Kollaan taistelu

Kollaan taistelut käytiin Kollaanjoella Suistamon pitäjässä Laatokan Karjalassa. Taistelut alkoivat 7. joulukuuta 1939 ja jatkuivat talvisodan loppuun 13. maaliskuuta 1940. Jälkipolvet muistavat taistelusta sanonnan ”Kollaa kestää”. Kerrotaan, että kenraalimajuri Hägglund kysyi luutnantti Aarne Juutilaiselta: ”Kestääkö Kollaa?”. Tähän Juutilainen oli vastannut: ”Kyllä kestää, ellei käsketä karkuun juoksemaan.”

Kollaan taistelu
Osa talvisotaa
Kartta Kollaan taisteluista maaliskuussa 1940
Päivämäärä: 7. joulukuuta 1939 – 13. maaliskuuta 1940 Paikka: Kollaanjoki, Laatokan Karjala Lopputulos: Suomen voitto
Osapuolet
Suomi	Neuvostoliitto
Komentajat
Woldemar Hägglund Antero Svensson	Dmitri T. Kozlov (1. armeijakunnan komentaja)
Vahvuudet
1 divisioona	4 divisioonaa
Tappiot
1 500 (arvio)	8 000 (arvio)
Talvisodan taistelut Tolvajärvi–Ägläjärvi • Kelja • Karjalankannas • Suomussalmi • Taipale • Summa • Raatteen tie • Laatokan Karjalan mottitaistelut • Kollaa • Viipurinlahti

Kenraalimajuri W. Hägglund komensi IV armeijakuntaa, jonka vastuualueeseen Kollaanjoen alue kuului. Kollaanjoki oli IV armeijakunnassa 12. divisioonan aluetta. Divisioonaa komensi eversti Antero Svensson.

Suomalaiset menestyivät taisteluissa, vaikka neuvostoliittolaisilla oli miesylivoima. Syynä oli se, että neuvostojoukot olivat valmistautuneet etenemään vain teitä myöten. Alueella oli vähän tiestöä, ja suomalaiset pitivät teitä hallussaan. Neuvostoliittolaisilla ei ollut suksia, joten he eivät päässeet etenemään muita reittejä pitkin.

Kuuluisa tarkka-ampuja Simo Häyhä taisteli Kollaan rintamalla.

Kollaan taistelut joulukuussa 1939

Kollaanjoen taistelut alkoivat, kun puna-armeijan 56. divisioonan joukot saapuivat Kollaanjoen itärannalle 7. joulukuuta. Aluetta puolusti JR 34. Asema oli alun perin tarkoitettu viivytysasemaksi. JR 34 oli siirtynyt sinne jo 3. joulukuuta ja saanut sen varustettua kohtuulliseen taistelukuntoon. Neuvostojoukot pyrkivät murtamaan suomalaisten puolustusaseman ns. suoraan liikkeestä. Ne hyökkäsivät panssarivaunujen tukemana kohti suomalaisten asemia. Suomalaiset kuitenkin torjuivat hyökkäyksen muun muassa tykistön tuella. Hyökkäyksen epäonnistuttua puna-armeija aloitti jo ennen puoltayötä levittäytymisen kohti etelää.

Seuraavana päivänä 8. joulukuuta neuvostojoukot eivät juurikaan hyökkäilleet. Ne ilmeisesti odottivat divisioonan viimeisiä joukko-osastoja saapuvaksi alueelle. 12. divisioonan esikunta määräsi, että Kollaan alueen joukoista muodostetaan Taisteluosasto Teittinen. Siihen koottiin JR 34:n lisäksi JR 35, joskin kummankin jalkaväkirykmentin ensimmäinen pataljoona oli sijoitettuna muualle. Lisäksi osastoon kuului patteristo Kenttätykistörykmentti 12:sta ja 23. Pioneerikomppania.

