Keskustelu:Kauhuelokuva

Viimeisin kommentti: 13 vuotta sitten käyttäjältä Bluto aiheessa Arkistoitu vertaisarviointi

Arkistoitu vertaisarviointi muokkaa

  Tämä osio on arkisto. Älä muokkaa tätä osiota.

Tällaista artikkelia olen kehittänyt hetken aikaan. Nyt on pakko ruveta saamaan myös mielipiteitä. Tarkoituksena on kirjoittaa vielä osio kauhuelokuvan tutkimuksesta (elokuvateoria). Mitä muuta aiheesta puuttuu? Mitä epäselvää tai korjattavaa? Punaisia linkkejä on suhteellisen runsaasti vielä, mutta niitä kirjoittelen pois, kun ehdin. Lisäksi kieli on tällä hetkellä varmasti vähän kökkelsbergiä, eli heikkoa, kun en itsekään ole ehtinyt oikolukemaan artikkelia. --PtG 27. huhtikuuta 2010 kello 15.57 (EEST)Vastaa

Yksi kauhuviihteen syntyyn vaikuttanut tekijä länsimaissa on kirkko, erityisesti katolinen, joka viihteisti jumalanpalvelusta helvetti- yms. kärsimysvisioilla ja synninkuvauksilla jo hyvissä ajoin ennen Shakespearea. Voisi olla mielenkiintoinen lisä ja varmaan matskua löytyy. Historia ja kehitys olisi hyvä käsitellä kuvaavammin ja sanoja säästelemättä, kun artikkelissa on vähän nimiluettelon vikaa. Voisiko jotenkin vertailla/rinnastaa muiden genrein (vai taipuuko genrien?) kehitykseen? Sekä lisätä jotain muiden tyylisuuntien ja kauhuelokuvan välisestä kuvallisesta ja henkisestä vuorovaikutuksesta, koska sitä epäilemättä on? Mutta hyvä alku, ja tarpeellinen aihe, joka olisi kiva nähdä suositeltuna. --Ukas 28. huhtikuuta 2010 kello 10.53 (EEST)Vastaa
Genrejen. Määritelmän voisi muuttaa tarkemmaksi, muotoon: "herättää katsojassa ... tunnetiloja". Nykyinen "erilaisia tunnetiloja" on vähän ympäripyöreä. --Mpadowadierf 28. huhtikuuta 2010 kello 10.57 (EEST)Vastaa
Koitan löytää jotain Ukasin pyytämää tietoa artikkeliin, ja ehkä olen kirjoittanut turhankin lyhytsanaisesti (aikaisemmin mun tyyliä kuvailtiin turhan epätietosanakirjamaiseksi :). Niin ja yleensä pyrin tekemään aloituskappaleen kuntoon vasta viimeiseksi. Se on vielä raakaversio. --PtG 28. huhtikuuta 2010 kello 11.34 (EEST)Vastaa
Alagenreistä voisi olla lisää tekstiä vaikka niitä synnyttäneiden elokuvien kohdalla tai ehkä jopa erikseen. Hitchcockin Linnut ja Spielbergin Tappajahai olivat merkittäviä esimerkkejä elokuvista, joissa eläimet tai luonto hyökkäävät ihmistä vastaan, yksi viimeisistä näistä on Shyamalanin The Happening. Sitten tietysti Romeron Night of the Living Dead synnytti zombie-alagenren ja mitä näitä nyt on. Saw oli keskeinen teos kun ajatellaan nykyään suosittuja kidutusleffoja.--Ukas 5. toukokuuta 2010 kello 09.23 (EEST)Vastaa
Tämä on hyvä idea. Ongelma on lähinnä siinä, että alagenrejaottelua voidaan tehdä monella eri tavalla. Yhdessä kirjassa on kyllä jotain selvitystä aiheesta. Yritän päästä kauhun kimppuun takaisin ensi viikolla. Tämän viikon lopulla en juurikaan ehdi tehdä mitään Wikipediaan liittyvää. --PtG 7. toukokuuta 2010 kello 08.22 (EEST)Vastaa

En ainakaan pikaluvulla löytänyt juttua kielteisestä tai edes kriittisestä asenteesta kauhuelokuviin: epäilyjä niiden vaikutuksesta lapsen kehitykseen, keskustelua niiden ikärajoista, niiden yhdistämistä erilaisiin väkivaltarikoksiin, yliluonnollisten elementtien tulkitsemista kristinuskon vastaisiksi jne. Tietysti voi olla vaikea erottaa juuri kauhuelokuvia muista elokuvista ja TV-ohjelmista ylipäätään käydystä keskustelusta. Minulla on sellainen käsitys että esimerkiksi Elävien kuolleiden yö, Texasin moottorisahamurjat ja Manaaja ovat aikoinaan herättäneet paljonkin paheksuntaa.--Tanár 28. huhtikuuta 2010 kello 11.16 (EEST)Vastaa

Olet oikeassa monessa kohtaa. Pitäisikö pahennuksesta kirjoittaa jo historiaosuuteen, vai tehdä kauhuelokuvan vastustuksesta oma osionsa? --PtG 28. huhtikuuta 2010 kello 11.34 (EEST)Vastaa
Varmaan ainakin aluksi sen voisi kerätä omaan osioonsa. Sitten myöhemmin tekstinpätkiä voi sijoittaa myös muihin kohtiin, kun näkee mitä kaikkea sinne tulee.--Tanár 28. huhtikuuta 2010 kello 12.14 (EEST)Vastaa

