Wikipedia

Keltamo

putkilokasvilaji

Keltamo (Chelidonium majus) on unikkokasveihin kuuluva monivuotinen keltakukkainen ruohokasvi, jonka varresta erittyy oranssia maitiaisnestettä. Keltamoa tavataan varsinkin Euroopassa, mutta melko laajasti myös muissa maanosissa pohjoisella pallonpuoliskolla. Myrkyllisyydestään huolimatta lajia on käytetty muinoin rohtokasvina.

Keltamo
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Ranunculales
Heimo: Unikkokasvit Papaveraceae
Suku: Keltamot Chelidonium
Laji: majus
Kaksiosainen nimi

Chelidonium majus
L.

Keltamon levinneisyys maailmanlaajuisesti: tummanvihreällä nimialalajin (ssp. majus) ja sinivihreällä alalajin ssp. asiaticum levinneisyys
Keltamon levinneisyys maailmanlaajuisesti: tummanvihreällä nimialalajin (ssp. majus) ja sinivihreällä alalajin ssp. asiaticum levinneisyys
Katso myös

  Keltamo Wikispeciesissä
  Keltamo Commonsissa

Keltamoa pidetään usein keltamoiden (Chelidonium) suvun ainoana lajina[1]. Siitä tunnetaan kahta alalajia, ssp. majus ja ssp. asiaticum[2], joista jälkimmäinen erotetaan joissain lähteissä omaksi lajikseen Chelidonium asiaticum[3].

Ulkonäkö ja koko muokkaa

 
Keltamon kukkia.
 
Keltamon hedelmä on pitkä kota.

Monivuotinen keltamo kasvaa 40–85 cm korkeaksi. Onton varren tyviosa ja lehtiruodit ovat harvaan pitkäkarvaisia, mutta muuten kasvi on lähes kalju. Unikkokasveille tyypilliseen tapaan kasvin varteen syntyneestä vauriokohdasta vuotaa paksua maitiaisnestettä, joka keltamolla on punakeltaista tai oranssia. Isokokoiset lehdet ovat parilehdykkäisiä, lehdykät ovat pyöreähköjä ja väriltään päältä kellanvihreitä, alta siniharmaita ja harvaan siirottavasti karvaisia.[4][5]

Keltamo kukkii Suomessa kesä-elokuussa. 3–6-kukkaiset kukintosarjat sijaitsevat lehtihangoissa. Kirkkaankeltaisissa kukissa on neljä terälehteä. Verhiö on kaksilehtinen ja verholehdet varisevat varhain. Heteitä on runsaasti. Hedelmä on 3–5 senttimetrin pituinen hoikka kota, joka avautuu tyvestä alkaen.[4][5] Siemeniä levittävät muurahaiset, joita houkuttavat siementen mehevät, öljymäiset lisäkkeet.[6]

Keltamon kromosomiluku on 2n = 12.[7]

Levinneisyys muokkaa

Keltamoa tavataan koko Euroopassa lukuun ottamatta Islantia, Fennoskandian pohjoisosia, Pohjois-Venäjää ja Etelä-Kreikkaa. Aasian puolella lajia kasvaa paikoitellen Turkissa, Iranissa, Keski-Aasiassa sekä Etelä-Siperiassa, Kiinassa, Korean niemimaalla ja Japanissa. Muutamin paikoin lajia kasvaa myös Pohjois-Afrikassa. Lisäksi kasvi on levinnyt ihmisen mukana Pohjois-Amerikkaan, jossa sitä tavataan mantereen itä- ja keskiosissa. Alalajeista ssp. major on vallitseva, ssp. asiaticum -alalajia tavataan vain Itä-Aasiassa.[2] Suomessa keltamoa tavataan yleisesti Etelä-Suomessa Ahvenanmaalta Satakuntaan, Hämeeseen ja Kymenlaaksoon saakka. Pohjoisempana laji on satunnaisempi, mutta sitä voi tavata aina Etelä-Lappia myöten.[8][9]

