Keskustelu:Edie McClurg

Viimeisin kommentti: 14 vuotta sitten käyttäjältä Griffelkin

Kumpikaan noista luokista ei ole pääluokka luokalle yhdysvaltalaiset ääninäyttelijät. Ja ääniroolejahan löytyy kymmenittäin, eli ei ole mitään syytä poistaa luokkaa Yhdysvaltailaiset ääninäyttelijät. –☆Makele-90 6. joulukuuta 2009 kello 14.55 (EET)Vastaa

On se edelleenkin, koska kyseessä on näyttelijä, eikä ääninäyttelijä. Henkilö tekee työkseen kameran edessä näytelmärooleja, eikä kameran takana. En-wikissä on vain tapana laittaa jokainen henkilö ääninäyttelijäksi, joka tekee elämänsä aikana yhdenkin ääniroolin. Tästä oli aikaisemmin riita, koska nuo ääninäyttelijöiden luokat paisuvat turhan suuriksi. Siksi olisi ihan järkevä erottaa näyttelijä ääniäyttelijästä. Muutenkin suurin osa elokuvanäyttelijöistä tekee äänirooleja, mutta se on lähinnä hupia niille kuin varsinaista työtä. Sen takia on lähinnä kai luotu nuo televisio- ja elokuvaluokat mikäli näyttelijä on selvästi erikoistunut tekemään enimmäkseen televisiorooleja, kuin elokuva. --Griffelkin 6. joulukuuta 2009 kello 15.05 (EET)Vastaa
Mutta kun hänellä nyt vaan on paljon äänirooleja. Sama henkilö voi olla sekä näyttelijä että ääninäyttelijä, ne eivät sulje toisiaan pois. Ei tämä olekkaan rinnastettavissa johonkin elokuvanäyttelijä Mike Myersiin, joka on tehnyt muutaman ääniroolin. "En-wikissä on vain tapana laittaa jokainen henkilö ääninäyttelijäksi, joka tekee elämänsä aikana yhdenkin ääniroolin." Tällä niitä on kymmensittäin. –☆Makele-90 6. joulukuuta 2009 kello 15.25 (EET)Vastaa
Sillä nyt ei vain ole mitään merkitystä onko niitä kymmenen tai kolmekymmentä, kun ne jotka nekevät äänirooleja työkseen tekevät niitä reilusti yli sata. Näissä tapauksissa jotka useimmiten tekevät äänirooleja televisio- ja elokuvaroolien ohella voidaan kyllä mainita, että tekee äänirooleja näytelmäroolien ohella. Toinen on että iän myötä näiden näyttelijöiden ollessa vanhoja he tekevät yhä enemmän äänirooleja. Osittain ehkä ymmärrettävästä syystä. --Griffelkin 6. joulukuuta 2009 kello 16.36 (EET)Vastaa
Otathan huomioon että meillä on jo artikkeleita ääninäyttelijöistä, jotka eivät tee sitä päätyökseen tai eivät ole tehneet edes kymmeniä äänirooleja. Ei ole wikipedistin tehtävä päättää, että he jotka ovat tehneet reilusti yli sata ääniroolia ovat ääninäyttelijöitä, mutta he jotka ovat tehneet vaikka kolmekymmentä eivät ole. –☆Makele-90 6. joulukuuta 2009 kello 16.48 (EET)Vastaa
Kuuluu ääninäyttelijät luokkaan. Vastaava keskustelu tuli Griffelkinin kanssa käytyä Betty Lou Gersonista, jota ei voinut luokitella ääninäyttelijäksi, vaikka hänet on valittu Disney-legendojen joukkoon nimenomaan ääninäyttelijänä. --Otrfan 6. joulukuuta 2009 kello 16.58 (EET)Vastaa
Artikkelista saa kyllä sellaisen kuvan, että henkilöllä on ääninäyttelijänä ihan merkittävyyttä. Eli kuuluu luokkaan. --Quadriplegia 6. joulukuuta 2009 kello 16.59 (EET)Vastaa
Siinä tapauksessa listatkaa kaikki henkilöt, jotka ovat tehneet sivuäänenkin. Häkkinenkin voisi sitten kuulua ääninäyttelijöiden luokkaan vai mitä. Tämä on sen verran vaikea tulkinta, koska näitä ei mielletä ääninäytelijöiksi. Ne jotka on merkattu ääninäyttelijöiksi pienemmillä meriiteillä johtuu ilmeisemmin siitä etteivät he ole tehneet näytelmärooleja. Onhan Jean Vander Pyl palkittu äänityöstään, mutta ei häntä mielletä ääninäyttelijäksi vaikka kenties tunnetaan parhaiten juuri Vilman roolista Kivisissä ja Sorasissa. --Griffelkin 6. joulukuuta 2009 kello 17.07 (EET)Vastaa
Kyse on myös siitä että alun perin ei ollut mitään televisio- ja elokuvanäyttelijöiden luokkia, jonka vuoksi kaikki ääninäyttelijöiksi merkatut näyttelijät oli luokiteltu väärin, koska alaluokkiin ei saisi luokitella jos kuuluu jo pääluokkaan. Nyt sitten on käytetty tätä ns. porsaanreikää hyväksi, kun joku loi nämä televisio- ja elokuvaluokat näyttelijöille. --Griffelkin 6. joulukuuta 2009 kello 17.14 (EET)Vastaa
Ei se ole mikään porsaanreikä, vaan aivan normaalia luokittelua. --Otrfan 6. joulukuuta 2009 kello 17.18 (EET)Vastaa
Minusta tuntuu käsittämättömältä, jos henkilöt, jotka on palkittu tai muuten tunnettuja äänirooleistaan, eivät mahdu ääninäyttelijät-luokkaan. Asia erikseen ovat ne näyttelijät, jotka ovat tehneet yhden tai kaksi ääniroolia uransa aikana. --Quadriplegia 6. joulukuuta 2009 kello 17.20 (EET)Vastaa
Sitten täytyy tehdä selkeä käytäntö tämän luokittelun suhteen ja merkitä se käytäntöihin. Siitä voin olla samaa mieltä, että näyttelijä joka on tehnyt urallaan useita äänirooleja voidaan myös luokitella, mutta koska ääninäyttelijä on näyttelijän alaluokka niin moinen voidaan unohtaa. --Griffelkin 6. joulukuuta 2009 kello 17.30 (EET)Vastaa
Näyttelijöiden alapuolella on luokkia vaikka miten paljon, eli ongelmaa päällekkäisestä luokittelusta ei ainakaan yhdysvaltalaisten ääninäyttelijöiden kanssa synny. Ei tässä ole mitään erikseen käytäntöihin kirjattavaa - aivan normaalia luokittelua. --Otrfan 6. joulukuuta 2009 kello 17.39 (EET)Vastaa
Eli artikkelit saa olla pää- ja alaluokassa? Koska tuolta tuo kommentti nyt vaikuttaa. --Griffelkin 6. joulukuuta 2009 kello 18.09 (EET)Vastaa
Eikä vaikuta. Yhdysvaltalaisten näyttelijöiden alla on riittävästi alaluokkia, joten päällekkäisestä luokittelusta ei ole pelkoa. Jos joku alaluokka puuttuu, niin lisätään. --Otrfan 6. joulukuuta 2009 kello 18.13 (EET)Vastaa
Eli toisin sanoen joku keksi porsaanreiän. Mikäpä siinä katotaan nyt sitten miten ihmiset osaa luokitella nämä ns. ääninäyttelijät. --Griffelkin 6. joulukuuta 2009 kello 18.23 (EET)Vastaa
Ei kyseessä ole mikään porsaanreikä. Samalla periaatteella täällä on kaikki luokat luokiteltu. --Otrfan 6. joulukuuta 2009 kello 18.26 (EET)Vastaa
No mitenkä niin? Jos henkilö kuuluu luokkaan näyttelijät ja säännöt kertoo ettei henkilöä voi luokitella alaluokkaan, joka on tässä tapauksessa ääninäyttelijät. Tämän myötä joku nero on keksinyt luoda näyttelijät luokalla lisää alaluokkia (eli nämä televisio- ja elokuvanäyttelijät), jotka kuitenkin tarkoittavat samaa asiaa eivätkä liity mitenkään ääninäyttelijöihin. Tämän myötä sitten voidaan sanoa että on perustelua luokitella sekä televisionäyttelijä- että ääninäyttelijä luokkaan. --Griffelkin 6. joulukuuta 2009 kello 18.35 (EET)Vastaa
Ja tämä nero on tehnyt ihan oikein. Miksi ihmeessä muitten alaluokkien tulisi liittyä ääninäyttelijöihin? Televisio-, elokuva- ja teatterinäyttelijä eivät ole synonyymejä keskenään. Samalla periaatteella on luokiteltu myös muissa wikeissä, niin kuin järkevää onkin. --Otrfan 6. joulukuuta 2009 kello 18.43 (EET)Vastaa
Tarkoitin lähinnä sillä että ovat samaa kastia, koska henkilö on esillä, kun taas ääninäyttelijä ei. Olkoot miten olkoot koska ei tämä nyt johda yhtään mihinkään. Luokkaan merkintä siitä mitkä hyväksytään ääninäyttelijöiksi ja mitkä ei. --Griffelkin 6. joulukuuta 2009 kello 19.31 (EET)Vastaa

