Kengururotat
Kengururotat (Dipodomyinae) on yksi taskuhyppyrottien (Heteromyidae) heimon alaheimoista. Siihen kuuluu 21 lajia kahdessa suvussa.[1]
| Kengururotat | |
|---|---|
.jpg) Morronlahdenkengururotta (Dipodomys heermanni morroensis) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Alaluokka: | Theria |
| Osaluokka: | Istukkanisäkkäät Eutheria |
| Lahko: | Jyrsijät Rodentia |
| Alalahko: | Castorimorpha |
| Yläheimo: | Geomyoidea |
| Heimo: | Taskuhyppyrotat Heteromyidae |
| Alaheimo: |
Kengururotat Dipodomyinae Gervais, 1853 |
| Suvut | |
|
|
| Katso myös | |
Levinneisyys ja elinympäristö muokkaa
Kengururottia tavataan alueella Yhdysvaltain ja Kanadan lounaisosista Meksikon keskiosaan. Ne elävät aavikoilla ja puoliaavikoilla.[2]
Ravinto ja elintavat muokkaa
.jpg)
Kengurottien ravintoa ovat enimmäkseen siemenet, mutta myös pienet selkärangattomat, kuten heinäsirkat. Kun ne löytävät ruokaa, ne kuljettavat sen poskipusseissaan pesäkolon yhteydessä olevaan varastoon.[2]
Kengururotat viettävät päivät onkaloiden suojissa ja poistuvat sieltä vasta yöllä, kun on viileää. Vettä ne saavat ruoastaan ja sadekaudella kasvaneiden kasvien solunesteestä. Vain 70 prosenttia niiden juomasta vedestä poistuu virtsana ulos. Ne estävät sen haihtumisen turkista levittämällä siihen perärauhasensa rasvaeritettä. Kengururotat liikkuvat voimakkailla takaraajoillaan loikkien. Tavallisesti niiden loikat kantavat 10–15 senttimetrin päähän, mutta vaaran uhatessa ne voivat hyppiä hetken aikaa jopa 50-senttisiä loikkia ja pääsevät etenemään niillä 5 metrin sekuntivauhtia. Vaaratilanteessa kengururotta myös varoittaa muita yksilöitä rummuttamalla maata takakäpälillään. Kengururottien pesä sijaitsee maan alla. Yleensä ne kaivavat sen 15–30 senttimetrin syvyyteen ja tekevät onkalosta 2–3 metrin mittaisen. Pesään on yksi tai kaksi sisäänkäyntiaukkoa ja niiden lisäksi kaksi tai kolme varauloskäytävää. Jokainen aikuinen kengururottayksilö tekee itselleen oman tällaisen pesän.[2]
Lähteet muokkaa
- ↑ Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Dipodomyinae Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Johns Hopkins University Press. Viitattu 6.2.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c Elo, Ulla (toim.): Maailman uhanalaiset eläimet - Osa 1: Nisäkkäät, s. 38. Weilin+Göös, 1991. ISBN 951-35-4686-1.