Keskiaasianvinttikoira
Keskiaasianvinttikoira (ven. среднеазиатская борзая, sredneaziatskaya borzoya) eli tazi (ven. Тазы) on neuvostoliittolainen koirarotu. Siitä on olemassa kaksi eri muunnosta, turkmenistanilainen (Turkmenian Tazi) ja kazakstanilainen (Khazakh Tazi).[1] Se on Venäjän Kennelfederaation (RKF), Eestin Kennelliiton (EKL) ja Puolan Kennelliiton (ZKwP) tunnustama rotu. RKF:n mukaan rodun nykyiset vastuumaat olisivat Venäjä ja Kazakstan.[2]
| Keskiaasianvinttikoira | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Neuvostoliitto ( Kazakstan/ Turkmenistan/ Uzbekistan) |
| Määrä | Suomessa ei yhtään |
| Rodun syntyaika | muinainen alkuperä |
| Alkuperäinen käyttö | pienriistan metsästys, susien ja hirvien metsästys |
| Nykyinen käyttö | metsästys- ja vahtikoira |
| Elinikä | 10–12 vuotta |
| Muita nimityksiä | Sredneaziatskaya Borzoya, Tazi, Tazy, Tasy, Tasi, Tadzi, Taji, Tazõ, Mid-Asiatic Greyhound, Mid-Asiatic Borzoi, Mid-Asiatic Tazi, Chart Środkowoazjatycki, Mittelasiatischer Tazi, Lévrier Tazi, Sentralasiatisk Tazi, Levriero Russo-Asiatico a Pelo Semilungp |
| FCI-luokitus |
ei FCI-rotu RKF: ryhmä 10 alaryhmä 1 Pitkä- ja hapsukarvaiset vinttikoirat |
| Ulkonäkö | |
| Paino | 15–25 kg |
| Säkäkorkeus | uros 60–70 cm, narttu 55–65 cm |
| Väritys |
valkoinen, punainen tai musta - valkoisin merkein tai ilman - maskilla tai ilman |
Tazi-nimitystä on käytetty myös mm. afgaaninvinttikoirasta ja sen muunnoksesta khalag tazista, sekä salukista ja kirgisianvinttikoirasta. Se tarkoittaa persiaksi arabialaista.
Ulkonäkö muokkaa
Keskiaasianvinttikoira on lyhytkarvainen ja vankkarakenteinen vinttikoira, joka muistuttaa salukia hapsuttuneita korviaan ja häntäänsä myöten. Se kuitenkin eroaa persialaisesta rodusta voimakkaammalla rakenteellaan.[1][3] Se on pienempi kuin venäjänvinttikoira ja englanninvinttikoira.[3] Se on ruusukorvainen, soikeasilmäinen, pitkähäntäinen ja pitkäraajainen. Sen pitkä pää on kartionmuotoinen, ja kuono ja kallo ovat melko kapeita. Sillä ei ole lainkaan otsapengertä. Kaula on vankka ja lyhyehkö, lantio luisu ja rintakehä pyöristynyt ja syvä.[4] Karvapeite on suora ja pehmeä.[1] Väritys voi olla valkoinen, punainen (kaikissa sävyissään) tai musta; pienet valkoiset merkit otsassa, kuonossa, kaulassa, rintakehässä, tassuissa ja hännänpäässä sallitaan; vaalea tai tumma maski sallitaan. Uroksen säkäkorkeus on 60–70 cm ja nartun 55–65 cm.[2]
-
valkoinen -
punainen -
punainen pienin valkoisin merkein -
musta pienin valkoisin merkein
Luonne ja käyttäytyminen muokkaa
Rotu on luonteeltaan itsenäinen,[4], lempeä[3], rohkea ja karaistunut. Se kykenee suuriin nopeuksiin ja sillä on terävä reaktiokyky.[1] Se ei juurikaan hauku eikä sen tule olla aggressiivinen. Se pystyy juoksemaan nopeasti myös metsäisessä ja pensaikkoisessa maastossa. Toisin kuin englanninvinttikoira, tämä rotu on pitkän matkan juoksija: se voi saavuttaa 40 km tuntivauhdin ja säilyttää sen yli 5 km matkan ajan. Se myös kääntyy sujuvammin riistanajossa vastaan tulevista kurveista, koska sillä on joustavampi lihaksisto. Se tunnetaan lisäksi siitä, että sillä on hyvä ennakointikyky, mikä mahdollistaa suuren nopeuden epätasaisessa, metsäisessä maastossa ja tiheän aluskasvillisuuden yllä ilman törmäämistä puihin ja pensaisiin.[3]