Aamupäivällä 9. joulukuuta neuvostojoukot aloittivat uudelleen hyökkäyksen, joka tuli jälleen torjutuksi. Päivän aikana Kollaan alueella havaittiin joukkoja kaikista Neuvostoliiton 56. divisioonan rykmenteistä, joten koko divisioonan todettiin saapuneen alueelle. 10. joulukuuta puna-armeijan yksiköt aloittivat lähes päivittäiset hyökkäyksensä Kollaanjoen rintamaa vastaan. Hyökkäyksiin liittyi lähes poikkeuksetta koko valoisan ajan kestävä neuvostotykistön tulitus suomalaisasemiin. Puna-armeijan hyökkäysten tavoite oli ilmeisesti sitoa suomalaisjoukkoja rintamaan ja pyrkiä samanaikaisesti koukkaamaan puolustajan taakse.

Kun Neuvostoliiton 56. divisioonan esikunta havaitsi, ettei suomalaisten lyöminen Kollaanjoella onnistunut pelkällä rintamahyökkäyksellä, se päätti lähettää noin kahden pataljoonan suuruiset joukot kiertämään suomalaisten selustaan etelän kautta. Puna-armeijan joukot lähtivät liikkeelle 11. joulukuuta ja etenivät Kollaanjoen yli noin viisi kilometriä taistelualueen halkaisevan ratalinjan eteläpuolelta. Samanaikaisesti neuvostojoukot hyökkäsivät myös Kollaanjoen rintamalinjaa vastaan tykistön tukemana. 12. joulukuuta suomalaiset havaitsivat sivustaansa kohdistuvan uhan ja keskittivät oikealle sivustalleen lisäjoukkoja. Päivän aikana suomalaiset onnistuivat pysäyttämään puna-armeijan etenemisen noin kolme kilometriä rautatiestä etelään.

13. joulukuuta aamupäivällä suomalaiset joukot saivat etenevät neuvostojoukot väliinsä läntisen Vesisuon alueella. Taistelu ei johtanut ratkaisuun, mutta puna-armeijan eteneminen pysähtyi tälläkin alueella. Kollaan rintamalinjalla päivä oli rauhallinen ja suomalaiset levittivät rintamalinjaansa kohti etelää. Tavoitteena oli katkaista selustaan edenneiden neuvostojoukkojen kulkureitit. Tässä suomalaisten joukot onnistuivatkin seuraavana päivänä. Suomalaisten selustaan edenneistä neuvostopataljoonista toinen hajosi ja aloitti päivän aikana vetäytymisen takaisin lähtöasemiinsa. Seuraavan yön aikana suomalaiset tiedustelupartiot löysivät Kollaanjärven itäpuolelta neuvostojoukkojen leirin. Kyseessä olivat 56. divisioonan joukot, jotka oli lähetetty kiertämään suomalaisten puolustusasemia myös pohjoisesta. Kollaanjoen rintamasta oli alettava irrottaa suomalaisjoukkoja sivustauhan torjumista varten.

Kollaanjoen taistelualueen eteläosissa aloite siirtyi suomalaisjoukoille 14. joulukuuta, kun hyökkäävien neuvostojoukkojen toinen pataljoona hajosi ja vetäytyi alueelta. Puna-armeijan joukot etenivät taistelualueen pohjoisosassa ja everstiluutnantti V. Teittinen alkoi siirtää joukkojaan pois Kollaanjoen eteläiseltä taistelualueelta. Puna-armeijan 56. divisioonaan kuuluneet kahden komppanian suuruiset joukot olivat etenemässä pohjoisen kautta suomalaisten selustaan. Päivän aikana luutnantti Aarne Juutilaisen johtama komppania hyökkäsi onnistuneesti Kollaanjoen itäpuolelle. Komppania muun muassa tuhosi 5 hyökkäysvaunua ja otti sotasaaliiksi muun muassa kaksi panssarintorjuntatykkiä ja kolme konekivääriä. Suomalaisjoukot jättivät etuvartioasemansa Kollaanjoen itäpuolelle. Tästä oli hyötyä vastahyökkäykselle, joka suunniteltiin toteutettavaksi myöhemmin.

