Klemetti (etunimi)

etunimi

Klemetti on suomalainen miehen etunimi. Se on muunnelma Klemens-nimestä, joka on ollut muun muassa useilla paaveilla.

Klemetti
Nimipäivä  
– suomenkielinen 23. marraskuuta vuoteen 1994 asti.
– ruotsinkielinen
– ortodoksinen 23. tammikuuta
Muunnelmia
Vastineita eri kielissä Clement, Klemens
Nimen alkuperä Clemens

Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan vuoden 2019 loppuun mennessä nimen on saanut Suomessa alle 67 ihmistä[1]. Useiden muiden vanhojen etunimien tapaan Klemetti esiintyy Suomessa myös sukunimenä. Marraskuussa 2020 se oli sukunimenä 1266 suomalaisella[1].

Klemetin nimipäivä oli Suomessa vuoteen 1994 saakka 23. marraskuuta, Pyhän Klemensin eli varhaiskristillisen paavi Klemens I:n muistopäivänä. Vuonna 1995 tämä harvinaiseksi jäänyt nimi kuitenkin poistettiin almanakasta, jolloin tälle päivälle otettiin Ismo.

Tunnettuja Klemettejä muokkaa

Nimi ja sen muunnelmat sukunimissä muokkaa

Nimi Klemetti esiintyy myös suomenkielisenä sukunimenä. Muita etunimestä Klemetti tai Klemens johtuvia suomenkielisiä sukunimiä ovat muiden muassa Klemettilä, Klemelä, Klemola ja Kleemola.

Lähteet muokkaa

  1. a b Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirsato. Viitattu 23.11.2020.
Tämä etunimiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.