Wikipedia

Kilimanjaro

vuori Afrikassa

Kilimanjaro[3] (vanh. Kilimandžaro[4]) on vuori Koillis-Tansaniassa Kenian rajan tuntumassa. Sen korkein huippu on 5 895 metriä ja se on Afrikan korkein vuori. Kilimanjaro koostuu kolmesta tulivuoresta, joista vain yhdellä on enää vulkaanista toimintaa. Loivalle vuorelle on suhteellisen helppo kiivetä, ja se onkin suosittu kiipeilykohde.

Kilimanjaro

Kibo-vuoren huippu Kilimanjarolla

Tyyppi
Sijainti
Korkeus merenpinnasta
5 895 m
Prominenssi
5 885 m [1]
Suojelualue
Ikä
Ensimmäinen nousu huipulle
Helpoin reitti
Marangu [2]
Kartta
Koordinaatit

muokkaa - muokkaa wikitekstiä - muokkaa WikidataaTietolaatikon dokumentaatio

Nimi muokkaa

Kilimanjaron nimen alkuperää ja merkitystä ei tunneta. Vuoren alapuolella asuvien chaggojen kielessä on sanat kilelema ja njaare, jotka yhdistämällä saadaan sana, joka tarkoittaa ”mahdoton linnulle”. Chaggoilla ei kuitenkaan ole omaa nimeä Kilimanjarolle, vaan he käsittävät sen kahtena vuorena, joille on kummallekin oma nimensä. Nimen on myös arveltu tulleen Tansanian pääkielestä swahilista, jossa kilima tarkoittaa ’kukkulaa’.[5]

Vuoret ja huiput muokkaa

 
Kilimanjaron korkein huippu Uhuru Peak
 
Kilimanjaron kolme vuorta: keskellä Kibo, oikealla Mawenzi ja vasemmalla Shira. Kuvassa näkyvät myös Kilimanjaron asutusalueiden rajat ja kansat, joista suurilukuisin ovat chaggat. Oikeassa yläkulmassa Kilimanjaron sijainti Tansanian kartalla.

Kilimanjaro on muodostunut kolmesta tulivuoresta, Kibosta (5 895 m), Mawenzista (5 149 m) ja Shirasta (3 962 m).[6] Kilimanjaron suurin leveys on 40 kilometriä.[7]

Kibolla on kolme samankeskistä kraatteria, ja se on Kilimanjaron vuorista ainoa, jolla on pysyvä lumipeite.[6] Kibo ei ole sammunut tulivuori vaan nukkuva: sen kraatteri on yhä kuuma, ja siitä nousee rikkihöyryjä.[7] Kibon korkein huippu on Uhuru Peak. Se sai nykyisen nimensä vuonna 1961 Tansanian itsenäistyttyä; uhuru merkitsee swahilin kielessä vapautta.[8] Huippu nousee 4 877 metriä ympäröivää tasankoa korkeammalle,[9] ja se on Afrikan korkein kohta.[1]

Mawenzin rinteet ovat jyrkät ja rotkoiset, ja sillä on monta huippua. Shiran huippu on kulunut harjanne, joka on jäänne sen kraatterin eteläisestä ja läntisestä reunasta.[6]

Vuoren yli 2 700 metriä merenpinnasta olevat alueet muodostavat Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluvan Kilimanjaron kansallispuiston.[9]

Kilimanjaron lähiseudut eivät ole erityisen vuoristoisia, ja sitä lähin vuori on 60 kilometrin päässä lounaassa sijaitseva Meru.[10] Koska Kilimanjaro on matalahkojen tasankojen ympäröimä korkea ja yksinäinen vuori, näköala sen huipulta on luultavasti laajin koko maapallolla.[11][12]

Geologinen historia muokkaa

Kilimanjaro syntyi noin 750 000 vuotta sitten Itä-Afrikan hautavajoaman sivuhalkeaman laavapurkauksissa. Maankuori nousi purkauksien seurauksena ylöspäin ja muodosti Shira-tulivuoren. Shiran purkaus loppui 500 000 vuotta sitten, ja sen huippu romahti suureksi kalderaksi. Pian Shiran sammumisen jälkeen muodostui Mawenzi-tulivuori, ja 460 000 vuotta sitten suuressa purkauksessa Kibo-tulivuori. Kibo kasvoi lisää korkeutta vielä uusissa purkauksissa. Kilimanjarolle tunnusomainen kiiltävä musta kivi, obsidiaani, syntyi 100 000 vuotta sitten suuressa Kibon purkauksessa. Myöhemmin vuorelle on syntynyt lisää pienempiä sivukartioita. Uusin muodostelma on 200 vuotta sitten syntynyt tuhkan reunustama kartionmuotoinen kuoppa Kibo-vuoren Reusch-kraatterissa.[7]