15. joulukuuta suomalaisjoukot jatkoivat Kollaanjoen eteläpuolisen taistelualueen haravointia ja havaitsivat, että alueella oli edelleen ainakin pari komppaniaa neuvostojoukkoja pyrkimässä kohti pohjoisessa olevaa junarataa. Suomalaiset saivat motitettua toisen komppanioista, ja sen miehistö antautui seuraavana aamuna. Tilanne Vesisoiden alueella ratkesi käytännössä tämän vuorokauden aikana. Pohjoiselle taistelualueelle ryhdyttiin keskittämään lisää suomalaisjoukkoja vastatoimiin Kollaanjärven pohjoispuolta edenneitä puna-armeijan yksiköitä vastaan. Puolustavat joukot saatiin ryhmitettyä paikoilleen alkavan yön aikana.

Puna-armeijan T-26-hyökkäysvaunu Kollaanjoen länsirannalla joulukuussa 1939

16.–18. joulukuuta suomalaiset saivat tilanteen Kollaanjoen alueella jälleen hallintaansa, ja puna-armeijan 56. divisioona veti joukkonsa takaisin. Suomalaisjoukot saivat omat joukkonsa takaisin rintamaan koko Kollaan alueella. Neuvostojoukkojen havaittiin Kollaan rintamalla ryhmittelevän joukkojaan uudelleen ja alkavan kaivautua asemiin.

Neuvostojoukot epäonnistuivat suomalaisasemien kiertämisessä, ja 19. joulukuuta taisteluissa oli hiljaisempi päivä. Päivän aikana taisteluosasto Teittinen ryhmitti joukkojaan uudelleen ja pyrki tiedustelupartioiden avulla selvittämään puna-armeijan joukkojen ryhmitystä. Seuraavaksi päiväksi oli suunniteltu hyökkäyksen aloittamista, ja tiedustelua tehtiin sitä silmällä pitäen.

Aloite Kollaanjoen taistelualueella siirtyi suomalaisille, ja 20. joulukuuta klo 6 Taisteluosasto Teittisen joukot aloittivat hyökkäyksen, jonka tavoitteena oli työntää puna-armeijan joukot pois alueelta. Hyökkäystavaksi valittiin kaksipuolinen saarrostus, jossa sekä etelän että pohjoisen kautta kierrettäisiin neuvostojoukkojen selustaan suunnilleen pataljoonan voimin. Tavoitteena oli, että joukot katkaisisivat puna-armeijan selustayhteydet noin kolmen kilometrin päässä etulinjasta Näätäojan maastossa. Rintamassa olevien joukkojen tuli samanaikaisesti aloittaa hyökkäys kohti neuvostojoukkojen asemia. Päivän aikana hyökkäys kuitenkin epäonnistui. Syynä olivat puna-armeijan joukkojen sitkeä vastarinta, kiristynyt pakkanen (-25 astetta) ja se, että toinen koukkaavista pataljoonista suuntautui noin 1,5 kilometriä liiaksi länteen. Joukot vetäytyivät takaisin lähtöasemiinsa seuraavan illan ja yön kuluessa. Kollaanjoen itärannalle jäi kuitenkin suomalaisjoukkoja etuvartioasemiin.

Kaksi seuraavaa päivää käytettiin uuteen hyökkäykseen valmistautumiseen, ja 23. joulukuuta hyökkäys toteutettiin. Suunnitelma oli hyvin samankaltainen kuin edellisessäkin hyökkäyksessä. Tämäkään hyökkäys ei johtanut odotettuun tulokseen, ja se keskeytettiin saman päivän iltana. 24. ja 25. joulukuuta puna-armeijan joukot hyökkäsivät pariinkin otteeseen Loimola-Suojärvi-radan eteläpuolella panssarivaunujen tukemana. Suomalaiset pystyivät kuitenkin torjumaan hyökkäykset.

