Keskustelu:Rosen-terapia

Viimeisin kommentti: 8 vuotta sitten käyttäjältä 85.76.8.2

Lainaus: Siinä käsitellään jännittyneitä lihaksia pehmeästi, mutta tuntuvasti.kenen mukaan? Hoito auttaa tiedostamaan kehon lihasjännityksiä ja hengitystapaa, lisää ymmärrystä omista toiminta- ja reagointitavoista ja mahdollistaa sitä kautta muutoksen.kenen mukaan? Hoitokerta kestää noin tunnin ja käsittely tehdään hoitopöydällä. Hoidon aikana muistot ja mielikuvat voivat aktivoitua, ihminen voi tulla tietoiseksi kehossa olevista jännityksistä ja kivuista sekä omista asenteistaan.kenen mukaan?

Lainaus viittaa ei-neutraaliin tekstiin.--85.76.103.159 31. joulukuuta 2015 kello 10.15 (EET)Vastaa

Ei se nyt kuitenkaan "valtaosin" ollut lähteetön, joten malline oli harhaanjohtava. Lisäsin lähteen, ja poistin joitakin kohtia. Minä aloitin artikkelin koska ajattelin että tämä kuuluu Wikipediaan siinä kuin mikä tahansa muukin hoitomuoto. Asiallinen esittely ei haittaa ketään. --85.76.81.109 31. joulukuuta 2015 kello 10.53 (EET)Vastaa

Olen kirjoittanut tekstin, johon on lisätty nämä "kenen mukaan" -huomiot. Riittääkö siis, että lisään näiden perään lähteen, jonka jätin näiden kohdalla pois, koska lähde on sama kaikissa ja se tulee muutaman rivin päässä mainituksi. Eli kyseessä on näiden kohdalla lähde [1] Suomen Rosen-terapeutit ry, www.rosenterapia.com. Vai oliko ajatus se, että tuo ed.mainittu lähde ei riitä lähteeksi; rosenterapia.com ei ole riittävän puoluleeton lähde? Rosen-terapiasta kun on kyse, niin lähteitä ei ole helppo löytää, jos tämänkaltaisia lähteitä ei kelpuuteta. (Plaurial (keskustelu) 3. tammikuuta 2016 kello 17.16 (EET))Vastaa

MInusta se on nyt hyvä, kun siirsin lähteen oikeaan kohtaan. Sinäänsä jos löytyisi jotain riippumattomia lähteitä, se olisi kyllä hyvä. --85.76.8.2 3. tammikuuta 2016 kello 17.34 (EET)Vastaa
Palaa sivulle ”Rosen-terapia”.