Keltalevät
Keltalevät eli keltaviherlevät eli leväflagellaatit[2] (Xanthophyceae) on ruskeisiin leviin kuuluva leväryhmä, johon kuuluu noin 600 lähinnä makeissa vesissä elävää lajia. Muutamia lajeja on tavattu myös merivedestä ja kosteasta maasta. Sukuja on kuvattu noin 100. Valtaosa on yksisoluisia tai pieniä kolonioita muodostavia lajeja, mutta myös muutamia monisoluisia sekovarsia tuottavia lajeja tunnetaan. Keltalevät on yleensä esitetty kaari- tai luokkatason taksonina.
| Keltalevät | |
|---|---|
 Botydium granulatum |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Chromista |
| Alakunta: | Harosa |
| Osakunta: | Ruskeat levät Heterokonta |
| Kaari: | Ochrophyta |
| Alakaari: | Phaeista |
| Osakaari: | Limnista |
| Yläluokka: | Fucistia |
| Luokka: |
Keltalevät Xanthophyceae Allorge ex Fritsch, 1935[1] |
| Synonyymit | |
| Katso myös | |
Keltalevät on aiemmin luettu kokonaan toiseen eliökuntaan kuuluviin viherleviin (Chlorophyta) tai kultaleviin (Chrysophyta), joista ne kuitenkin eroavat usealla tavalla. Erot löytyvät soluseinän ja lepoitiöiden hienorakenteesta ja yhteyttämispigmenteistä. Niiden viherhiukkasissa on vaucheriaksantiinia, joka antaa keltaleville kellanvihreän värin. Keltalevät käyttävät ravintovarastonaan öljyä. Suurimmalla osalla ei ole uintisiimoja, mutta liikuntakykyisiäkin lajeja on. Soluseinä koostuu usein kahdesta limittäin sijoittuneesta puoliskosta piilevien tapaan. Keltalevien soluseinä koostuu selluloosan ja pektiinin ohella huomattavasta määrästä piitä. Ne lisääntyvät pääasiassa suvuttomasti itiöiden avulla; poikkeuksen muodostaa yksi ryhmän tunnetuimmista suvuista letkulevät (Vaucheria), jonka rihmamaisessa sekovarressa on suvulliseen lisääntymiseen erikoistunut rakenne.
Lähteet muokkaa
- Rikkinen, Jouko: Leviä, sieniä ja leväsieniä. Yliopistopaino, 1999. ISBN: 9789515703637
- CD-Facta 2005
- Encyclopædia Britannica 2007
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c World Register of Marine Species (WoRMS): Xanthophyceae (luettu 30.12.2019) (englanniksi) Taksonomian lähde
- ↑ Palmén, Ernst & Nurminen, Matti (toim.): ”Eläinkunnan luokittelu”, Eläinten maailma, Otavan iso eläintietosanakirja. 5. Sydän–Öljykala, s. 2114. Helsinki: Otava, 1975. ISBN 951-1-02059-5.