Vuodenvaihteen seutu oli Kollaan rintamalla sangen rauhallista aikaa. Tosin suomalaiset lähettivät tiedustelupartioita jopa 10–15 kilometrin päähän neuvostojoukkojen selustaan.

Kollaan taistelut tammikuussa 1940

Kollaan taistelujen suomalaisia johtajia.

12. divisioonan esikunta siirsi osan Kollaan alueen joukoista divisioonan vastuualueen eteläosaa. Kollaalle jäi suomalaisjoukkoja enää neljä pataljoonaa ja kaksi patteristoa. Joukot nimettiin 14. tammikuuta taisteluosasto Räiskäksi. Sen komentajaksi määrättiin everstiluutnantti Harry Kinnunen. Tästä joukkojen vähentämisestä huolimatta suomalaiset jatkoivat aktiivista toimintaansa. Muun muassa 5.–6. tammikuuta suomalaiset hyökkäsivät ja saivat hallintaansa jälleen Kollaanjoen itärannalla olevia asemia rautatien ja Koivujärven lohkoilla. Seuraavan viikon aikana neuvostojoukot pyrkivät toistuvilla hyökkäyksillään ajamaan suomalaisjoukot takaisin joen länsirannalle siinä kuitenkaan onnistumatta.

15.–20. tammikuuta neuvostojoukkojen toimeliaisuus alkoi lisääntyä, ja suomalaisjoukot saivat varmistuksen siitä, että alueelle oli saapunut uusi neuvostoyhtymä. Alueelle todettiin saapuneen puna-armeijan 164. divisioonan. Uusi hyökkäys oli siis odotettavissa.

21. tammikuuta klo 8.50 puna-armeijan uusi hyökkäys alkoi aiempaa voimakkaammalla tykistötulella. Koko päivän neuvostojoukot hyökkäilivät suomalaisten etulinjaa vastaan tykistön ja noin kahdenkymmenen hyökkäysvaunun tukemina. Päivän aikana neuvostojoukot saivat haltuunsa muutaman suomalaisjoukkojen hallitseman tukikohdan, jotka kuitenkin seuraavan yön kuluessa saatiin vallattua takaisin suomalaisjoukkojen vastahyökkäyksillä. Seuraavana päivänä puna-armeijan tykistön tulitus etulinjaa vastaan jatkui, mutta neuvostojoukkojen aktiivisuuden todettiin kuitenkin suuntautuneen erityisesti Kollaanjoen rintaman sivustoihin.

24. tammikuuta neuvostojoukot saivat haltuunsa yhden tukikohdan taistelualueen pohjoisosassa. Suomalaiset saivat sen kuitenkin vallattua takaisin raskain tappioin iltapäivällä 25. tammikuuta. Jälkimmäisenä päivänä taisteluosasto Räiskän nimi vaihtui Taisteluosasto Haiksi. Päämaja siirsi alueelle länsi-Kannakselta Jääkäripataljoona 1:n komentajan ja 1. komppanian. Nämä saapuivat Kollaanjoen rintaman pohjoisosaan. Samaan aikaan puna-armeijan joukkojen aktiivisuus lisääntyi Kollaanjoen rintaman eteläosassa, Sinne ryhdyttiin keskittämään suomalaisten lisäjoukkoja. Seuraavien päivien aikana alueelle saapui muun muassa SissiP 4 ja 12. divisioonan oman kevyen osaston eskadroona.