Elinympäristö muokkaa

Keltamo on Suomen eteläosissa muinaistulokas, jonka arvellaan tulleen maahan viimeistään keskiajalla munkkien mukana. Laji mainitaan jo Kustaa Vaasan kirjeessä Viipurin varuskunnalle vuodelta 1556.[10] Keltamo kasvaakin lähes aina vanhoilla kulttuurivaikutteisilla paikoilla kuten asutuksen raunioilla, pihoilla, kivimuureilla, kivikoissa, hautausmailla ja puistoissa. Laji viihtyy myös erilaisilla joutomailla asutuksen liepeillä.[5][8] Kasvupaikat ovat usein varjoisia.[11]

Käyttö muokkaa

Keltamo on hyvin vanha lääkekasvi, jota on tämän takia aikaisemmin myös viljelty yleisesti.[6] Kasvia on käytetty keitettynä, voiteena, puristemehuna tai jauheena muun muassa syylien ja känsien poistoon, silmäsairauksiin, virtsaamisvaivoihin, maksatauteihin, hammassärkyyn ja hinkuyskään. Sitä on käytetty myös pisamien poistamiseen.[6][11]

 
Katkaistusta keltamon varresta vuotavaa oranssia maitiaisnestettä.

Keltamon kaikki osat ovat myrkyllisiä, ja sen maitiaisneste voi aiheuttaa kosketusihottumaa. Se sisältää alkaloideja, esimerkiksi kelidoniiniä ja kelerytriiniä, joista jälkimmäinen vaikuttaa muun muassa lamauttavasti keskushermostoon ja sitä kautta myös verenkiertoon ja hengitykseen. Keltamon tiedetään aiheuttaneen lapsilla myrkytyksiä, jotka ovat johtaneet kuolemaan.[11][12]

Keltamoa on käytetty myös värikasvina.[8]

Kansanperinne muokkaa

Monin paikoin Euroopassa tunnetaan tarina, jossa sokeita poikasia saaneet pääskyset katkaisevat keltamon varren ja puristavat siitä maitiaisnestettä poikasten silmiin, jolloin nämä saavat näkönsä takaisin. Tähän myyttiin viittaa esimerkiksi lajin tieteellinen nimi Chelidonium majus eli "isompi pääskyn kasvi", tai lajin vanha ruotsinkielinen nimi, svalört.[10][11] Vanhaan ruotsinkieliseen nimeen perustunee myös lajin vanha suomenkielinen nimi, päskyisen ruoho, jolla keltamoa kutsuttiin Turun tienoon kasviluettelossa vuodelta 1683.[10]

Lähteet muokkaa

  • Helsingin kasvit – Kukkivilta kiviltä metsän syliin. Toim. Kurtto, Arto & Helynranta, Leena. Helsingin kaupungin ympäristökeskus. Yliopistopaino, Helsinki 1998.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Tampere 1982.
  • Suuri Pohjolan kasvio. Toim. Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2005 (2003).
  • Ålands flora. Toim. Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva. Toinen laajennettu painos. Ekenäs Tryckeri, Ekenäs 2010.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Den virtuella floran: Skelörter (Chelidonium) Den virtuella floran. 1997. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 7.2.2012. (ruotsiksi)
  2. ↑ a b Den virtuella floran: Skelört (Chelidonium majus) (myös levinneisyyskartat) Den virtuella floran. 1997. Naturhitoriska riksmuseet. Viitattu 7.2.2012. (ruotsiksi)
  3. ↑ The Plant List: Chelidonium The Plant List. Viitattu 13.2.2012. (englanniksi)
  4. ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 92, 94.
  5. ↑ a b c Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 201.
  6. ↑ a b c Suomen terveyskasvit 1982, s. 287.
  7. ↑ Den virtuella floran: Skelörter (Chelidonium) Den virtuella floran. 1997. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 10.4.2021. (ruotsiksi)
  8. ↑ a b c Retkeilykasvio 1998, s. 94.
  9. ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2013: Kasviatlas 2012: Keltamon levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Viitattu 16.9.2013.
  10. ↑ a b c Helsingin kasvit 1998, s. 294.
  11. ↑ a b c d Ålands flora 2010, s. 127.
  12. ↑ Suomen terveyskasvit 1982, s. 328–329.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Keltamo&oldid=21698466”