Ilmasto muokkaa

Kilimanjarolla on kaksi sadekautta, keväällä ja talvella. Kaakkoinen pasaatituuli tuo maalis–toukokuussa runsaasti sadetta etenkin vuorten etelärinteille, joiden kasvillisuus on siksi vehreämpää kuin pohjoisrinteiden. Touko–lokakuun ajan vuorille puhaltaa kuiva koillistuuli, joka estää vuorten etelärinteillä etelän monsuunisateita yleensä nousemasta 3 000 metrin yläpuolelle. Marras–helmikuussa vuorilla puhaltaa koillinen monsuunituuli, joka tuo jonkin verran sateita pohjoisrinteille.[13]

Luonto ja ympäristö muokkaa

Kilimanjaron rinteet voidaan jakaa viiteen vyöhykkeeseen. Alimmilla osilla 800–1 200 metrin korkeudessa on alun perin ollut savanniluontoa, mutta se on korvautunut asutuksella ja viljelyksellä. Ilmasto on kuuma ja trooppinen, ja sadekausi ja kuiva kausi vaihtelevat vuoden aikana. Vuoristometsävyöhyke sijaitsee 1 900–2 900 metrin välissä. Se on tiheää ja runsaskasvuista metsää. Päivisin lämpötila on 18–24 astetta, ja etelärinteillä sataa peräti 2 000 millimetriä vuodessa. Kanervanummi sijaitsee 2 900–4 000 metrin korkeudessa. Vyöhyke on matalakasvuista pensas- ja nummimaata. Päivälämpötila on 10–18 astetta, ja öisin on usein pakkasta. Sadetta saadaan 500–1 300 millimetriä vuodessa. Paljakka on 4 000–5 000 metrin korkeudessa. Se on vähäkasvista tai kasvitonta autiomaata, jossa päivälämpötila on päivisin alle 10 astetta ja yöllä aina pakkasen puolella. Sadetta tulee 250 millimetriä vuodessa vetenä tai lumena. Huippuvyöhykkeellä viiden kilometrin yläpuolella on laavakivikkoa ja tuhkaa, kaikkein ylimpänä paikoin jäätiköitä. Päivisin lämpötila on hiukan nollan yläpuolella, öisin pakkanen voi olla kireääkin. Hyvin harvat sateet tulevat Kilimanjaron huipulla lumena.[14]

Kilimanjaron korkeimman huipun Kibon jäätikkö on runsaan neliökilometrin laajuinen. Sen vanhimmat kerrokset muodostuivat 11 700 vuotta sitten.[15] Vuoren jääpeitteestä on kadonnut 82 prosenttia vuoden 1912 jälkeen, ja sulaminen jatkuu yhä. Sulamisvesien sekä metsien vähenemisestä seurannut jokien kuivuminen on vaikuttanut alempana sijaitseviin metsiin ja maanviljelyyn.[9] Jään sulamisen on arvioitu johtuvan ilman lämpenemisestä alueella.[16]

Kilimanjaron kasvillisuus on monipuolista, mikä johtuu vuoren korkeudesta sekä sen sijainnista päiväntasaajan ja Intian valtameren läheisyydessä.[17] Vuorella esiintyy 2 500 kasvilajia, joista puulajeja 130.[9]

 
Valkoniskakorppeja Kilimanjarolla

Kilimanjarolla elää vain vähän eläimiä ja niitä näkee harvoin, sillä eläimet ovat väistyneet ihmisten tieltä. Eniten lajeja on alavalla metsävyöhykkeellä.[18] Koko vuorella metsävyöhykkeineen esiintyy 140 nisäkäslajia, joista 7 on kädellisiä, 25 petoeläimiä, 25 antilooppeja ja 24 lepakkoja.[9]

Nelijuovahiiri ja puissa elävät sinimarakatti sekä gueretsa ovat yleisiä. Metsissä elää myös pensassika, ja hyvin harvoin saattaa näkyä oliivipaviaaneja, sivettejä, leopardeja, mangusteja, servaaleja, mesimäyriä, piikkisikoja ja muurahaiskarhuja.[18] 2 800 metrin yläpuolella esiintyy nelijuovahiiren lisäksi muutama muukin jyrsijälaji. Leijona saattaa käydä Shiran ylätasangolla asti. Kibon huipulla 5 500 metrin korkeudessa elää hämähäkkilaji, joka asustaa maan alla ja syö luultavasti alueelle eksyneitä kärpäsiä.[18]