Tammikuun lopulla neuvostojoukkojen aiheuttama paine Kollaanjoen rintaman pohjoisosassa alkoi helpottaa, mutta taistelualueen eteläosassa puna-armeijan joukkojen todettiin muun muassa rakentavan tietä suomalaisjoukkojen eteläpuolitse suomalaisten selustaa kohden. 31. tammikuuta Jääkäripataljoona 1:n joukot yrittivät hyökkäystä tietä tekevien joukkojen kimppuun. Suomalaisjoukot törmäsivät kuitenkin vahvoihin varmistusjoukkoihin, ja hyökkäys pysähtyi.

Kollaan taistelut helmikuussa 1940

Helmikuun alussa puna-armeijan painostus Kollaanjoen etulinjaa vastaan jatkui. Lisäksi 3. helmikuuta taistelualueen pohjoisosassa havaittiin jälleen neuvostojoukkoja etenemässä länteen kohti suomalaisjoukkojen selustaa. Alueelle keskitetyt suomalaisten lisäjoukot pystyivät kuitenkin estämään vastustajan etenemisen. Puna-armeijan yksiköiden todettiin vetäytyvän takaisin lähtöasemiinsa 5. helmikuuta alkaen.

Neuvostojoukkojen aktiivinen toiminta Kollaanjoen alueella väheni helmikuun ensimmäisen viikon jälkeen, ja loppukuu oli hieman rauhallisempi. 11. helmikuuta päämajan alisti 23. divisioonan IV armeijakunnalle. Sodan alusta asti rintamataisteluissa palvelleet 12. divisioonan joukot päätettiin vapauttaa pois rintamasta.

13. helmikuuta päämaja käski kuitenkin Karjalankannaksen tapahtumien vuoksi 23. divisioonan siirtyä pois Laatokan Karjalasta. Alueelle jätettiin kuitenkin JR 69 ja KevOs 23. JR 69:n siirtyminen Kollaanjoen rintamaan alkoi helmikuun 18. päivän vastaisena yönä, kun yksi JR 69:n pataljoonista vapautti JR 34:n yhden pataljoonan.

Seuraavien öiden kuluessa vaihdettiin pois muutkin alueella sodan alusta asti rintamassa taistelleet pataljoonat. Itse Kollaanjoen rintamassa tilanne pysyi rauhallisena aina kuun loppuun asti. Sivustoilla neuvostojoukkojen todettiin kuitenkin rakentavan teitä korpialueiden halki, joten uusi hyökkäys Kollaanjoen alueella oli odotettavissa.

Alueella jo todettujen joukkojen lisäksi Neuvostoliiton 8. armeija keskitti Kollaanjoen rintamaa vastaan myös 128. divisioonan sekä osia 75. divisioonasta, joka oli aiemmin taistellut hieman pohjoisempana. Ensimmäiset tiedot 75. divisioonan etenemisestä Kollaanjoen pohjoispuolisilla korpialueilla saatiin 21. helmikuuta. Puna-armeijan 128. divisioonan etenemisestä eteläisillä korpialueilla saatiin tietoja 27. helmikuuta alkaen.

Kollaan taistelut maaliskuussa 1940

Puna-armeijan uusi suurhyökkäys Kollaanjoen taistelualueella alkoi kiivaalla tykistötulella 2. maaliskuuta kello 6.30. Tykistötuleen osallistui jopa 50 tykistön patteria. Tulivalmistelua seurasi suoraan puna-armeijan 56. ja 164. divisioonan hyökkäys. Nämä rintamassa olleet yksiköt hyökkäsivät suomalaisten linjaa vastaan koko sen leveydeltä. Suurhyökkäyksen ensimmäisen päivän aikana neuvostotykistön arvioitiin ampuneen jopa 30 000–40 000 laukausta. Suomalainen tykistö pystyi ampumaan vajaa tuhat laukausta. Suomalaisjoukot ryhtyivät saman päivän aikana vastahyökkäykseen Kollaanjoen rintaman pohjoissivustalla etenevää neuvostoliiton 75. divisioonaa vastaan. Kollaanjoen varsinaisen rintamalinjan eteläpuolisilla korpialueilla puna-armeijan 128. divisioona aloitti etenemisensä kohti suomalaisjoukkojen selustaa. Suomalaiset olettivat etenevien joukkojen olevan vain erillisiä hiihtojoukkoja. Vasta sodan viimeisinä päivinä suomalaisille selvisi, että eteläisellä sivustalla eteni kokonainen divisioona. Iltapäivällä neuvostojoukkojen onnistui vallata SissiP 4:n yksi tukikohta. Suomalaiset yrittivät tuloksetta saada tukikohtaa takaisin seuraavana päivänä.

