Koirankynnen leikkaaja
Koirankynnen leikkaaja on Veikko Huovisen kirjoittama, 1940-luvun loppupuolelle sijoittuva romaani, joka on julkaistu vuonna 1980. Markku Pölönen ohjasi kirjan pohjalta samannimisen elokuvan vuonna 2004.
| Koirankynnen leikkaaja | |
|---|---|
 |
|
| Kirjailija | Veikko Huovinen |
| Kieli | suomi |
| Genre | psykologinen romaani, eräkirjallisuus |
| Julkaistu | 1980 |
| ISBN | 951-1-05939-4 |
| Edeltävä | Lentsu |
| Seuraava | Ympäristöministeri |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Kirjan päähenkilö on sotainvalidi, jatkosodassa vaikeasti päähän haavoittunut Mertsi Vepsäläinen, joka työskentelee viinaan menevän kirvesmies Ville Kuosmasen apuna korjaamassa Pohjois-Karjalan ja Kainuun rajamailla sijaitsevaa kansakoulua. Mertsin vanhemmat ovat kuolleet ja hänen molemmat veljensä ovat kaatuneet sodassa, eikä hänellä ole tiedossa ketään sukulaista satojen kilometrien säteellä. Päävamma on tehnyt Mertsistä itsestään avuttoman; hän on "orpo kuin hangelle pudonnut siipirikko lintu".[1]
Eräänä iltana Ville kertoo viinaa naukkailtuaan tarinoita mainiosta pystykorvakoirastaan Sakesta, ja Mertsi on tästä kovin innoissaan. Koiran takakäpälien kannukset kasvavat niin, että ne vaativat aika ajoin leikkausta, jotta koira ei loukkaisi käpäliään. Ville antaa piloillaan Mertsille luvan lähteä leikkaamaan näitä kannuksia. Mertsi ei huomaa Villen pitävän häntä narrina, vaan ottaa asian todesta ja lähtee salaa vaellukselle kohti Villen kotipaikkaa.[2]
Mertsi tapaa matkalla vanhan ystävänsä, joka pelasti hänen henkensä jatkosodassa. Mertsi valehtelee, että hän on menossa metsätyöalueelle eli savottaan, jossa on pulaa hakkuumiehistä. Ystävällä on samat aikeet, ja yhdessä he menevät savottaan ja ilmoittautuvat työnjohtajalle. Jo ensisilmäyksellä työnjohtaja toteaa, ettei Mertsistä ole hakkuumieheksi, ja niinpä hänet määrätään apurin töihin. Eräänä päivänä hän lähtee Kainuuseen leikkaamaan koirankynnet. Kun hän on leikkaamassa koirankynsiä, Sakke-koira puree Mertsiä. Hetkeä myöhemmin Ville Kuosmanen saapuu kotiinsa ja huomaa verisen siteen Mertsin kädessä. Ville toruu Mertsiä siitä, ettei tämä malttanut odottaa hänen paluutaan, jolloin olisi yhdessä voitu leikata koiran kannukset. Tämän jälkeen Mertsi palaa savotalle, jossa hänelle alkaa nousta kuume. Mertsin työtoverit, jotka toteavat hänellä verenmyrkytyksen, toimittavat hänet sairaalaan, ja siihen kirja päättyy.
Romaanin sivuilta heijastuu sotien jälkeinen pula-aika, jota leimasi myös suuri sotakorvausurakka Neuvostoliitolle:
»Ja kilisevän kylmässä säässä, lumen ja huurteen joukossa työskenteli pieni Suomen kansa hammasta purren ja lihaksiaan jännitellen. Oli maksettava raskas korvaus siitä, että oltiin vielä hengissä ja että oli jouduttu mukaan suurten kansojen selkkauksiin. Saha sihisi ja kirves hakkasi, pokara iski ja raudoitettu reenjalas rääkyi, ja karvalakkien alla kuuraisten partojen takana eli haaveita ja päämääriä. Kunhan saadaan ne korvaukset maksetuiksi, niin sen jälkeen kai saadaan itsekin jotain. Että tulisi aika, jolloin kaupasta saisi vapaasti kahvia ja makkaraa. Että tulisi aika, jolloin voisi ostaa vaatetta ja oikeita nahkakenkiä, oikeita kumisaappaita ja kunnon tupakkaa. Tulisipa vielä aika, jolloin termospullossa tuoksuisi vahva kahvi ja leivälle saisi nostaa kelpo voinokareen...»
([3])