Kilimanjaron alarinteiden metsissä elää runsaasti lintuja, jotka käyvät metsästämässä paljailla ylärinteillä. Näkyvimpiä suurehkoja lintuja ovat kenianturako, hopeasarvinokka ja täplähiiro. Ylempänä eläviä lajeja ovat muun muassa valkoniskakorppi, kenianvuoritasku, alppikiitäjä, pitkäpyrstömedestäjä ja viiruhemppo. Kaikkein ylimmillä rinteillä liihottavat vuorihiirihaukka, afrikanhiirihaukka, keisarijalokotka ja partakorppikotka.[18]

Kiipeily muokkaa

Historiaa muokkaa

Kilimanjaron näki ensimmäisenä eurooppalaisena saksalainen tutkimusmatkailja Johannes Rebmann toukokuussa 1848. Seuraavan vuoden huhtikuussa hän kiipesi vuoren alarinteille, mutta ei saavuttanut lumirajaa.[19]

Ensimmäinen vakavasti otettava yritys vuoren valloittamiseksi tehtiin vuonna 1861, kun hannoverilainen paroni Karl Klaus von der Decken ja englantilainen geologi Richard Thornton selvisivät huonossa säässä 2 460 metrin korkeuteen. Epäonnistumisestaan huolimatta retkikunta sai kerättyä uutta tietoa vuoren korkeudesta, maantieteestä ja historiasta. Seuraavana vuonna von der Decken kiipesi 4 260 metrin korkeuteen. Lontoolaissyntyinen Charles New teki vuonna 1871 kaksi turhaa yritystä kiivetä huipulle. Kaksi vuotta myöhemmin hänet ryöstettiin vuoren juurella hänen valmistautuessaan uuteen yritykseen.[20] Vuonna 1887 itävaltalais-unkarilainen kreivi Sámuel Teleki teki seuraavan merkittävän valloitusyrityksen Kilimanjarolle, ja hänen jälkeensä myös yhdysvaltalainen Abbott ja saksalainen Otto Ehlers pyrkivät huipulle siinä onnistumatta.[21]

Ensimmäisinä Uhuru Peakille kiipesivät tiettävästi saksalainen geologi Hans Meyer ja itävaltalainen Ludwig Purtscheller 6. lokakuuta 1889.[21] Meyer oli tehnyt ensimmäisen valloitusyrityksensä vuonna 1887 ja nousi 5 400 metriin saakka. Seuraavana vuonna hän yritti uudelleen, mutta joutui paikallisen arabikapinan pyörteissä vangiksi lunnaita vastaan. Kolmannella yrittämällä Meyer onnistui. Hän pystytti reitin varrelle leirejä, joille hän saattoi vetäytyä epäonnistuneiden huipulle nousujen jälkeen joutumatta palaamaan vuoren juurelle asti. Hänellä oli mukanaan myös suuri seurue, johon kuuluneen itävaltalaisen Ludwig Purtschellerin kanssa Meyer nousi huipulle asti. Retkeä vaikeuttivat joidenkin kantajien luopuminen, selkeän polun puuttuminen, norsuille kaivetut ansat ja Moshin heimopäällikkö. 1800-luvulla Kilimanjarolla oli myös huomattavasti enemmän lunta kuin nykyisin. Meyer joutui lisäksi kävelemään seurueineen vuorelle 14 päivän matkan Mombasasta.[21] Meyerin jälkeen Uhurulle kiivettiin seuraavan kerran vasta vuonna 1909. Mawenzin valloittivat 29. heinäkuuta 1912 Edward Oehler ja Fritz Klute.[22]

Pastori ja lähetyssaarnaaja O. E. Närhi kiipesi ensimmäisenä suomalaisena Kilimanjaron huipulle vuonna 1928 yhdessä professori Reuschin kanssa. [23]

Nykyisin muokkaa

 
Lava Toweria kohti patikoivia kiipeilijöitä vuonna 2009

Vuonna 1932 vuorelle rakennettiin Kibo Hut -mökki helpottamaan kiipeilijöiden matkantekoa. Sen myötä kiipeilijöiden määrä alkoi kasvaa, ja nykyisin vuorella käy vuosittain 35 000 turistia. Vaikka turismi on alueelle tärkeä tulonlähde, kiipeily rasittaa vuorta ja häiritsee eläimiä.[8]

Kibon rinteet ovat loivia, ja sen huipulle on siksi melko helppo kiivetä. 4 000 metrin korkeuteen johtaa seitsemän polkua, ja siitä ylöspäin huipulle asti kolme.[6] Suosituin reitti on Marangu. Haastavampi reitti on jäisen Breach Wallin kautta.[1]