Erkki Palolampi kirjoittaa kirjassaan Kollaa kestää hyökkäyksestä näin: ”Venäläiset rynnistivät rajusti musertavan aineellisen ylivoimansa tukemina suomalaisten heikkoja asemia vastaan. Tykistön ammuksien ja ilmapommien määrät kohosivat päivittäin valtaviksi... Suomalaisten kymmenkunta kulunutta kenttäkanuunaa voivat vain kaikkein pakottavimmissa tapauksissa ampua heikkoja sulkuja hyökkäävien laumojen eteen.”

3. maaliskuuta neuvostojoukkojen tykistötuli oli hieman laimeampaa, mutta siitä huolimatta puna-armeijan yksiköt pystyivät murtautumaan suomalaisten asemiin maantien suunnalla Kollaanjärven eteläpäässä. Suomalaisten onnistui kuitenkin iltaan mennessä tuhota asemiinsa edenneet neuvostojoukot. Tilanne Kollaanjoen rintaman eteläpuolella alkoi kuitenkin heiketä nopeasti, kun puna-armeijan 164. ja 128. divisioona etenivät kohti länttä. Etenemistä varten ne olivat raivanneet metsään useita tieuria. 12. divisioonan esikunta perusti taistelualueen eteläiselle korpisivustalle uuden esikunnan, joka sai nimekseen Taisteluosasto Silppu. Sen johtoon tulivat eteläisen korpisivustan joukot. Seuraavat kolme päivää olivat itse Kollaanjoen rintamassa hieman hiljaisempia, mutta sivustoilla neuvostojoukot pääsivät hitaasti etenemään. 4. maaliskuuta JR 34:n joukot yrittivät hyökätä eteläisellä korpisivustalla edenneiden, ilmeisesti jopa rykmentin vahvuisten neuvostojoukkojen sivustaan. Hyökkäys kuitenkin pysähtyi puna-armeijan joukkojen torjuntaan. Seuraavaksi päiväksi suunniteltiin uutta hyökkäystä eteläiselle korpisivustalle edenneitä neuvostojoukkoja vastaan, mutta hyökkäystä lykättiin paikallisen komentajan pyynnöstä 6. maaliskuuta asti. Lykkäyksen perusteena oli joukkojen väsymys. Hyökkäys aloitettiin 6. maaliskuuta, mutta se pysähtyi puna-armeijan joukkojen vastarintaan. 7. maaliskuuta eteläisellä korpialueella jouduttiin vetäytymään hieman, mutta uusissa asemissa pystyttiin puolustautumaan aivan taistelualueen eteläisintä osaa lukuun ottamatta.