Olen vähän ehtinyt täyttää muutamia toiveita (alagenrejä ja sensuuria). Sensuuri ja asenne on vielä vähän keskeneräinen. Mutta mitä mieltä olette historiaosuudesta. Pitäisikö siitä tehdä oma artikkelinsa Kauhuelokuvan historia? Huomattava laajentaminen on mahdollista. --PtG 11. toukokuuta 2010 kello 14.16 (EEST)Vastaa

Historia on mielestäni nyt riittävä ja mahtuu vielä tähän kokonaan, mutta jos haluat laajentaa sitä niin sitten oma artikkeli olisi varmaan parempi. Kieltä pitää jossain vaiheessa hioa. Voit vaikka vihjata minulle siinä vaiheessa kun artikkeli alkaa muuten jo olla valmis.--Tanár 13. toukokuuta 2010 kello 21.09 (EEST)Vastaa

Vähän on ollut erinäisten kiireiden takia hidasta toimintaa, mutta moniin pyyntöihin on nyt vastattu. Ukasille olen tehnyt hieman jakoa alagenreihin, vertaillut kauhua muihin genreihin (tosin en ole löytänyt näistä kirjoista ainakaan mainintoja eri genrejen vuorovaikutuksesta) ja pyrkinyt kuvaamaan historiaa hieman kuvaamammin ja yrittänyt merkitä, miksi tietyt yksittäiset elokuvat ovat merkittäviä. Lisäksi olen sitä mieltä, että katolisen kirkon vaikutus kauhufiktioon olisi ehkä järkevämpi käsitellä erikseen artikkelissa kauhufiktio tai kauhuviihde. Tanárille olen tehnyt osion sensuurista ja arvostelusta (en kuitenkaan ole nostanut oikeastaan yksittäisiä elokuvia esille). Lisäksi aloituskappale on hiottu parempaan kuntoon. --PtG 27. toukokuuta 2010 kello 12.36 (EEST)Vastaa

Tokihan et ole kirjoittanut artikkelia vain Ukasta ja minua varten :) mutta tsekkasin tuon sensuuri ja arvostelu -kohdan ja se oli juuri sitä, mitä ajoinkin takaa. Hyvää työtä.--Tanár 27. toukokuuta 2010 kello 23.20 (EEST)Vastaa
Joo-o, nyt on luurangon päällä paksusti lihaa. Luin artikkelin läpi, erinomaista työtä, kerronta on sujuvaa ja tietoa ja näkemystä on. Kauhuelokuvafanina ja aiheeseen muutenkin tutustuneena voin omasta puolestani kyllä suositella tätä. Katolisen kirkon ja muiden uskontojen (esim. hindulaisuuden) kauhuvisioista voi tosiaan olla muuallakin. Tästä tulikin mieleen löytyykö mistään tietoa esim. bollywoodin/intialaisista/aasialaisista kauhuelokuvista. --Ukas 29. toukokuuta 2010 kello 12.15 (EEST)Vastaa
Olihan artikkelissa kyllä jotain mainittukin. --Ukas 29. toukokuuta 2010 kello 12.18 (EEST)Vastaa
Kyllähän niistäkin löytyy tietoa. Esimerkiksi Jonesin kirjassa, jota on artikkelissa käytetty yhtenä lähteenä, on myös osio, jossa käsitellään myös eri maiden ja alueiden kauhuelokuvia. Historiallisesti niitä on kuitenkin vaikea linkittää muuta kuin mainintana. Bollywoodissa oli 70-luvulla pieni kauhubuumi. Tässä ei kuitenkaan mainita, mikä oli ensimmäinen intialainen kauhuelokuva. Aika pitkälti historiallisesti akseli Saksa-Yhdysvallat-Britannia-Italia on ne, josta on tullut merkittävimmät ja vaikutusvaltaisimmat kauhuelokuvat. Japanista myös etenkin nyt viime vuosikymmenenä, vaikka mainninarvoinen saattaisi olla myös Onibaba 60-luvulta. Mielenkiintoista on myös se, että Meksikossa oli 30-luvulla suuri kauhukiinnostus Browningin Draculan espanjankielisen version innoittamana. Maassa tehtiin kauhua siihen tahtiin, että vain Yhdysvalloista tuli enemmän kyseisen genren elokuvia 30-luvun aikana. --PtG 29. toukokuuta 2010 kello 13.40 (EEST)Vastaa

Luokitellaanko sarjamurhaajat yliluonnollisiin ilmiöihin?-Henswick- Toivomuskaivo 28. toukokuuta 2010 kello 21.01 (EEST)Vastaa

Jos viittaat tuohon alkuun, niin sarjamurhaajalla viitataan enemmän "hirviöhahmoon", tosin monissa kauhuelokuvissa sarjamurhaajallakin on tiettyjä yliluonnollisia ominaisuuksia. --PtG 29. toukokuuta 2010 kello 10.04 (EEST)Vastaa

Kappaleessa, jossa käsitellään 70-luvun lopun kauhuelokuvia keskitytään Manaajan shokeeraaviin vaikutuksiin. Tämä on mielestäni ihan oikein, mutta eikö olisi hyvä mainita kauhuelokuvan tuolloin aika yleisesti liikkuneen samanlaiseen suuntaan? Esimerkiksi Carrie kiellettiin Suomessa ilmestyessään ja se joutui sensuurin hampaisiin vuosiksi. Varmaan Alienikin sai jotain tällaista kohua aikaan ja niistä olisi varmaankin hyvä mainita jonkinlaisena siirtymävaiheena slasher-genreen ja 80-luvulle.--Bluto 8. kesäkuuta 2010 kello 11.33 (EEST)Vastaa

Palaa sivulle ”Kauhuelokuva”.