Tämä artikkeli käsittelee kreikkalaisen mytologian hahmoa. Asteroidista kertoo artikkeli 73 Klytia.

Klytie (m.kreik. Κλυτίε, "tunnettu") tai Klytia (m.kreik. Κλυτία) oli kreikkalaisessa mytologiassa Okeanoksen ja Tethyksen tytär, okeanidi[1].

Klytie, Joseph Lescorné'n patsas vuodelta 1848.

Klytie oli Apollonin rakastettu, jonka tämä kuitenkin hylkäsi Leukothoen, persialaisen prinsessan, vuoksi. Vihoissaan ja katkerana kohtelustaan Klytie kertoi Leukothoen isälle, kuningas Orkhamokselle, tämän tyttären suhteesta. Suuttuneena siitä, että hänen tyttärensä oli menettänyt neitsyytensä, Orkhamos antoi haudata tämän elävältä hiekkaan.

Klytie oli toivonut, että raivaamalla Apollonin uuden ihastuksen pois tieltä, hän saisi rakkaansa takaisin, mutta Leukothoen kuolema vain kovetti Apollonin sydämen. Niin hän istui paljaalla maalla surien rakkaansa menetystä yhdeksän päivää ja yötä; hän ei syönyt tai juonut mitään vaan tuijotti vain aurinkoon – Apollon kun tunnettiin myös auringon jumalana. Surusta kuihtuen hänen jalkansa juurtuivat maahan, ja hänen värinsä vaihtui helmenvalkoiseksi ja violetiksi muuttaen hänet lopulta heliotroopiksi, kukaksi, joka nimensä mukaisesti kääntyy aurinkoa kohden.[2]

Vaikka auringonkukka yleisesti liitetäänkiin Klytieen heliotroopin sijaan, tämä lajike saapui Eurooppaan vasta 1530-luvulla Amerikasta ja oli tuntematon antiikin Kreikassa.

Lähteet muokkaa

  1. Hesiodos: Theogionia (Jumalten synty) 346–370 (engl. käännös).
  2. Ovidius: Muodonmuutoksia iv.190–284 (engl. käännös).