Taistelut jatkuivat tien suunnassa samanlaisina seuraavat päivät. Pataljoonan komentaja muistelee: ”Kiivas taistelu riehuu pitkin järven rantaa ja sillan tuntumassa. Vihollinen ei pääse kukkulalle. Sen muutamat melkein harjanteelle asti ehtineet miehet tuhotaan tai lyödään verissä päin takaisin. Korsukukkulan puolustajat pitävät sitkeästi asemansa ja tarkalla tulellaan aiheuttavat hyökkääjille raskaita tappioita... Vihollinen on tunkeutunut läpi keskilohkon Korsukukkulan kohdalla… Siellä soi taistelun melske hurjana. Suuliekit leiskuvat yhtenään ja niiden valossa metsikköjen ryteikköiset jäännökset ovat kaamean näköisiä… Puoleen yöhön mennessä tilanne on selvitetty. Korsukukkula on taas meidän. Mutta kuoleman sato on jälleen kasvanut.” [9. maaliskuuta neuvostojoukot uusivat hyökkäyksensä ja onnistuivat murtautumaan suomalaisasemiin Kollaanjoen rintamassa rautatien molemmin puolin. Paikalla olleiden suomalaisjoukkojen onnistui kuitenkin vastahyökkäyksin palauttaa etulinja taas haltuunsa. Taisteluiden kuluttavuudesta käy esimerkiksi se, että eräs suomalaiskomppania (6./JR 69) menetti kaatuneina tai haavoittuneina kaikki kolme jäljellä ollutta upseeriansa. Kaatunut upseeri oli luutnantti Martti Uosikkinen. Päivän aikana sekä IV Armeijakunnan esikunta että 12. divisioonan esikunta ryhtyivät keskittämään alueelle lisäjoukkoja. Joukkojen vähyyden vuoksi siirrot olivat lähinnä komppanioiden ja jopa yksittäisten joukkueiden siirtoja.

10. ja 11. maaliskuuta edellisten päivien tapahtumat toistuivat. Neuvostojoukot valtasivat suomalaisten etulinjaa itse Kollaanjoen rintamassa. Tällä kertaa 12. divisioonalle alistetun JR 69:n voimat eivät enää riittäneet palauttamaan etulinjaa vastahyökkäyksin takaisin suomalaisjoukoille. Kollaanjoen varsinaisen rintamalinjan pohjoispuolella neuvostojoukot olivat jälkimmäisenä päivänä päässeet etenemään noin viisi kilometriä suomalaisten selustaan. Ne olivat kuitenkin jääneet noin kymmenen kilometrin päähän Loimolaan johtavista maantie- ja rautatielinjoista.

Maaliskuun 12. päivän iltaan mennessä puna-armeijan yksiköiden oli onnistunut saavuttaa noin 0,5–1,5 kilometrin syvyinen sisäänmurto Kollaanjoen varsinaisessa rintamassa. 12. divisioonan komentaja suunnitteli jo luopumista koko linjasta. Rintamasta saatiin kuitenkin tietoja, joiden mukaan tilanne ei ollutkaan vielä kovinkaan hälyttävä. Lisäksi saatiin tieto alueelle keskitettyjen lisäjoukkojen saapumisesta taistelualueelle. Tämä sai divisioonan komentajan muuttamaan suunnitelmaansa. Divisioonan esikunta antoi seuraavan yön aikana käskyt jopa Kollaanjoen etulinjan takasinvaltaamiseen tähtäävästä vastahyökkäyksestä. Aamupäivällä 13. maaliskuuta saatiin kuitenkin tieto rauhansopimuksen solmimisesta. Annetut hyökkäyskäskyt peruttiin ja joukkojen käskettiin pitää puolustusasemat rauhan tuloon asti. Hyökkäykset pysäytettiin.

Suomalaisia kaatui Kollaalla maaliskuussa noin 1 300 sotilasta. Neuvostoliittolaisten tappioiksi arvellaan pelkästään maaliskuussa 6 700 kaatunutta, yhteensä noin 8 000.

Katso myös

• Kollaa kestää
• Kollaa ja Simo Häyhä -museo
• 1929 Kollaa
• Kollaan risti

Lähteet

• Erkki Palolampi: Kollaa kestää. WSOY, 1940.
• Sotatieteen laitos: Talvisodan historia. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1991. ISBN 951-0-17565-X.

Aiheesta muualla

• Antti Maunuksela: Taisteluita Laatokan Karjalassa talvi- ja jatkosodassa (Arkistoitu – Internet Archive)
• Talvisota 70v Näytelmä (Arkistoitu – Internet Archive)