Keltaraputokko
Keltaraputokko (Cryptocentrus cinctus) on tokkojen heimoon kuuluva kalalaji.
| Keltaraputokko | |
|---|---|
 Keltaraputokko yhdessä Alpheus bellulus -katkaravun kanssa |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Yläluokka: | Luukalat Osteichthyes |
| Luokka: | Viuhkaeväiset Actinopterygii |
| Alaluokka: | Neopterygii |
| Lahko: | Tokkokalat Gobiiformes |
| Heimo: | Tokot Gobiidae |
| Suku: | Cryptocentrus |
| Laji: | cinctus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Cryptocentrus cinctus |
|
| Katso myös | |
Koko ja ulkonäkö muokkaa
Keltaraputokko kasvaa noin 7 cm pitkäksi. Se on kirkkaankeltainen, etuosa ja evät pienten vaaleansinisten pilkkujen kuvioimat. Silmät kohoavat kulmikkaan pään yläpuolelle. Rintaevät ovat muiden tokkojen tapaan voimakkaat.
Alkuperä muokkaa
Keltaraputokko elää luonnossa Malediiveilla ja Sri Lankan lähivesillä sekä muualla indopasifisella merialueella.[2] Se elää useimmiten koralliriuttojen yhteydessä olevissa hiekkapohjaisissa kohdissa, missä se pääsee kaivautumaan vaaran uhatessa pesäkoloonsa. Sitä tavataan yleensä 1–10 metrin syvyydessä.[3]
Käyttäytyminen ja lisääntyminen muokkaa
Keltaraputokko kaivautuu mielellään ainakin pyrstöosaltaan hiekkaan. Se puolustaa reviiriään, mutta on harvoin aggressiivinen muita kuin lajitovereitaan kohtaan. Keltaraputokko voi elää symbioosisuhteessa samassa hiekkakuopassa tai kolossa suunnilleen samankokoisten pistoolikatkarapujen (Alpheus sp.) kanssa.[4] Jos kala kokee itsensä uhatuksi, se nököttää pesäkolossaan, mutta jos se uskaltaa, se liikuskelee ympäriinsä, seuloo pohjahiekkaa ja poimii kivien seasta öttiäsiä.[5]
Keltaraputokot voivat hypätä ulos akvaariosta, joten korotettua reunaa tai kansilaseja suositellaan. Ne lisääntyvät myös akvaario-olosuhteissa, ja kasvatettuja yksilöitä pidetään kestävämpinä kuin luonnosta pyydystettyjä.[5]
Keltaraputokkopari saattaa kutea myös kotiakvaariossa. Todella pienet poikaset kuoriutuvat jo neljän päivän päästä. Poikasten kuolleisuus on suuri, sillä ne kehittyvät eri tahtiin ja saattavat syödä sisaruksiaan, sen lisäksi että niitä uhkaavat kaikki muutkin planktoninsyöjät. Lisäksi poikasten ruokkiminen tarpeeksi hienojakoisella elävällä ravinnolla on kotioloissa vaikeaa. Vasta noin kahden viikon ikäisinä poikaset ovat tarpeeksi suuria syödäkseen rataseläimiä, ja kuukauden ikäisinä ne kykenevät syömään vastakuoriutuneita Artemia-kidusjalkaisia.[6]
Vesiolot ja ravinto muokkaa
Keltaraputokkoja pidetään 22–28-asteisessa vedessä meriakvaariossa jossa on paljon uintitilaa ja korallihiekkapohja. Ne eivät näyki koralleja, joten ne käyvät myös riutta-akvaarioon. Ne syövät lihaisaa pakasteruokaa, jota suositellaan annettavaksi kahdesti päivässä.[7] Ne hankkivat tilaisuuden tullen myös itse ravintoa kaivelemalla akvaarion pohjahiekan seassa eläviä pieneliöitä.[5]
Lähteet muokkaa
- ↑ Larson, H., Hoese, D., Murdy, E., Pezold, F., Cole, K. & Shibukawa, K.: Cryptocentrus cinctus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2021-3. 2021. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 21.7.2022. (englanniksi)
- ↑ Cryptocentrus cinctus (peilipalvelin) FishBase. Froese, R. & Pauly, D. (toim.). (englanniksi)
- ↑ Practical Fishkeeping (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ FishLore.com
- ↑ a b c Flippers and Fins
- ↑ Reefkeeping 12/2005
- ↑ Meriakvaarion perustamismanuaali