Kirsi

naisen etunimi

Kirsi on suomalainen naisen etunimi, joka esiintyy myös melko harvinaisena sukunimenä[1]. Kirsin nimipäivää vietetään 24. heinäkuuta. Nimi otettiin suomenkieliseen nimipäiväkalenteriin vuonna 1973.[2] Vuoden 2019 loppuun mennessä nimi Kirsi on annettu noin 23 040 henkilölle, joista yli puolet on 1960- ja 1970-luvuilla syntyneitä.[3]

Kirsi
Nimipäivä  
– suomenkielinen 24. heinäkuuta
– ruotsinkielinen
– ortodoksinen 24. heinäkuuta
Muunnelmia
Vastineita eri kielissä
Nimen alkuperä Kristiina, Kirsti tai kirsimarja, kirsikka

Nimen alkuperä muokkaa

Nimenä Kirsi voi juontua monelta suunnalta. Se on yleinen lyhentymä Kristiinasta ja sitä voidaan käyttää myös samasta kannasta juontuvan Kirstin lempinimenä. Toisaalta nimi assosioituu vahvasti kirsikkaan eli "kirsimarjaan", joten Kirsi voi olla myös Kirsikka-nimen lyhentymä. Nimipäiväkalenterissa Kirsiä, Kirstiä ja Kristiinaa juhlistetaan samana päivänä.[2]

Varsinkin länsi- ja kaakkoismurteissa kirsi merkitsee routaa eli jäätynyttä maan pintaa. Joillakin läntisillä alueilla kirsi merkitsee keväistä kovaa hankea, jonka päällä voi kävellä. Idässä kirreksi kutsutaan myös suojalunta.

  • Erisnimenä nimi taipuu Kirsi–Kirsin–Kirsiä–Kirsit–Kirsien–Kirsejä,
  • mutta yleisnimenä kirsi–kirren–kirttä–kirret–kirsien–kirsiä.

Sukunimenä Kirsin perustana on laihialainen 1700-luvun alussa perustettu Kirsin talo. Sen nimeämisen taustalla on epäilty olevan kirsimarja (ruots. kirsebär) tai ruotusotaväen keskuudesta tunnettu lisänimi Girs.[1]

Tunnettuja Kirsejä muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b Mikkonen, Pirjo & Paikkala, Sirkka: Suomalaiset sukunimet, s. 202. Weilin+Göös, 1993. ISBN 951-35-5566-6.
  2. a b Vilkuna, Kustaa: Etunimet, s. 149–150. Helsinki: Otava, 1976. ISBN 951-1-04127-4.
  3. Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 24.7.2020.

Aiheesta muualla muokkaa