Kiharakarvainennoutaja

Kiharakarvainen noutaja (engl. Curly Coated Retriever) on älykäs ja ystävällinen englantilainen koirarotu. Se on noutajista kookkain.

Kiharakarvainen noutaja
Avaintiedot
Alkuperämaa	Englanti,  Iso-Britannia
Määrä	Suomessa rekisteröity 1 526
Rodun syntyaika	1800-luku
Alkuperäinen käyttö	vesilintujen noutaminen
Nykyinen käyttö	seurakoira, vesilintujen noutaminen
Elinikä	9–12 vuotta
Muita nimityksiä	kihara, Curly Coated Retriever, CCR, Curly, retriever à poil boucle, cobrador de pelo rizado, kiharakarvaline retriiver
FCI-luokitus	ryhmä 8 Noutajat, ylösajavat koirat ja vesikoirat alaryhmä 1 Noutajat #110
Ulkonäkö
Säkäkorkeus	ihannekorkeus: narttu 64 cm, uros 69 cm
Väritys	musta, ruskea
Infobox OK

Ulkonäkö

Kiharakarvainen noutaja on melko kookas noutaja, joka on helppo tunnistaa tiukasta, kehoa peittävästä karvamassasta. Se on aktiivinen, rehti ja lihaksikas rotu. Vaikka rotu onkin sukua muille suositummille noutajaroduille, on kiharakarvainen rakenteeltaan sekä luonteeltaan erilainen.

Turkki on tämän rodun tavaramerkki. Turkin pitäisi olla täynnä pieniä kiharoita, jotka ovat lähellä nahkaa. Kasvattajat pyrkivät tiukkoihin, huoliteltuihin, yksittäisiin kiharoihin. Turkki on melko tiukka, jotta se pystyisi suojaamaan koiraa kylmältä säältä ja karhunvatukkapensailta. Ainoat kohdat, jotka eivät ole tiukkojen kiharoiden peitossa, ovat otsa, kasvot ja jalat. Niissä karvan täytyy olla lyhyt, tasainen ja suora. Löysät kiharat ovat hyväksyttäviä korvissa. Rodulla ei pitäisi olla turkin sisäkerrosta. Kaljuja paikkoja saattaa olla kasvavilla pennuilla, joiden turkki muuttuu aikuisen koiran turkiksi, sekä nartuilla, jotka ovat juuri synnyttäneet.

Väritys

Ainoat hyväksyttävät värit tällä rodulla ovat musta ja maksanruskea. Satunnaiset valkoiset karvat ovat sallittuja, mutta suuremmat valkokarvaiset alueet turkissa ovat hylkäävä virhe koiranäyttelyssä. Silmien värin tulisi olla ruskea tai musta mustilla koirilla ja ruskea maksanruskeilla koirilla. Keltaiset silmät eivät ole suositeltavat. Kuonon tulisi olla musta mustilla koirilla ja ruskea maksanruskeilla koirilla.

Luonne ja käyttäytyminen

Kiharakarvainennoutaja on eläväinen koira. Se on hidas varttumaan, mikä tekee rodusta ihanteellisen aktiiviselle perheelle. Niin kauan kuin koiralla on tarpeeksi harjoitusta, se voi olla rauhallinen ja viihtyä kotiympäristössään. Kiharakarvainennoutaja on sekä hyvä harrastuskoira että rauhallinen perheenjäsen. Nämä koirat pitävät flyballista sekä agilitystä, kuten myös kaikenlaisesta ulkoilmatoiminnasta.

Rotu on jalostettu työskentelemään itsenäisemmin kuin muut noutajat. Siitä syystä rodulla on varauksellisen koiran maine tuntemattomien ihmisten seurassa. Kuitenkin kiharakarvaiset ovat luonteeltaan lojaaleja tuttuja henkilöitä kohtaan, ja ne pitävät lapsista.

Kiharakarvaisetnoutajat ovat hyvin älykkäitä, nopeita oppimaan ja rakastavat omistajansa miellyttämistä. Kouluttaminen saattaa olla joskus vaikeaa, koska ne kyllästyvät helposti toistoon. Lyhyet, hauskat harjoitukset ovat parhaita tämänrotuisen koiran koulutukseen. Kun koira on kerran oppinut kuinka jokin asia tehdään (kuten oven tai portin avaaminen), se käyttää oppimaansa taitoa aina kun siihen on koiran mielestä tilaisuus.

Kiharakarvainennoutaja voi joskus olla oikukas ja jääräpäinen. Nämä koirat tarvitsevat huolellista yksilöllistä koulutusta, koska huonon käytöksen estäminen on helpompaa kuin sen poistaminen jälkeenpäin. Kielteinen tuki saa jotkut koirat kieltäytymään käskyjen totelemisesta.

Alkuperä

Kiharakarvainennoutaja polveutuu englanninvesispanielista ja on nykyisistä englantilaisista noutajaroduista vanhin. 1800-luvun alussa englanninvesispanieli risteytettiin Kanadasta tuodun labradorinnoutajan (joka tuolloin vielä tunnettiin saintjohninkoirana) kanssa, jonka lopputuloksena syntyi nykyinen kiharakarvainennoutaja. Erään teorian mukaan myös irlanninvesispanielia olisi käytetty sen kehittämiseen, ja Desmond Morriksen mukaan hieman myöhemmin jalostukseen käytettiin epäilemättä villakoiraa, jotta karvapeitteen kiharoista saatiin tiukempia.

Rotu kehitettiin alun perin lintujen ja vesiriistan metsästykseen. Se tunnustettiin viralliseksi koiraroduksi 1860. Kiharakarvainen- ja aaltokarvainennoutaja (tunnetaan nykyisin nimellä sileäkarvainennoutaja) ovat kaksi ensimmäistä virallistettua noutajarotua.

Koiran hoito

Turkki

Koiran harjaamista vältetään, jotta tiukat, huolitellut kiharat säilyisivät. Sen sijaan turkki kammataan kuolleitten karvojen poistamiseksi ennen kylvettämistä. Kylvyn jälkeen turkki on normaalia löysempi mutta tiukkenee, varsinkin jos siihen ruiskutetaan vettä. Kiharakarvainennoutaja, jota pidetään seura- tai metsästyskoirana, ei tarvitse perusteellista sukimista, mutta turkki täytyy pitää puhtaana koiran terveyden takia. Koira kylvetetään tarvittaessa. Kuollut karva pitäisi kammata pois turkista ja varpaankynnet olisi pidettävä lyhyinä.

Koiranäyttelyissä kävijät trimmaavat turkin yleensä hännästä, korvista, mahasta ja jaloista. Turkin keritseminen ei ole hyväksyttävää. Narttukoirista lähtee karvaa eniten juoksuajan aikana (yleensä kaksi kertaa vuodessa). Runsainta karvanlähtö on keväällä, erityisesti niillä alueilla, joilla lämpötila muuttuu paljon vuodenaikojen mukaisesti.

Ruokinta

Kiharakarvainennoutaja tarvitsee korkealaatuista ruokaa. Jotkut koirat syövät kasvisten ja liharuoan sekoitusta, osa taas kuivaruokaa. Hyvä kasvattaja tai eläinlääkäri osaa neuvoa hyvän ruokavalion koiralle ottaen huomioon sen ikä, koko ja aktiivisuus.

Lähteet

• Ulla Kokko: Koirien pikkujättiläinen. WSOY 2004

Aiheesta muualla

• Rotumääritelmä (Suomen Kennelliitto, pdf)
• Kiharakerho ry
• Physical Dog Owners guide (englanniksi)