Kirjastolehti

suomalainen kirjastoalan ammattilehti

Kirjastolehti on Suomen kirjastoseuran julkaisema yleisten kirjastojen ammattilehti ja kirjastojen asiakaslehti. Se on suunnattu alan ammattilaisille, päättäjille ja kirjaston asiakkaille. Lehti ilmestyy viisi kertaa vuodessa, suppeampi asiakaslehti neljä kertaa vuodessa.[1]

Artikkelit käsittelevät muun muassa kirjaston palveluita, kirjallisuutta, kulttuuria ja yhteiskunnallisia ilmiöitä, jotka liittyvät myös kirjastoon. Lehti on aatteellisesti sitoutumaton ja antaa kirjastojen tapaan tilaa erilaisille näkemyksille ja aatteille.

Lehti on vapaasti tilattavissa. Kirjastot hankkivat sitä kokoelmiinsa ja jaettavaksi sidosryhmilleen, päättäjille ja asiakkaille. Suomen kirjastoseuran jäsenet saavat lehden jäsenetuna ja lisäksi vain jäsenille tarkoitetun ammatillisen vuosijulkaisun.

Historiaa muokkaa

Kansanvalistusseura perusti Kirjastolehden ajamaan kansankirjastoasiaa, herättämään lukuhaluja ja kokoamaan tietoa kirjastoista, mm. tilastoja. Ensimmäinen numero ilmestyi helmikuussa 1908. Suomen kirjastoseura perustettiin vuonna 1910 sortovuosien uhatessa kirjastotoimintaa ja Kirjastolehti siirrettiin sen julkaistavaksi. Tavoitteena oli koota alan rivit puolustamaan kirjastoa, kertoa saavutuksista ja edistää ammattitaitoa. Taloudellisten ongelmien takia lehti jouduttiin pian yhdistämään Kansanvalistuslehteen. Se ilmestyi Kansanvalistus ja Kirjastolehti –nimellä vuodet 1921–1947. Seurat julkaisivat sitä yhdessä. Vähitellen Kansanvalistus ja Kirjastolehden tilaajista suurin osa alkoi olla kirjastoalalta, mikä johti siihen, että Kirjastolehti alkoi 1948 ilmestyä jälleen itsenäisenä Suomen kirjastoseuran julkaisuna.lähde?

Kirjastolehti verkossa muokkaa

Vuonna 1997 Kirjastolehti avasi ensimmäisten joukossa verkkosivut, joilla oli myös toimituksellista aineistoa: keskustelupalsta, uutisia, Tapahtumakalenteri ja työpaikkailmoituksia. Vähitellen lehden nopeatempoisin aineisto siirtyi kokonaan verkkosivuille. Verkkolehden julkaisutekniikkaa uudistui vuonna 2004 mahdollistaen vuorovaikutteisuuden. Samalla seuran jäsenet saivat omat suljetut sivunsa ja haettavan arkiston ja paperiset jäsensivut voitiin lopettaa.lähde?

Kirjastonäkökulma paremmin esiin muokkaa

Vuodesta 2011 Kirjastolehden sisältö on jaettu selkeästi ammatti- ja asiakassivuihin. Kirjastot voivat tilata pelkkää asiakaslehteä jaettavaksi asiakkailleen. Siitä on muodostumassa valtakunnallinen kirjastojen, lukemisen, kulttuurin ja tiedon käytön yleistajuinen foorumi, jossa kirjastot ja niiden asiakkaat saavat äänensä kuuluviin.lähde?

Kirjastoalan tiedotus on varsin hajallaan kunnissa. Siksi Kirjastolehti ja kirjastojen yhteinen palvelu kirjastot.fi ja sen verkkotelevisio Kirjastokaista aloittivat toimituksellisen yhteistyön vuonna 2011. Tavoitteena on parantaa alan yleistä näkyvyyttä keskittämällä voimia vaihtamalla aineistoa ja sopimalla yhteisistä teemoista ja työnjaosta. Opetusministeriö on tukenut yhteistyötä.lähde?

Laajuus muokkaa

Aluksi lehti ilmestyi kuusi kertaa vuodessa, vuosikerrassa oli alle 200 sivua ja levikki alle 2 000 kpl. Toistaiseksi laajimmillaan lehti oli 1987, jolloin se ilmestyi 11 kertaa vuodessa, sivuja oli 660 ja levikki yli 8 000 kpl. Vuonna 2011 verkkosivustossa käytiin 85 000 kertaa. Nykyään lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja lisäksi Kirjastoseuran jäsenet saavat vuoden lopussa kirjastoammattilaisille suunnatun Vuosijulkaisun. Lehdessä on yhteensä 48–56 sivua.lähde?

Päätoimittajat muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Mikä on Kirjastolehti? Suomen kirjastoseura. Viitattu 24.6.2023.

Aiheesta muualla muokkaa