Alkuperä muokkaa
Keskiaasianvinttikoira on tunnettu muinaisista ajoista asti, ja se mainitaan paikallisten kansojen teoksissa.[2] Sen kotiseutua on nimensä mukaisesti Keski-Aasia, tarkemmin määriteltynä Kaspianmeren itäpuolella sijaitsevat aavikkoalueet ja erityisesti aromaat.[1] Toisten lähteiden mukaan sen esiintymisalue keskittyy erityisesti Kirbizin aroille.[3] Sillä lienee yhteinen alkuperä afgaaninvinttikoiran kanssa.[5]
Rotu jalostettiin ensisijaisesti pienriistan kuten ketun, jäniksen, murmelin, gasellin ja villikissan metsästykseen, mutta sitä käytetään myös apuna susien ja hirvien kaatamiseen.[1][3] Se on työskennellyt perinteisesti metsästyskotkien ja hevosten selässä liikkuneiden metsästäjien kanssa. Se on ollut paikallisheimoille elintärkeä apukeino ruuanhankinnassa, minkä vuoksi sitä on jo pitkään arvostettu suuresti: puhdasrotuinen yksilö oli aikanaan 7 hevosen arvoinen.[3]
1970-luvulla populaatio kuitenkin väheni huomattavasti, koska koiria tapettiin tarkoituksenomaisesti ajamalla takaa ja ampumalla jeepeistä ja helikoptereista käsin. Syynä tähän oli se, että paikallisen hirven kuolemisen sukupuuttoon katsottiin johtuvan niistä.[1][3] Nykyisin rodulle ei myöskään ole tarpeeksi käyttöä, että se säilyisi kotiseudullaan runsaslukuisena ja elinvoimaisena.[1]
Muunnokset muokkaa
Khazakh tazi muokkaa
Khazakh tazi, "kazakstaninvinttikoira", eli crymka on runsaslukuinen Kazakstanin lisäksi myös Pohjois-Uzbekistanissa. Sen säkäkorkeus on 60-70 cm. Ile-Alataun kansallispuiston lähellä on maatila, jossa koiria kutsutaan nimellä crymka, johtuen siitä että niiden alkuperän uskotaan olevan Krimin niemimaalla.[3]
Kumai tazi on pitkäkarvainen kazakstanilainen muunnos: karvan pituus korvissa on 5-10 cm muodostaen niihin hapsut (kazakiksi burki tai chashak), lisäksi hapsut muodostuvat rintakehän alaosaan, eturaajojen takaosiin ja takaraajoihin.[3]
Dzohrghak tazi on lyhytkarvainen kazakstanilainen muunnos: pitkää karvaa on ainoastaan korvissa, joihin muodostuu hapsut.[3]
Sekä kumai tazilla että dzohrghak tazilla esiintyy paljon eri värejä, mutta yleisimmät ovat tummanruskea hiillikko ja musta kermanvärisin merkein.[3]
Turkmenian Tazi muokkaa
Turkmenian tazi, "turkmenistaninvinttikoira", on kevytrakenteisempi ja pienikokoisempi muunnos. Sen säkäkorkeus on alle 60 cm.[3]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h Morris, Desmond. Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1,000 Dog Breeds, s. 43. Ebury Press, 2001. ISBN0-09-187091-7.
- ↑ a b c Тазы. Russian Kennel Federation, 2022. Haettu 12.3.2024.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m Canton, Mario. Levrieri e segugi primitivi, s. 33-37, 46-47, 135-137. Antonio Crepaldi Editore, 2012: Porto Viro, Italia.
- ↑ a b Gondrexon, A. & Browne, Ives. Maailman koiraopas, s. 184. Weilin+Göös, 1974: Helsinki.
- ↑ Hancock, David. Sighthounds - Their Form, Their Function and Their Future, s. 150. The Crowood Press: Ramsbury, Marlborough, Wiltshire, 2012. ISBN 978-1-84797-392-4.