Aiheesta hieman sivuun: kun avaa luokan Yhdysvaltalaiset näyttelijät, ainoa alaluokka joka näkyy ensimmäisellä sivulla on Beyoncé. Saa aika kauan hakea ennen kuin löytää relevantimmat alaluokat, voipa jäädä joltakulta kokonaan löytämättä. Sitten tulee turhia luokitushämminkejä (en nyt väitä että tämä johtuu siitä) kun luokitusta ei hahmota helposti. Voiko näihin vaikuttaa niin, että kaikki alaluokat näkyisivät heti ensimmäisellä sivulla? --Hrrkrr31 6. joulukuuta 2009 kello 18.48 (EET)Vastaa

Alaluokat voisi aakkostaa tähdellä, jos niin halutaan. Silloin niitten pitäisi kaikkien näkyä ensimmäisellä luokkasivulla. --Otrfan 6. joulukuuta 2009 kello 18.51 (EET)Vastaa
Luokitteluohjeessa neuvotaan mieluummin käyttämään mallinetta Luokkapuu. Eli lisätäänkö luokkaan vain {{Luokkapuu}} vai {{Luokkapuu|Yhdysvaltalaiset näyttelijät}} vai mitä? --Hrrkrr31 6. joulukuuta 2009 kello 19.02 (EET)Vastaa
Luokkapuu onkin jo näköjään paikallaan. --Otrfan 6. joulukuuta 2009 kello 19.04 (EET)Vastaa
Palaa sivulle ”Edie McClurg”.