Huipulle kiipeämisen nopeusennätys on espanjalaisella Kílian Jornetilla. Hän juoksi vuonna 2010 huipulle ajassa 5.23.50. Samalla hän rikkoi edestakaisen kiipeämisen ennätyksen ajalla 6.29 tuntia. Huipulle yksin omat varusteet kantaen kiipeämisen ja laskeutumisen nopeusennätys on tansanialaisen Simon Mtuyn hallussa. Hän kiipesi vuonna 2006 Umbwe Gatesta huipulle ja takaisin 9.19 tunnissa. Vanhin vuorelle kiivennyt on ollut 85-vuotias.[24]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Marttila, Olli: Savannimaa: Tansanian kansallispuistot. Pitlane, 2018. ISBN 9789526911403.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b c Kilimanjaro, Tanzania Peakbagger.com. Viitattu 22.11.2013.
  2. ↑ Kilimanjaro by the Marangu Route EWPnet. Viitattu 3. joulukuuta 2006. (englanniksi)
  3. ↑ Hakulinen Kerkko, Paikkala Sirkka: ”Taulukko 1”, Pariisista Papukaijannokkaan, s. 94. Eksonyymit (suomenkieliset nimet). Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2013. 978-952-5446-80-7.
  4. ↑ Vierasnimikirja – Vierasperäisten nimien kirjoittaminen jkorpela.fi. Viitattu 26.1.2024.
  5. ↑ Why is it called ‘Kilimanjaro’? Climb Mount Kilimanjaro. Arkistoitu 22.10.2013. Viitattu 21.11.2013.
  6. ↑ a b c d What does Kilimanjaro look like? Climb Mount Kilimanjaro. Arkistoitu 22.10.2013. Viitattu 21.11.2013.
  7. ↑ a b c Kilimanjaro geology Climb Mount Kilimanjaro. Arkistoitu 22.10.2013. Viitattu 20.11.2013.
  8. ↑ a b History of Kilimanjaro: Kilimanjaro today Climb Mount Kilimanjaro. Arkistoitu 22.10.2013. Viitattu 21.11.2013.
  9. ↑ a b c d e Kilimanjaro National Park UNESCO. Viitattu 22.9.2007.
  10. ↑ Where is Kilimanjaro? Climb Mount Kilimanjaro. Arkistoitu 22.10.2013. Viitattu 20.11.2013.
  11. ↑ Mt. Diablo viewshead area – the doubtful claim Michigan State University. Viitattu 9.4.2014.
  12. ↑ Mt. Diablo West Coast Peaks. Viitattu 9.4.2014.
  13. ↑ Weather on Kilimanjaro Climb Mount Kilimanjaro. Arkistoitu 22.10.2013. Viitattu 21.11.2013.
  14. ↑ Marttila 2018, s. 170.
  15. ↑ Marttila 2018, s. 161.
  16. ↑ L. G. Thompson, H. H. Brecher, E. Mosley-Thompson, D. R. Hardy, B. G. Mark: Glacier loss on Kilimanjaro continues unabated 22.9.2009. PNAS. Arkistoitu 8.2.2021. Viitattu 22.11.2013.
  17. ↑ Kilimanjaro flora Climb Mount Kilimanjaro. Arkistoitu 14.11.2013. Viitattu 20.11.2013.
  18. ↑ a b c d Wildlife of Kilimanjaro Climb Mount Kilimanjaro. Arkistoitu 22.10.2013. Viitattu 20.11.2013.
  19. ↑ History of Kilimanjaro: Rebmann’s journey and the discovery of snow Climb Mount Kilimanjaro Ltd. Viitattu 27.1.2018.
  20. ↑ History of Kilimanjaro: First attempts at the summit Climb Mount Kilimanjaro. Arkistoitu 15.11.2013. Viitattu 22.11.2013.
  21. ↑ a b c History of Kilimanjaro: The conquest of Kilimanjaro Climb Mount Kilimanjaro. Arkistoitu 15.11.2013. Viitattu 21.11.2013.
  22. ↑ History of Kilimanjaro: After Meyer Climb Mount Kilimanjaro. Arkistoitu 14.11.2013. Viitattu 22.11.2013.
  23. ↑ O. E. Närhi : Kahdestoista oli suomalainen. Suomalaisen miehen retki Kilimanjaron huipulle, Suomen Kuvalehti, 29.09.1928, nro 40, s. 20, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  24. ↑ Kilimanjaro records Climb Mount Kilimanjaro. Arkistoitu 22.10.2013. Viitattu 21.11.2013.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kilimanjaro&oldid=22141340”