Kim Bodnia

tanskalainen näyttelijä

Kim Bodnia (s. 12. huhtikuuta 1965 Frederiksberg) on tanskalainen näyttelijä, joka aloitti uransa 1990-luvun alussa ja on siitä lähtien esiintynyt teatterissa, elokuvissa ja televisiossa.

Kim Bodnia, 2012.

Bodnia opiskeli näyttelijäntyötä Tanskassa Valtion Teatterikoulussa vuosina 1981–1991. Hänen uransa alkoi teatterissa, ja valkokankaalla hänen läpimurtonaan voidaan pitää Robert-palkittua sivuroolia Ole Bornedalin elokuvassa Yövartija (1994), jota seurasivat roolit Nicolas Winding Refnin elokuvissa Pusher (1996) ja Bleeder (1999). Vuosituhannen vaihteessa alkoi yhteistyö ohjaaja Lasse Spang Olsenin kanssa (muun muassa Vanhat miehet uusissa autoissa) ja vuonna 2010 Susanne Bierin kanssa (muun muassa Kosto). Suosittuihin rooleihin on kuulunut myös toinen pääosa ruotsalais-tanskalaisessa televisiosarjassa Silta (2011–2013). Vuonna 2018 hänet nähtiin Paavo Westerbergin elokuvassa Viulisti.

Bodnian ensimmäinen puoliso oli näyttelijä Lotte Merete Andersen ja toinen puoliso on Rikke Louise Andersson.

Aiheesta muualla muokkaa