Kenttäharmaita naisia
Kenttäharmaita naisia on Irja Virtasen kirjoittama romaani, joka julkaistiin vuonna 1956. Kirja kertoo jatkosodan aikana lottana Itä-Karjalassa toimineiden naisten kokemuksista. Teosta on nimitetty "naisten Tuntemattomaksi sotilaaksi". Romaani on omaelämäkerrallinen. Virtasen mukaan päähenkilö Ulla Rantalan tie lottana oli hänen oma tiensä "melkein piirrolleen".[1]
| Kenttäharmaita naisia | |
|---|---|
| Kirjailija | Irja Virtanen |
| Kieli | suomi |
| Genre | sotaromaani |
| Kustantaja | Tammi |
| Julkaistu | 1956 |
| Sivumäärä | 249 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Juoni muokkaa
Kesällä 1942 helsinkiläinen tuore ylioppilas Ulla Rantala käy radiosähköttäjäkurssin Syvärannan lottaopistossa. Ulla on lähtöisin työläisperheestä. Ullan äiti on kuollut kymmenen vuotta sitten, minkä jälkeen isä on yksin huolehtinut Ullasta ja tämän veljestä Ilmarista. Ilmari on rintamalla Kannaksella. Pari viikkoa kurssin päättymisen jälkeen Ulla saa ensimmäisen lottakomennuksensa Itä-Karjalaan.
Lottajärjestö oli puoluepoliittisesti sitoutumaton, mutta vuoden 1918 sisällissota aiheutti edelleen tiettyä kahtiajakoa. Vaikka talvisodan jälkeen Lotta Svärdin jäseniksi hyväksyttiin muitakin kuin porvarillisiksi tunnettuja naisia, Ullan työläistausta aiheuttaa ongelmia muun muassa varusteiden hankkimisessa. Kaikesta on pulaa, ja kunnollisia varusteita saa vain oikeiden suhteiden avulla. Ullan isä, joka sisällissodassa taisteli punaisten puolella, on antanut tyttärelleen luvan liittyä lottiin ja päästää tämän komennuksellekin, mutta pelkää tyttärensä joutuvan taustansa takia ikäviin ristiriitatilanteisiin ja toisaalta miettii, onko nuorten naisten paikka ylipäätään sodassa.
Ullan lähtiessä komennukselle on asemasotavaihe. Sotilaita täynnä olevassa junassa Ullaa jo hieman arveluttaa, miten hän mahtaa selvitä tulevasta. Suojärven asemalta Ullan matka jatkuu pieneen karjalaiskylään. Samaan paikkaan on päätynyt myös Ullan kurssitoveri Marjatta Kari. Ulla oppii pian paikan tavoille ja kehittyy hyväksi työssään. Ulla ja Marjatta ovat päässeet samaan majoitukseen, mutta myöhemmin heidän oman rauhansa tulee rikkomaan uusi radisti Lahja Puska. Erittäin puheliaan Lahjan tärkein tavoite sodassa on löytää itselleen sulhanen ja päästä hyviin naimisiin.
Sodan pitkittyessä isänmaallinen into alkaa karista, kun arki koostuu päivästä toiseen pääasiassa työnteosta, kehnoista muona-annoksista, syöpäläisistä ja sairauksista. Myös moraalinen ryhti joutuu koetukselle. Lottiin kohdistuu sekä sanallista että fyysistä ahdistelua. Joidenkin sotilaiden kohdalla kotona odottava perhekään ei ole esteenä kesken palveluksen viriteltäviin suhteisiin, joita ei aina edes yritetä salailla. Toisaalta myös osa lotista toimii varsin suorasukaisesti, kuten sulhasta etsivä Lahja.
Ulla on lottakurssin aikana tutustunut päällystökoulussa olleeseen Arvi Mäkipuroon. He käyvät kirjeenvaihtoa ja tapaavat mahdollisuuksien mukaan lomillaan. Arvi saa siirron Äänislinnaan Onega-tehtaalle, ja myöhemmin Ulla anoo siirtoa samaan kaupunkiin. Ulla ei kuitenkaan saa jäädä Äänislinnaan, vaan hänet lähetetään ilmavalvontakeskukseen Latvaan. Siellä Polveksi kutsuttu talo paljastuu ahtaaksi ja rauhattomaksi paikaksi, jossa olot ovat vielä ankeammat ja ruoka laihempaa kuin Ullan aiemmassa paikassa. Kun Ulla pääsee käymään Äänislinnassa, Arvi ehdottaa kuulutusten ottamista ja vihkimistä varuskuntakirkossa, mihin Ulla vastaa myöntävästi.
Vastaanotto muokkaa
Heti ilmestyttyään kirja sai ristiriitaisen vastaanoton. Lottien tehtävien kuvausta kehuttiin, mutta kirjaa pidettiin lotta-aatteen vastaisena. Ensimmäinen painos myytiin loppuun samana syksynä, mutta uusia painoksia ei otettu ennen 2000-lukua – ilmeisesti kirjan saaman kritiikin vuoksi.[2]
Lähteet muokkaa
Virtanen, Irja: Kenttäharmaita naisia. 4. painos. Helsinki: Tammi, 2009. ISBN 978-951-31-5444-5.
Viitteet muokkaa
- ↑ Virtanen, Irja: Kenttäharmaita naisia, s. 273. 4. painos, loppusanat Tiina Kinnunen. Helsinki: Tammi, 2009. ISBN 978-951-31-5444-5.
- ↑ Virtanen, Irja: Kenttäharmaita naisia, s. 279–280. 4. painos, loppusanat Tiina Kinnunen. Helsinki: Tammi, 2009. ISBN 978-951-31-5444-5.