Kibera on Afrikan toiseksi suurin[2] slummi läntisessä Nairobissa, Keniassa. Arviot sen suuruudesta kuitenkin vaihtelevat eikä tarkka asukasmäärä ole tiedossa.[1] Alkujaan britit perustivat Kiberan nubialaisten sotilaiden asuinpaikaksi 1920-luvulla palkkioksi heidän palveluksistaan ensimmäisessä maailmansodassa. Nimi Kibera tulee nubialaisten kielten sanasta kibra joka tarkoittaa metsää.[3]

Kibera
Ilmakuva Kiberan slummista vuonna 2010.
Ilmakuva Kiberan slummista vuonna 2010.
Kiberan kartta johon on merkitty sen kylät.
Kiberan kartta johon on merkitty sen kylät.

Kibera

Koordinaatit: 1°18′44.28″S, 36°47′29.4″E

Valtio  Kenia
Kaupunki Nairobi
slummi 1920-luvulla
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 2,5 km²
Väkiluku (2009) virallinen 170 070 (aiemmin on esitetty arvioita 700 000–1 000 000 asukkaasta)[1]











Sijainti ja asukkaat muokkaa

Kibera sijaitsee noin viisi kilometriä lounaaseen Nairobin keskustasta. Se on kahden ja puolen neliökilometrin kokoinen.[2] Nykyisin suurin osa asukkaista on lähtöisin kenialaisista kikuju-, luo- ja luhya-heimoista. Siellä asui vuoden 2009 väestönlaskennan mukaan 170 070 asukasta. Epävirallisten arvioiden mukaan asukkaita saattaa olla yli miljoona, mikä on ilmeisestikin niin suuri määrä, että täsmällistä lukumäärää ei pystytä kertomaan. Asukkaista arvellaan olevan työttömiä on noin 50 %.[1][4] Kiberan alueella on kyliä, kuten Kianda, Soweto, Gatwekera, Kisumu Ndogo, Lindi, Laini Saba, Siranga/Undugu, Makina sekä Mashimoni.[5]

Kenian asuntoministeriö rakennuttaa Kiberan viereen kerrostaloja slummien asukkaita varten UN-Habitat-ohjelman tuella. Kuitenkin niissäkin on ongelmia, ja osa asukkaista palaa slummiin.[6]

Alueella on kuvattu useita elokuvia, kuten muun muassa Fernando Meirellesin Oscar-voittaja Uskollinen puutarhuri (The Constant Gardener) (2005).[3] Kati Juurus teki vuonna 2015 dokumenttielokuvan For Kibera!, joka kertoo slummiradion DJ-toimittajasta Boy Dallasista, joka kertoo slummin asukkaille sen uutiset.[7]

Kuvia muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b c Desgroppes, Amélie & Taupin, Sophie: Kibera: The Biggest Slum in Africa?. Les Cahiers d’Afrique de l’Est / The East African Review, 2011, nro 44, s. 23-33. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 2.2.2020. (englanniksi)
  2. a b Karanja, Muchiri: Myth shattered: Kibera numbers fail to add up Daily Nation. 3.9.2010. Viitattu 2.2.2020. (englanniksi)
  3. a b Kibera Lonely Planet. Viitattu 2.2.2020. (englanniksi)
  4. Kibera Facts & Information  Kibera.org.uk . Viitattu 2.2.2020. (englanniksi)
  5. Map Kibera Project – Maps and Statistics  Mapkiberaproject.yolasite.com/ . Viitattu 2.2.2020. (englanniksi)
  6. Higgins, Abby : Why residents of Kibera slum are rejecting new housing plans One.org . 18.4.2013 . Viitattu 2.2.2020. (englanniksi)
  7. Niemi, Marja: Ylen dokumenttielokuva For Kibera! valittu IDFA:n kilpasarjaan Yle Tiedotteet. 13.10.2015. Viitattu 2.2.2020.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kibera.
  • Juurus, Kati (ohjaaja): Dokumenttiprojekti: Kibera! Yle Areena. 26.2.2016. Viitattu 2.2.2020. Katsottavissa toistaiseksi.
  • Smedt, Johan Victor Adriaan de: The Nubis of Kibera: a social history of the Nubians and Kibera slums.. Väitöskirja. Universiteit Leiden, 2011. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.2.2020).
  • Mukeku, Joseph: Urban Slum Morphology and Socio-economic Analogies: A Case Study of Kibera Slum, Nairobi, Kenya. Urbanisation, 2018, 3. vsk, nro 1, s. 17–32. doi:10.1177/2455747118790581. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 2.2.2020. (englanniksi)
Tämä Afrikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.