeija ei tästä huolimatta muodostanut suurta uhkaa Intialle. Brittiläis-intialainen armeija oli huonossa kunnossa maailmansodan runtelemana, mutta se tyytyi puolustamaan alueitaan ja syömään hitaasti hyökkääjien pieniä resursseja.[1]
Suuri osa kolmannen afgaanisodan taisteluista käytiin vuoristosolien läpi kulkevilla maiden välisillä kulkureiteillä. Khaibarsolalla afgaanit valtasivat Baghin ja hyökkäsivät Landi Kotalia vastaan. Brittien vastahyökkäys ajoi heidät kuitenkin Afganistanin puolelle, jossa britit valtasivat vielä Dakkan 13. toukokuuta. Afgaanit tekivät tykistön tukemana vastahyökkäyksiä Dakkan jälleenvalloittaakseen. Britit torjuivat hyökkäyksen ja he olivat vakauttaneet asemansa 17. toukokuuta. Balučestanin suunnalla britit valtasivat Spin Baldak-nimisen afgaanilinnoituksen. Valtauksessa kuoli 18 brittiä ja haavoittui 40. 500:sta afgaanipuolustajista noin 200 kaatui. Britit olivat valtauksellaan turvanneet Kandaharin ja Quettan välisen reitin.[2]
Afgaanien ainoat merkittävät saavutukset tehtiin Kurramin laaksossa, jossa kenraali Muhammad Nadir Khanin joukot olivat miltei vallata Thalin linnoituksen.[1] Brittien selustassa syttyi samaan aikaan wazirisotilaiden kapina. Majuri Guy Hamilton Russellin komentamat 300 sotilasta joutuivat vetäytymään alueelta kärsien 40:n kaatuneen tappiot ja Thal jäi piiritetyksi. Linnake kesti kuitenkin viikon kestäneen piirityksen, jonka jälkeen prikaatinkenraali Reginald Dyerin komentamat apujoukot mursivat piirityksen.[2]
Britit vastasivat tuomalla taistelukentälle maailmansodan aikana kehittyneen uuden aselajin, ilmavoimat.[1] Käytössään heillä oli BE2C- ja Bristol F2B-hävittäjiä, sekä De Haviland DH9A-pommikoneita.[2] Brittien koneet pommittivat muun muassa Jalalabadia ja Kabulia heikentäen afgaanien taistelutahtoa. Lopulta kumpikaan osapuoli ei edennyt ja taistelut pysähtyivät paikoilleen. Lyhyt sota maiden välillä päättyi aselepoon 2. kesäkuuta.[1]
Seuraukset muokkaa
Afgaanien ja brittien väliset neuvottelut saivat aikaan Rawalpindin sopimuksen, joka allekirjoitettiin 19. elokuuta 1919. Sopimus oli suurilta osin brittien sanelema, mutta he tekivät muutaman merkittävän myönnytyksen afgaaneille. Afgaanit saivat läpi Aman Allahin ydinvaatimuksen oikeudestaan itsenäiseen ulkopolitiikkaan. Nykyisin Rawalpindin sopimuksen allekirjoituspäivää juhlitaan Afganistanin itsenäisyyspäivänä ja sotaa pidetään usein Afganistanin itsenäisyyssotana.[1] Miltei heti sodan jälkeen alkoi kapina brittien hallitsemassa Waziristanissa.[2]
Brittien tappiot sodan taisteluissa olivat yhteensä 250 kaatunutta ja 650 haavoittunutta. Noin 1 000 oli kuollut sairauksiin.[2]